sunnuntai 31. elokuuta 2014

Sekavat fiilikset

En edelleenkään ole saanut jäsennettyä ajatuksiani kunnolla, en osaa suhtautua mitenkään tuohon tulevaan hoitoon...en vaan jotenkin käsitä että taas tässä mennään. Eli lokakuun kuukautiset soitan ja siitä sitten aikataulutetaan, ennen joulua toivottavasti on alkio(tai kaksi) matkassa ja toivottavasti tänä vuonna vuosi ei vaihdu niin paskoissa merkeissä kuin edellinen.

Olen päässyt jo pahimmasta suosta ylös, olen tavannut raskaana olevaa ystävääni ja kutonut pieniä villasukkia ja -tumppuja keskelle talvea syntyvälle prinsessalle. Minä voin hyvin ja elän, pelkään että hoitohormonit ja koko se rumba syöksee minut takas siihen monttuun mistä oon kömpiny ylös. En enää tunne junnaavani asemalla vaan olen jättänyt se aseman taakseni...lähdin sieltä juosten pois ja löysin auringon aseman ulkopuolelta. Nyt tuntuu että olen uudestaan avaamassa ovia sinne helevetin asemalle katselemaan ohitse meneviä junia, eikä vieläkään mikään pysähdy minun kohdalleni.

Paino oli tippunut 6kg viime kevään hoidon jälkeen, eli oikeaan suuntaan olen ruokailuni ruukannut. Edelleen herkuttelen välillä, enkä kyllä satunnaisista herkuistani luovu...liikun sitten enemmän niinä päivinä. Ensi viikolle on saliohjelman tekoon sovittu aika ja samalla käydään salin välineistöä läpi ja paria jumppaa ajattelin mennä kokeilemaan. Sillä toiveissa olisi että seuraava kymmenluku olisi alitettu ennen hoitoa...onhan tässä toista kuukautta aikaa ennenkuin mitään tapahtuu...eli jos oikein tiristän niin kyllä mä itteeni hyvin saan timmitettyä läskiä pois kropasta.

Hoidolta en oikeastaan odota muuta kuin rahanmenoa...vaikka tiedänkin että toivoa on niin kauan ku kroppa munasoluja tuottaa, niin en oikein enää uskalla tai edes jaksa ihmeitä odottaa. Välillä saatan hetkeksi pysähtyä ja miettiä "entä jos kuitenkin..." mutta toistaiseksi keskityn omaan hyvinvointiin ja projekteihini, enkä mieti tota talven koitosta. En tiedä jaksanko edes silloin sitä ajatella...jos vaan sluibailis sen läpi ja jatkais sit elämää niinku se nyt on.

Ei tää kirjoittaminenkaan selkeyttänyt ajatuksia, mut tulipa jotain soopaa teille luettavaks tuupattua :D

keskiviikko 27. elokuuta 2014

oho

Aikataulut muuttu...lokakuun kuukautisista lähtee meiä hoidot käyntiin...polilta tuli ehdotus ja siihen tartuttiin.

sekavaa

Minulla on hirveen sekavat tunteet tohon hoitoon lähdöstä. En toisaalta haluais koko hommaan lähteä...toisaalta olis helpompi jos se olis nyt alkamassa. Mitään toiveita tai uskoa mulla tohon ei ole. En käsitä miten osa teistä jaksaa toivoa ja uskoa onnistumiseen?

Mua inhottaa taas odottaa monta kuukautta, sitten odottaa lisää...ja pettyä...koska ei siitä kuitenkaan mitään tule.

tiistai 26. elokuuta 2014

Ja mitenkäs kävikään

No eipä leikata, pitäisi aluksi kaikki mahdolliset hormoonit kokeilla enkä siihen suostunut...en helvetti yhtään pilleriä syö, ku ei ne toimi ja kroppa ei niitä kestä (nuppi sekoaa ja lihon). Joten ollaan sit pattitilanteessa...ja kaiken kruunaa se et ollaan piruvie IVF-jonossa.
En tiiä miten helvetissä tää taas tähän meni...siihen meni sit nekin reissurahat perkele. Ärsyttää niin maan perkeleesti koko homma, ei mitään uskoa että siinä muka onnistuttaisiin vaikka lääkkeet vaihtuu (kolmannet lääkkeet...ai mitenniin koekaniini?) seuraavaan hoitoon tulisi procren+menopur...jee jee, kolmas kombo millä kokeillaan ja palattiin samalla pitkään kaavaan, endossa ei kuulemma suositella lyhyttä, ku vaikuttaa munasolujen laatuun.

Eli loppuvuoden katselen ku muut raskautuu, alkuvuoden kidutan taas itteeni ja eiköhän sitten voida lopettaa. Nyt sit eniten jännittää onko täällä ketään kaverina kitumassa hoidoissa silloin.

Onko kellään mitään kokemusta noista lääkkeistä?

pelko

Tänää ois pitkän tauon jälkeen käynti polilla...siellä helvetissä, jossa viime vuoden juoksin ultrissa, alkionsiirroissa, punktioissa...toivovana, odottaen ja uskoen. Tällä kertaa menen peläten, uskoni ja toivoni hylänneenä, en edes tiedä mitä käynniltä odotan; pikaista leikkausaikaa? Tuomiota lopullisesta toivon hylkäämisestä? Pelkään, etten saa lähetettä laparoskopiaan, pelkään että löytyy jotain entistä pahempaa...koska viimeisen vuoden aikana olen oppinut, ettei tuolla käydessä hyviä uutisia saa.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Vain elämää

Eipä täällä muuta, koulu vienyt mukanaan...tehtäviä tehtävänä, tentteihin luettava, opparia työstettävä ja artikkeleita suomennettavana. Oon taas vähitellen noussut tuolta valitus- ja kiukkukuopasta. Kävin kavereiden kanssa torilla (raskaana oleva paras ystäväni, toinen läheinen ystävä tyttärineen ja siskoni) eikä lapset ja raskaus tuntunut ahdistavalta, vaan nautin ystävien seurasta. Nautin pikkutytöistä ja heidän jutuistaan ja katselin miten söpö kaverin pyöristyvä maha on... Välillä huomasin miettiväni miten helppoa oma elämä on nykyään, ei stressiä hoidoista, ei stressiä lapsista, ei stressiä raskaudesta, ei stressiä mistään mihin en itse voisi vaikuttaa...stressaan vain opintojen etenemistä, huomista työhaastattelua, tenttejä, kuntoilua ja painonpudotusta yms...asioita joihin voin vaikuttaa. Kun keskitän pääni näihin saan haluamani työn (tai ainakin pääsen aloittamaan urani siihen suuntaan kuin haluan), saan hyvät arvosanat kursseista, tiistaina käyn sopimassa salille jäsennyyden ja rupean lenkkien lisäksi lihaksia kasvattamaan ja joogalla itseäni rentouttamaan.
Tänään huomasin, että keväällä ostamani "lötköpökät" ei pysy jalassa kunnolla, joten on tuolta jotain lähtenyt...jos ei muuta niin hormoniturvotus on poissa. Jalat on selkeästi kaventuneet ja mielestäni vatsakaan ei niin pahasti näytä siltä, että olisin viimeisillään raskaana...eli tästä on suunta vain timmimmäksi :)
Vuoden vaihteeseen suunnitellaan reissua johonkin euroopan kaupunkiin, joko tätini luokse keskieurooppaan tai lontooseen, keväällä haluaisin käydä kreikassa tai italiassa (oon kuullu huhuja, että ne olis kivoja keväällä) ja kesän taidan töissä olla. Suunnitellaan elämää DINK(Double Income No Kids) elämää, etsitään hyviä puolia tästä mitä meillä nyt on...sillä ei voi olla varma mitä tiistain lääkäri ja tuleva laparoskopia tuo tullessaan...

Näillä mennään eteenpäin, loppuvuonna ei ainakaan yhtään piikkiä kuulu minun elämääni...tän syksyn me voidaan olla se 20%, joka ei saa apua hoidoistakaan niin joku muu voi onnistua...teitä hoidoissa olevia on niin monta.

perjantai 22. elokuuta 2014

pahoinvointi

Viimeisen viikon olen kärsinyt aamupahoinvoinnista...vaivasta, josta kuuluisi kärsiä raskaana. No mulla ystäväni endo muistuttaa näin olemassaolostaan. Pitkän aikaa olin vapaa tästä, mut mikäpä lapsetonta piristäisi paremmin kuin aamupahoinvointi, joka ei raskaudesta johdu.
Voi vittu tää kroppa voi olla paska!!!!

torstai 21. elokuuta 2014

helppoa..

On helppo sanoa "yrittäkää...meilläkin se vei niin ja niin kauan" kuinka moni oikeasti lapsen saatuaan muistaa tämän paskan, missä sitä rämmitään vuodesta toiseen ilman pienintäkään toivon häivää? Ja kuka muka oikeasti haluaa edes tätä paskaa muistaa?
Ymmärrän kyllä että halutaan antaa toivoa ja valaa uskoa, mutta tällähetkellä se ei mulle sitä anna... En usko että vuosikausien yrittäminenkään tätä tilannetta muuksi muuttaa. Eihän noita helvetin alkioita edes saada aikaiseksi...kyllä minä jatkaisin, jos olisi alkioita pakkasessa/saataisiin niitä alkioita enemmän kuin pari. Olisi jotain millä yrittää... seuraava hoito(jos siihen lähdetään) on luultavasti meille viimeinen julkisella, no kerranhan se vaan kirpaisee kun piikität itseäsi kaksi viikkoa...käyt punktiossa, kärsit kivut ja saat puhelun "ei täällä ole kuin yksi alkio..." jep ja sekin paska/hidas/outo jotenkin. Mistä sitä toivoa repii, kun ei oikeasti anneta edes kunnon mahdollisuutta? Ku edes kerran olisi päästy pas:n saakka...mutta ei.

Ei, minä en saa toivoa siitä että ihmeitä tapahtuu muille....jokainen ihme tiputtaa minut lähemmäs sitä prosenttia, jotka eivät saa edes hoidoista apua.

p.s. seuraavat menkat osuu 35-vuotissynttäreille...hyvää syntymäpäivää vaan mulle näin etukäteen.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Jipjip...suunnitelmia

Maanantaina alkaa taas opiskelut, opparin teko ja uusi vaihe elämässä...syksyn vietän mielenterveys- ja päihdeongelmien, sekä perhehoitotyön parissa. Tämän lisäksi minulla on haastattelu keskussairaalaan sijaisuuksia varten, josko sieltä sais alkupotkun mun uralle..on nimittäin täs viimeaikoina selvinnyt mikä on "mun juttu" ja toivon että nyt vähitellen pääsisin siihen suuntaan tota hoitsun uraa luomaan.
Parilta salilta olen kysynyt hintoja, pihiopiskelija kun olen...ja arvatkaan mitä, toiselta sain hyvän tarjouksen johon taidan tarttua 40€/kk 24/7 salikäyttö ja jumpat, eiköhän siinä ehdi timmitellä itteesä vaikka päivisin töissä ja koulussa käykin...öisin sitten salilla riehun ja rääkkään kroppaa...lähtee nää saatanan läskit.

Ruokavaliota en nyt kyllä enää ruukkaile, tällähetkellä se on gluteeniton, lähes lihaton(välillä kanaa ja muuta vähärasvaista lihaa syön), maitotuotteita en oikein ikinä pahemmin ole käyttänyt (rahkaa ja juustoja ja nämäkin vähärasvaisena) kasviksia, hedelmiä ja marjoja sitten kulutan PALJON. Olo on hyvä, maha ei ole sekaisin tai turvoksissa...joten tällälilnjalla pysyn. Pitää nyt noi vitamiini- ja hivenainekuviot saada kohdilleen niin jopas musta tulee terve ja endokin hyppää pois kropasta (hah)

Sitten se isoin juttu...päätettiin et kysyn lekurilta mitä muutoksia voi hoidon suhteen tehdä ja ajattelin pyytää kilpparilähetteen ihan piruuttani ja jos ei raskautta ala niin viimeinen kokeilu vuoden vaihteessa...jos vaan mun tavoitteet on täyttyny (eli se paino ja opinnot edenneet niinku pitää). Näillä mennään...kuitenkin nyt ensin hoidan kroppaa kuntoon, ja sitten ehkä kokeillaan vielä kerran...

perjantai 15. elokuuta 2014

kivut...ja hups

Mullahan toi endo kipuilee enempi ja vähempi, ruokavaliolla sain kipuja hyvin rauhoittumaan ja yleensäkin mulla on ollu menkkojen ja ovulaation välinen aika lähes kivutonta...mitä nyt munasarjoja nippailee tms. Nyt kuitenkin on menkoista saakka nipistelly munasarjoja, kohtuun koskee (ei kramppaa, vaan tuntuu ku se ois kiinni tossa edessä mahassa ja liikkeet saattuu oudosti), venytellessä vihloo munasarjaan ja kohtuun ja välillä kävellessä on ihme repäisykipuja... helvetti jos toi nyt on pahemmaks menny. No pitänee ottaa puheeks lekurilla ku sinne pääsen...jos ei muuta niin josko nopeutuis laparoskopiaan pääsy.


Hups.kirjoittelinkin tästä aiemmas postauksessa...joten tulipa todistettua sekin et mun aivot on mössöä. Mikä hitto mua vaivaa?

tiistai 12. elokuuta 2014

vaikeaa

Jatkanpa edelleen purnaamistani...puolitoista viikkoa aikaa lääkäriin ja toivottavasti siitä pian olis laparoskopia, tässä taas mietin opintojani sillä loppuvuodesta on taas 7viikkoa harjoittelua ja haluaisin nämä endo- ja lapsettomuusriesat kuriin ennen sitä. Pitää nyt sit kysyä samalla mitä tässä tapahtuisi, jos vielä kerran ivf-suohon upottaisi itsensä...siis mikä muuttuisi että edes kannattaisi lähteä. Sillä en oikein jaksa uskoa että tulos muuksi muuttuu, jos ei edes ole selvää missä oikeastaa on vika. Ei lääkityksen muutokset auta siihen ettei munasolut hedelmöity tai alkiot on paskoja...äh en ees jaksa noita miettiä

Koska tilannehan on tällähetkellä se että kystapuolelle koskee koko ajan, pientä tuikkailua kohdun alueella on ollut kuukautisista lähtien (joo kp1 yks oli tossa viikko...vai kaks sitten...no kuitenkin hetki sitten). Yleensä tää menkkojen ja ovulaation väliaika on ollut kivutonta...ainakin siedettävää, nyt syön päivittäin särkylääkkeitä jotta pystyn työni tekemään ja lenkillä käymään. Nämä (oudotkin) kivut ei ole ainut ongelma, lisäksi päätä särkee vähän väliä, astma oireilee lääkityksestä huolimatta ja pääni on ihan mössöä (tunteet hyppii suunnasta toiseen...itkeä tihutan ja kiukuttelen syyttä)...tuntuu kuin olisi pahinkin pms menossa, mutta kierto on vasta alussa...


Sekopää, mikä sekopää...mut vaikeeta tää on, ku pitäis joku suunta valita...pakko tässä olis edetä johonkin. Surettaa vaan ettei suunta taida olla se minne luulin meneväni. Hitto et voi olla vaikeeta, kun ees olis normaaliolo.

maanantai 11. elokuuta 2014

toivottomuus

Ne hetket kun pysähtyy ja on liikaa aikaa miettiä...ne hetket kun tajuaa, että oikeasti on luovuttava haavesta tulla äidiksi...on luovuttava toivosta ja siirryttävä eteenpäin, uusiin haaveisiin ja unelmiin. Vaikka tiedän ja järkikin sen sanoo että niin on tehtävä, niin miksi tää on niin vaikeaa?
Mulla on synttärit aika tarkalleen kuukauden päästä, täytän 35 vuotta...eli oikeesti multa loppuu aika. Emmä voi viittä vuotta lisää kitua ja odottaa mahdotonta...koska endo ja ikä alkaa tehdä tehtävänsä,  musta ei tule äitiä...mö tiedän sen :(

Mikä tässä enää muuttuisi niin, että onnistuisimme? Hoidot ei muutu, jos jatketaan...eli alkioita ei tule ku muutama paska. Seksillä ei olla tulosta saatu kuuteen vuoteen niin miksi nyt niin kävisi? Mikään ei muutu...minun on pakko muuttua ja luovuttaa...

En vaan enää jaksa tapella tai odottaa jotain tapahtuvan...en vaan jaksa.

perjantai 8. elokuuta 2014

lapsia ei tehdä...lapsia ei saada...ei meillä

Eilen tää alkoi ja tänään vahvemmin ollut esillä...suru siitä ettei musta tule äitiä, eikä miehestäni isää. Vaikka hyväksyn elämäni tällaisena ja rakennan sitä kohti uusia unelmia...niin silti...miksei asiat voineet mennä toisin? Miksei meillä voinut hoidot onnistua? Mikä mussa on niin pahasti vialla ettei musta voi tulla äitiä? Miksi mulle ei edes anneta mahdollisuutta? Miks, miksi,miksi?

Ehkä tää ahdistus ja surkuilu kumpuaa monien alkavien ja pyörivien hoitojen vuoksi, niin paljon iloa ja odotusta, toivoa ja mahdollisuuksia, jännitystä ja pelkoakin...ja onnistumisia onnistumisien jälkeen. Miks meille sitä ei suotu? Edes mahdollisuutta onnistumiseen. Vasta viime päivinä oon huomannu miten huonosti meidän hoidot meni, ei pelkästään nega tulokset mutta kaikinpuolin päin vittuahan noi hoidot meni...eihän niissä mikään oikeesti menny hyvin? Ei missään vaiheessa ollut sellaista hetkeä että olisi voinut hengittää ja luottaa tulevaan...edes hetken uskoa onnistumisen mahdollisuuteen. Viimeisen vuoden olen pelännyt ja kärsinyt, ilman uskoa tai toivoa plussasta...ja loppupeleissä ilman mitään tulosta. Ainut mitä mulle on selvinny, ettei meille synny alkioita (miksi? No sitä en tiiä) ja ne vähät joita väkisin saadaan aikaiseksi on hitaita (ja taas...miksi? Kuka tietää?)

Helvetin paljon lisää kysymyksiä on noussu, eikä mitään vastauksia...ei mitään tiedonmuruakaan, josta voisi toivoa saada tai tietoa mikä oikeesti on vikana.

Että tämmönen yk1, täysin toivotonta tjottailua

maanantai 4. elokuuta 2014

TJOT

Meillä siis tjottaillaan...palattiin siihen mistä aloitettiin,  tulee jos on tullakseen ♥ toivotaan parasta, muttei enää pelätä ettei lasta tule. Hoidot unohdetaan ja harrastetaan vaan paljon seksiä...ja ollaan onnellisia.

Kunhan saan aikaiseksi, niin lisäilen tonne oman sivun timmimimmi-projektille, tehdään tästä painonpudotuksesta mahdollisimman julkista, niin jospa sitä muututaan kunnolla...uusi fitness feeniks :D

Eli kaipa meillä sit alkaa yk1 ;)

lauantai 2. elokuuta 2014

jatkosta

Olen viimepäivinä paljon pohtinut hoitoja (haluanko enää itseäni niillä kiduttaa?) ja blogin tulevaisuutta, johtuu varmaan siitä kun blogipuolella näyttää monella hoidot taas käynnistyvän tai juuri pyörivän parhaillaan....pikkusen jo pelkään että iso plussapläjäys on tulossa tässä piakkoin, niin monta hoitoa on tulos ja menos, et luulen blogilistani taas kutistuvan muutamalla. (On muuten jotenkin surullista huomata et oikeesti meille kävi niinku pelkäsin silloin monta vuotta sitten...muut raskautuu, me ei koskaan)

Jos puhun hoidoista kidutuksena, tuskin ne enää on meidän tie....ja mies ei kuulemma haluaisi mua niillä kiduttaa, uskoo jostai  syystä että lapsi luomusti saadaan jos saadaan (ihana mies, kun jaksaa ihmeisiin uskoa ♥)
toisaalta olen miettinyt olisiko vaihtoehtohoidot meidän suunta, homeopatia ja akupunktio, ruokavalio nyt muokkautuu taas vähän jos (KUN) sen superdieetin aloitan...ja vitamiinit &hivenaineet pitää vielä viilata kuntoon....ja harrastetaan seksiä ku siltä tuntuu...opetellaan uusiks et sitä voi tehdäkin halusta ei pakosta...

Mutta mikä sitten on jatko...rupeanko kirjoittamaan yk1:stä kuin vasta aloittaisimme yrityksen vai yk187 kun jossain semmosessa kai mennään? Vai mistä hitosta mä kirjoitan mun lapsettomuusblogiin, ku ei mulla kyl mitään kiinnostusta oo laskee mikä yk on menossa..tai kertoo montako kertaa ja missä kulmassa pantiin....kuitenkin edelleen on tarve on kirjoittaa ja ajatuksia purkaa, ehkä tästä tulee sekavien ajatusten kaatopaikka.