muutosten tuulet

Me vaihdamme asuntoa...muutamme pois tästä hoitoaikojen väliaika asunnosta. Asunnosta, jossa asumme kunnes olen raskaana...asuntoon, jonne luomme elämämme kaksin. Asuntoon, jossa eletään eikä olla välitilassa odottaen. Asuntoon, jonne ei tule särmäjäteroskista (sitä helvetin piikkijätesäiliötä) eikä lääkekaappiin jemmata hormoneita.
Siitä asunnosta tulee meidän turvapaikkamme, jonne tullaan huonon työpäivän jälkeen rentoutumaan ei itkemään ja suremaan. Jätän surut tänne, kuten myös tämän löysän kropan...uusi asunto on hyvien lenkkipolkujen vieressä ja hyvien kulkuyhteyksien päässä kuntosalilta (uusi yritys muuttua löysästä lapsettomasta timmiksi mimmiksi).
Me aloitamme elämämme alusta, opettelemme elämään uusien haaveiden kanssa (haaveiden, jotka haudattiin ku päätimme lasta yrittää), opetellen elämään lapsettomina surematta sitä.

Kuten arvaattekin varmaan, jatkossa työstän täällä sekavia tunteitani nykyistä, tilannetta kohtaan...en usko että enää hoitoihin lähdemme, yritän saada löhetteen laparoskopiaan ja hoitaa endoa ruokavalionkin avulla. Haluan saada itseni ja meidät kuntoon...ja elää. Haluan unohtaa tämän välitilan, jossa olen viimeiset vuodet ollut...haluan että tämä kokemus vahvistaa minua, ei syö minua

sekavaa

Mulla on ajatukset ihan sekaisin, enkä oikein nyt muualle ku tänne saa niitä purettua. Elikkä viimepäivinä olen (ja olemme) miettineet todella vaihtoehtoa, että entä jos oikeasti ei enää? Entä jos alkaisimme elämään elämäämme kahdestaan ja unohtaisimme lapsihaaveet kokonaan? Minä täytän syksyllä 35, jos adoptiota mietimme olisimme lähemmäs tai yli nelikymppisiä lapsen saatuamme...onko se oikein lapselle että vanhemmat on jo lähempänä mummoikää kuin äiti-ikää? (joo olen tämän suhteen hiukan ikärasisti...) On hirveästi asioita, joita vielä haluan tehdä elämässäni ja onnistuuko kaikki lapsen kanssa? Siis oikeasti? Tiedän kyllä että lähes kaiken voi tehdä äitinäkin, mutta toisaalta...siis toisaalta minun on mietittävä niitä hyviäkin puolia elämässä mitä voin tehdä näin kaksin.

Minä haluaisin joskus reissata...siis kunnolla, ei paria viikkoa turistikohteessa vaan myydä omaisuus ja lähteä muutamaksi kuukaudeksi maailmalle, elellä halvoissa b&b-paikoissa ja katsella maailmaa vähän eri kantilta. (joo kyllä koiratkin tähän haaveeseen vaikuttaa vähän) Toisaalta salaa haaveilen että muutamme ulkomaille muutaman vuoden kuluttua, kun olen tutkintoni saanut ja hiukan työkokemusta...sillä sairaanhoitajien palkat on lievästi paremmat kun tämän maan rajojen ulkopuolelle mentäessä (joo kyllähän tämä onnistuu lapsenkin kanssa, mutta onko taas oikein viedä lapsi isovanhempien läheisyydestä toiseen maahan tai jopa toiselle mantereelle). Haluaisin vähitellen löytää meille sen unelma-asunnon mihin voisimme kotiutua (en halua ostaa, haluan sen verran vapautta että asun vuokralla...eli voin lyhyessä ajassa vaihtaa asuntoa), viimeiset neljä vuotta ollaan asuttu erilaisissa "väliaika"asunnoissa, näistä muutetaan siihen täydelliseen kun saadaan lapsi...jospa minä nyt etsisin sen meille kahdelle täydellisen asunnon ja sisustaisin sen niin ettei sinne tulla hillosormilla sotkemaan. Minä nautin aamuista kun saan nukkua rauhassa. Nautin että voin lähteä kavereiden kanssa viettämään iltaa ilman huolta lapsenvahdista, koirat nimittäin pärjää keskenään muutaman tunnin.

Ehkä nää on itsekkäitä ajatuksia...ehkä nää on ajatuksia, joilla pehmennän tulevaa...ehkä nää vaan on sitä mitä mä syvällä sisimmässä haluan ja olen peittänyt lapsihaaveella.

Tää homma ois niin paljon helpompi päättää tai jäädyttää pidemmäksi aikaa, jos olisin nuorempi...mutta kun en ole, ikä tulee vääjäämättä vastaan ja en voi oikeasti pitää koko elämääni jumissa odottaen ihmettä...kun toisaalta voisin elää ja nauttia elämästä mieheni kanssa. Millä hitolla mä päätän mihin mun elämäni menee tästä eteenpäin?

ööööö

Tuli postissa lääkärin/lääkäreiden sanelut...toinen ei suositellut laparoskopiaa kun puhelinajalla siitä kyselin ja nyt toisen sanelussa oli että harkittava laparoskopiaa ennen uutta hoitoa. Oikeesti onko noi lääkärit noin eri mieltä mun hoidosta? Toisaalta toi laparoskopiaa kannattava lääkäri on ylilääkäri ja yhden yksityisen aseman lapsettomuusspesialisti...ja endosta kohtuullisen monta artikkelia kirjoittanut (oon niitä tekstejä opparissa hyödyntäny)...eli taidanpa pyytää tälle lääkärille soittoajan ja lähetteen skopioitavaks...samalla kertoo ettei tän vuoden puolella hoitoja haluta jatkaa.

tavoitelista

Vitsillä aluksi heitin miehelle ilmaan ajatuksen tavotteista, jotka toteutettava ja sitte vasta hoidot jatkuu...no kuten arvata saattaa, siinä ne on jääkaapin ovessa.

- kilot pois
- oppari valmiiks
- syksyn opinnot hyvin arvosanoin

Näitäpä sitten tavoittelen tästä päivästä eteenpäin...lisäksi kesän ja syksyn ajan hoidan endoa vaihtoehtoisilla hoidoilla, heinäkuussa on homeopaatille aika (hih...paatille) ja ajattelin kierros vaihteessa aloitella akupunktion. Samalla yritän noi vitamiinit ja hivenaineet saada kondikseen, ruokavalio on muuten kunnossa...eihän sitä tiedä jos näillä keinoin raskautuisin ilman hormonipiikkejä ja punktioita.

yllätys

Ei meille...kaveri raskaana. Kädet tärisee...hengitys salpaantuu...Minä itken, en pysty olemaan onnellinen...en pysty...onnittelin...siinä meni sekin kaveri, kaikista tulee äitejä, mä tipun joukosta...koska en ymmärrä mistä he puhuvat.

Tekis mieli vetää semmoset perskännit että oksat pois...vituttaa vituttaa...itkettää. Mä en jaksa enää tätä paskaa kroppaa!!!


Jatkokertomus...mulla taitaa menkat tulla viikonloppuna ku pitäis alkeellisesti mökkeillä, voi VITTU!!!

kateus

Vaikka olen tyytyväinen päätökseemme, tarvitsen aikaa jotta jaksan vielä yhden hoidon pettymyksineen (ei...en edelleenkään usko että siitä mitään tulee) Toisaalta tarvitsen aikaa tehdäkseni surutyötä tämän asian suhteen, tuntuu että on aika antaa periksi ja suunnitella tulevaa kaksin koiriemme kanssa, suunnitella matkoja ulkomaille ja ehkä töitä ulkomailla.

Kuitenkin...mua vaivaa kateus, en pysty lukemaan onnellisia kirjoituksia, en onnistumisia hoidoissa tai sitä miten ihanaa on olla raskaana...tai miten ihanaa on opetella eloa uuden perheenjäsenen kanssa Onneksi minulla on varaa valita mitä luen, mutta välillä tekee mieli katsoa mitä ns.vanhoille blogitutuille kuuluu...ja samantien tuntuu kuin koko naama muuttuisi vihreäksi ja haluan heittää lähellä olevat lautaset seinään....huutaa samalla suoraa huutoa, huutaa tämän sisällä olevan katkeruuden ja tuskan pois. Mutta minä pysyn hiljaa...kirjoitan tänne hiljaisen huutoni ja yritän elää....

päätös

Puhuttiin...puhuttiin...pähkäiltiin ja pätettiin. Pidetään taukoa hoidoissa loppuvuosi, katsotaan sitten miltä tuntuu. Kuitenkin aikaisintaan 2015 on meidän viimeinen hoito.

Nyt haluan keskittyä opintoihin, opinnäytetyöhöni, painonpudotukseen ja parisuhteeseen.  Haluan puhdistaa kroppani ylimääräisistä hormooneista ja kokeilla miten vaihtoehtohoidot ja ruokavalio vaikuttaa endoon.

Haluamme aikaa meille ja käsitellä tätä tilannetta rauhassa...ja pohtia mahdollisuutta "entä jos ei?" Pohtia mitä hyvää saamme, jos luovutamme. Minkälaisen elämän saisimme kahdestaan?  Todennäköisesti noita asioita pyörittelen jatkossa täälläkin...ja tietty kerron kuulumisia.

Viikko pregnylistä, eilen tuli tissit kipeeks...taitaa kierto vihdoin palata takaisin 28päiväiseksi.

tauko

Siirryn taustalle toistaiseksi, pidetään taukoa yrityksessä ja hoidoissa (ehkä lopullisesti). Pohditaan miten edetään, jaksammeko enää kolmatta hoitoa...tuntuu että tällähetkellä on niin moni asia pielessä, ettei onnistumista voi tulla niin kannattaako oikeasti tuhlata voimavaroja mahdottomuuteen. Annetaan ajan kulua ja katsellaan syksyllä miten edetään. Parannellaan tämän viimeisen vuoden aikana saadut haavat ja yritän saada raskaudettomuuskilot pois. Kokeillaan normaalia parisuhde-elämää ilman lapsettomuusstressiä.
Pitää tänään soitella lääkärille ja sanoa, että tarvitsemme taukoa...haluan elää hetken ilman hormoneita ja pyydän että josko kuitenkin tehtäis se laparoskopia...ja lisäksi kokeilen ruokavalion muuttaa tietojeni pohjalta endoa rauhoittavaksi.
Todennäköisesti kuitenkin välillä jotain kirjoitan, sillä ei nämä ajatukset päästä katoa...yritän kuitenkin ottaa etäisyyttä tähän osaan elämästäni. Ja enköhän minä täältä taustalta seuraa teidän kuulumisia. Toivotan kaikille onnea matkaan, ehkä me joskus täältä asemalta päästään pois...suuntaan tai toiseen.

mä elän

Toi pas ei ollu pettymys...sen tuloksen odotinkin saavani(vaikka ei sais näin sanoa)...mä olin helpottunu!
Nyt me sitten elämme...mietimme ja nautimme. Ei en ole pettynyt....mä olen helpottunut. Mun tulevaisuus on auki ja nyt mä elän. Parin viikon päästä feeniks tulee tatuoituna jalkaan ja sen jälkeen juhlitaan hääpäivää...sit nautitaan kesästä. Syksyllä mietitään jatkoa, nyt mieli sanoo ettri jatketa...

ei siirtoa

Alkiot eivät lähteneet jakaantumaan. That's it. Tää tais olla tässä meidän osalta.

Muuta elämää..pas...entä jos ei?

Onneksi pidin pääni ja lähdin työtä tekemään itsekseen ja aiheeksi valitsin aiheen, joka kiinnostaa. Nyt olen sitten kesäni päättänyt tähän työhön käyttää, muutaman viikon sijaisuuksia lukuunottamatta. Ja koska olen hiukan "neuroottinen" asian kanssa, olen pari kirjaa tilannut itselleni ja nyt viimeiset pari päivää uponnut niihin. Selaillut kirjoja, imenyt tietoa ja kirjoittanut teoria osaa opinnäytetyöstäni. Jokin sentään saa minut innostumaan.

Huomenna olisi pas...tai niin ainakin suunnitelma olisi. En usko, että siihen päästään tai siitä meille apua on, mut katsellaan aamulla miten käy. Ison laatikon crinonea hain apteekista, mutta eiköhän noi tonne lääkekaappiin jää odottelee syksyä, kun hoidot jatkuu...jos jatkuu. Sillä edelleen mietinnässä on luovutus. En tiedä jaksanko ja haluanko enää edes jatkaa. Välillä mietin että haluanko välttämättä biologisia lapsia vai onko tämä jonkinasteinen pakkomielle? Ehkä oikeasti on aika luovuttaa...ja ruveta elämään...ehkä olen jo luovuttanut.

Ensimmäisen ivf:n jotenkin odotin auttavan...onhan se auttanut niin monia muitakin. Toiselta viimeistää odotin parempaa tulosta...nyt olen menettänyt uskoni hoitoihin. En oikeasti usko niiden mitään auttavan, tuntuu et ois se jo onnistunu jos ois onnistuakseen...niinhän ne muutkin onnistuu heti?

kesäsuunnitelmia

Päätettiin repästä ja järkätä kunnon illanistujaiset kavereille heinäkuun alkuun...viini virtaa ja herkut pöytäämme koristaa, siitä sitten suuntaamme katsomaan paria keikkaa ja yöllä roskaruokakojun kautta kotiin...voi että odotan jo nyt tuota iltaa ♥

Home again

Mökiltä palattu, nahka poltettu ja ruokavaliosta luistettu urakalla...nyt pitää sit taas ruotuun palata (ei oikein maha tai endo tosta lihasta tykänny, vaikka se hyvää olikin).
Eilen pistin pregnylin ja tulihan tuolla möksällä sekstailtuakin, mutta tuskin siitä mitään muuta on ku iloa itselle...keskiviikkona sit pitäis soittaa ja kuulla miten alkiot ei selvinnyt (joo en oikein vieläkään ole millään voittajafiiliksellä). Paljon puhuttiin miehen kanssa miten jatketaan tästä...mitään ei päätetty, eletään nyt tuo seuraava pettymys ja katsotaan sit uudestaan.

Sit semmonen pikkujuttu...oon nyt pari blogituttua pongannu facessa erinäisissä ryhmissä joihin itsekin kuulun. Jokseenkin tuli semmonen hassu fiilis ku kirjotuksesta tunnistin. En kuitenkaan rupea sen enempiä erittelemään ketä olen tunnistanut, tiedän nimittäin että pari tuttua on tänne blogiin eksynyt (eivät suoraan sanoneet, mut niin selkeästi vihjailivat ettei epäselväks jäänyt) ja liekkö joku lukija tai blogituttu mutkin noissa samaisissa ryhmistä tunnistanu :)

saako luovuttaa...

Jos lääkärikin vaikuttaa siltä ettei tää tuu onnistuu? Viikon päähän varattu siirtoaika...turhaan? Eiköhän nää ollu tässä meidän osalta. Miks pitäis vielä syksyllä jaksaa sama kärsimys?

Eli minä luovutan.

Tuleva pas

Mullahan toi pas tehdään luonnolliseen kiertoon, eli yritetään väijyä ovulaatiota...jokseenkin epäilen ettei ainakaan huomenna mitään ihmeitä löydy, testit täysin negaa ja kierto ollut kuitenkin sen 35päivää ties kuinka kauan, eli omien laskujen mukaan ovulaation saattaisi pongata ensi viikolla. Mutta katsotaan nyt mittee ne lekurit huomenna sanoo.

Nyt vaan on herännyt pari kysymystä, ensinnäkin miks ihmeessä yritetään omaan kiertoon kun mun kierto on ollut täys sekamelska ensimmäisesta ivf:stä lähtien? Tajusin nimittäin tässä että voihan tää koko pas kaatua siihen et mun kroppa ovuloi vääränä päivänä? Ja koska ajatus kalliin lääkkeen ostamisesta ärsyttää jo nyt niin paljon, niin toivon kovasti ettei tukilääkitystä tarvii aloittaa ennenkuin selviää onko ne ruput sulatuksesta selvinny? (Mulla siis vaihtu luget crinoneen ton allergian takia). Ja lopuks ei kai tää pirun pas nyt sotke mun loppuviikon mökkeilyä...ei nimittäin innostas juosta tuolla polilla enää yhtään enempää, ku huominenkin jo ärsyttää ja sotkee suunnitelmia.

Minäkö kärttyinen pessimisti? Mä vaan ootan et tää on ohi ja pääsen kesän viettoon...en oikein ees tiiä miks hitossa ei jätetty syksyyn tätä, mut toisaalta saanpa syksyllä koulun aloittaa ennen uusia hoitoja ja niiden aiheuttamaa stresssiä...vaikka toisaalta eiköhän se seuraava ja viimeinen ivf osu sinne koulun alkuun nyt kun asiaa päässnsi ehdin laskemaan. No jos vaan odotan joulukuuta, sitten kaik on tehty siis koulusta alkaa loma (tai mun tapauksessa työt) ja päästään kohti adoptiota suuntaamaan katseemme.

En nyt oikeesti tiiä mistä tää kauhee negatiivinen asenne ja luovuttajafiilis on tullut, jotenkin olo on semmonen ettei näistä hoidoista oikeesti mitään tuu. Muhun koskee taas koko ajan, leikkaus on edessä mutta näillä näkymin hoitojen jälkeen...ja miten iso leikkaus? Raskaus hoitaisi parhaiten kivut, mutta tuskinpa mä tästä raskaudun ikinä, koska kroppa on täynnä endoa. Miks hitossa mä en pyytänyt silloin alkuun et siivotaan pahimmat pois ja suoraan IVF-hoito, eikä mitään clomikokeiluja miljoonaan otteeseen...

En oikein muutenkaan saa nyt otetta mistään, kirjoittaa pitäis, pitäis lukea ja kesäkurssin tehtäviä tehdä...ei mitään. Mä vaan jumita prkl.

tän piti olla hyvä päivä

Käytiin mökillä ja hoidin kouluasoita...piti viettää päivä mökkikamoja kasaten ja eläen...kylkeen koskee kuin joku puukottais, kohdun alue tuntuu kuin olisi tulessa ja tajuan taas ettei noilla elimillä lasta meille tule, vaikka sata alkion siirtoa käytäis läpi, vaikka kuinka monta alkiota sinne tungettais kerralla tapettavaks ja vaikka kuinka monta hormoonipiikkiä mahanahkaan tunkisin. Ei, ei noilla meille lasta tule.

Tän piti olla hyvä päivä....

O-testi negaa, liekkö siirtoa yritettäis ensiviikolla...vaikka kyllähän ne alkiot sulatuksessa kuolee, eli ihan sama milloin ovulaatio tulee.

kivuista

Minulla on ollut kivuliaat kuukautiset niiden alkamisesta saakka, jo teini-iässä söin kohtuullisen vahvoja särkylääkkeitä ja olin joskus poissa koulustakin niiden vuoksi. E-pillereitä aloin syömään lukioon mennessäni, vaikken vielä seksiä harrastanutkaan...lääkäri suositteli niitä, jotta saataisiin kivut kuriin ja saatiinkin. Pillereitä söin kymmenisen vuotta, sen jälkeen minulla oli ehkäisykapselit olkavarressa ja kapselien jälkeen käytin ehkäisyrengasta jonkun aikaa, mutten sitä kokenut hyväksi ja palasin pillereihin...kunnes tutustuin mieheeni ja päätimme että haluamme lapsen. Tuosta päivästä on kulunut lähemmäs viisi vuotta...enkä raskaaksi ole tullut, kivut ovat tulleet takaisin ja pahentuneet viime aikoina aika rajusti.

Viimeisen IVF:n jälkeen kuukautisista saakka on alavatsani ollut jollain tapaa kipeä, syön paracetamolia päivittäin maksimiannostuksen ja nyt lisäksi litalginia, näin pystyn jotenkin toimimaan ja olemaan. Alavatsan lisäksi on ilmestynyt hartiapisto, joten näillänäkymin endoa löytyy kohdun ja munasarjojen lisäksi ainakin palleaa myöten...todennäiköisesti tilanne on räjähtänyt kohtuullisen pahaksi hormoonien vuoksi. Kohdun alue tuntuu tulehtuneelta, siis kipu  on sellaista polttavaa ja tuntuu kuin koko vatsa olisi tulehtunut (en oikein paremmin osaa tuota kipua selittää). Lisäksi tärinäkipu on tullut takaisin korkojen kera, vatsa sekoilee ja pahoinvointikin on tullut osaksi elämää(en muuten oikeesti ymmärrä sitä raskauspahoinvointi valitusta, ku ite voin pahoin ilman raskauttakin...pikkusen korpeaa)...niin ja alaselkä on taas tulessa. Aiemmin minulla oli kuukautisista ovulaatioon kivutonta aikaa, nyt en ole kuuteen viikkoon yhtään päivää selvinnyt ilman särkylääkettä.

Sen verran olen tota opparia kirjoitellut ja asiaa kirjoista ja tutkimuksista lukenut että tiedän ettei noita sisuskaluja helpolla siivota...ja toisaalta kyllä se lääkärikin sen sanoi, leikkaukseen jos (ja kun) mennään niin mukana on oltava endoon erikoistunut gynekirurgi ja sisätautikirurgi, jotta homma menisi hyvin..ja nyt kun olen tuota asiaa sulatellut, niin oikeesti ei kuulosta hirveen hyvältä että lääkäri sanoo leikkaukseen tarvittavan kaksi kirurgia...ja sen mitä harjoittelussa leikkauksia seurasin niin silloin kun kaksi erialan kirurgia on paikalla ei mikään helpoin leikkaus ollut tiedossa. Ehkä siis parempi odotella hoidot ohi ja ensi talvella päästää kirurgit veitsineen siivoamaan endo pois.

No pian pääsen pillereitä syömään ja sitten saan olla menkaton ja kivuton seuraavaan IVF-kiertoon saakka...sillä en oikeesti kyllä jaksais kesääni kipuiluun tuhlata.

Mutta jee, huomenna möksälle viemään sänky ja kattoo paikat, loppuviikosta sit kunnolla pesiydytään sinne \o/