tiistai 30. syyskuuta 2014

hermot menee

Tuli reseptit seuraavaa hoitoa varten....puregon ja orgalutran. Missä välissä mun hoito muuttu lyhyeen kaavaan, eikä mulle kerrottu...ja ku just oli puhe että niiden paskojen alkioiden takia menopur ja pitkä kaava.

Nyt alkaa jo mennä hermo tähän hoitopaskaan, toista päivää jonotan puhelimessa polille. Kierto kesti sit tosiaan 21päivää, mun normaalin 31 sijaan...ihan varmasti kantsii vaihtaa lyhyeen kaavaan. VITTU VITTU VITTU

maanantai 29. syyskuuta 2014

ollako vai eikö olla

Menkat siis...kolme ja puol viikkoo sitten oli kuolema menkat. Nyt mä vuodan...ja en vuoda...tänään tuli hetken ihan verta mut muuten tommosta ruskeeta ällöö vaan. Mitä hittoo tää ny oikeesti on? Mun kierto on ollu sen 31päivää joten tää 21 on kyllä aika vitun lyhyt. Ja onko nää ees nyt mitään...soitanko polille et kp1 oli tänään vai ootanko? Kellään kokemusta? Mulla on kohtuu selkee aina ollu kp1 joten tää on outoa.
Just ku luulin ettei tää kroppa voi mua yllättää niin kyllähän se keksi uutta paskaa miten hoidot sotkea.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

WTF?

Mun menkat meinaa alkaa...viikon aikasessa ja pillereistä läpi? Ainakin siihen malliin maha kramppailee ja eilen ja tänään näyttää tiputtelevan. Mikä hitto nyt on vialla?

perjantai 26. syyskuuta 2014

Suunnitelma

Polilta soittivat...hassua sieltä olivat useamman kerran mua tavoitelleet, välillä näinkin päin :D hoidot aikataulutetaan pillereiden avulla, seuraavista kuukautisista lähtee homma käyntiin....hassua tämäkin, en vieläkään jotenkin käsitä et oikeesti se alkaa taas. Verensokerit ja kasa muita verikokeita käytävä ensi viikolla ja kun kuukautiset (ensi viikolla nekin) alkavat soitto polille. Lisäksi lääkäri laittaa reseptille foolihappoa...eli noi reseptivapaat ei näköjään kelpaa(?)...mitä lie supermega määrää sit syön. Onko kellään ollu reseptillä foolihapot hoidoissa? Lisäks tohon hoitoon on kai tulossa muitakin lisäkikkoja...pitää odotella hoitosuunnitelmaa postista.

Sit yks aivan huippu uutinen, mä voitin viideks viikos pt:n...kunnon kuntoiluspurtti ennen hoitoa. Ainakin tämän vuoden loppuun mennessä alan olla timmimmässä kunnossa kun pitkiin aikoihin.

Enpä muuten ois blogia aloittaessa...(tai yritystä aloittaessa) että kolmen vuoden päästä (tai viiden jos yrityksen aloituksesta lasketaan) olen edelleen lapseton. Surullista...niin monta vuotta toiveita ja haaveita kulutettuna ja hajotettuna :/

torstai 25. syyskuuta 2014

Ristiriitaista...selittelyä

Olen nyt saanut vähän ihmettelyä ja kommentointia negatiivisestä ja pessimistisestä suhtautumisesta tulevaan hoitoon. En ota näitä pahalla, enkä loukkaannu, sillä tiedän että kirjoituksistani saa ehkä kuvan, että suhtaudun tulevaan hoitoon pessimistisesti...negatiivisesti...tms. Itse en koe suhtautuvani niin...en oikein koe suhtautuvani mitenkään. Mielessäni kuljen kohti ratkaisua...ratkaisua suuntaan tai toiseen, tämä hoito on meidän viimeinen ja sen jälkeen pohdimme lähdemmekö adoptoimaan vai jäämmekö kaksin. Se on päätös tälle polulle, joka pitää kokeilla ennenkuin oikeesti voi olla vapaa.

Oon jo surru ja siirtynyt eteenpäin lapsettomuudesta ja lähtenyt uutta suuntaa kohden. Ja vielä toistaakseni itseäni, meillä ei oikeesti ollu enää tarkoitus lähteä hoitoihin, siksi tää on nyt näin "kliininen" tai raadollinen suhtautuminen...tää on viimenen kerta oli tulos mikä tahansa. En osaa toivoa tai odottaa ihmeitä, kun olen jo luopumistyötä vauvahaaveen suhteen tehnyt...enkä halua lähteä sitä työtä alusta asti uusiksi tekemään.

Ainahan sitä toivoa on niin kauan ku mulla kohtu ja toimivat munasarjat on...onhan noita "ihmeitä" lähipiirissä ja blogimaailmassa tapahtunutkin...en kyllä usko että meillä ihmeitä tehdään. Mä oon onnellinen elämästäni tällaisena, musta on tullut vahvempi...meistä on tullut vahvempia. Tää ei lyöny mua maahan täysin vaan oon edelleen täällä ja meen eteenpäin.

Ja lopuksi kaverini terveiset kun kiroilin tulevia vaihdevuosia yms. mitä kaikkea paskaa tuleva hormonipaukku tulee mulle tekemään "sä oot kestänyt ne ennenki, sä kestät ne nyt...sä oot uskomaton ihminen, ku tommosta paskaa jaksat <3"

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Olotiloja ja ristiriitoja

Viime viikkoina mua on välillä huimannut, enkä tätä nyt ole pahemmin noteerannu ku mulla noi verenpaineet on sen verta alhaiset että ihan normaalia et satunnaisesti huimaa. Nyt vaan tää huimaus on päivittäistä joten pitäis kai selvittää mikä nyt on vialla...todennäkösesti ne paineet on tipahtanu turhan alas.

Ton huimauksen lisäks olo hoidon suhteen on edelleen sekava. Tiedän että pitäisi odottaa innolla ja toivoa ja ties mitä...mä en odota mitään tommosta, mä odotan päätöstä. Sitä että on kaikki kokeiltu ja vihdoin olen vapaa elämään. Jotenkin jopa toivon ettei homma oikeastaan onnistuisi ollenkaan, alkioita ei tulis tai jotain. Ei tartteis enää piinata ja stressata yhtään. Välillä mietin että pitäisikö siirtää hoito kauemmaksi kuitenkin, mutta samalla mietin että haluan tän homman päätökseen mahdollisimman nopeesti...oli päätös mikä tahansa (vaikka kyllä mä tiiän mihin tää vie...eikä se päätös ole se mitä blogia aloittaessa toivoin). Tää tuleva hoito on ku joku biologinen testi mitä oon tekemässä...ei todellakaan yritys saada lapsi, vaan testi miten mun kroppa reagoi toisenlaisiin hormoneihin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Entä jos ei....

Siskoni sanoi eräässä keskustelussa "tuntuu kuin sinä yrittäisit aina täyttä jotain tyhjiötä...kissoilla, koirilla ja vauvalla"
Tää jäi mieleen...ja oon sitä pari päivää päässäni pyöritellyt. Varsinkin ku viimeaikoina lapsenkaipuu ei ole enää ollut niin raastavaa. Haluanko mä oikeesti lapsen ja äidiksi?...vai olenko vihdon oppinut elämään tässä hetkessä...tässä tilanteessa ja nauttimaan elämästäni tällaisena. Minä valmistun vuoden päästä ja näillä näkymin työllistyn sinne missä syventävän harjoitteluni teen.

Entä jos ei? Entä jos ei maailma kaadukkaan siihen ettei meistä tule vanhempia. Entä jos keskittyisin opintoihini ja tulevaan työhöni? Entä jos meidän elämän kuuluu mennä näin...kaksin? Sillä minä nautin tämänhetkisestä elämästäni...minä nautin vapaudestani. Minä pääsen kuntoilemaan kun haluan, käytän aikani opintoihini, lukemiseen...bloggailuun ja kuntoiluun. Me käymme treffeillä, nautimme viikottaisesta saunavuorosta ja toisistamme.

Onko oikein mennä vielä kerran hoitoihin, kun en ole varma haluanko äidiksi? Sillä meille tämä hoito on viimeinen, sen jälkeen voin sanoa että kaikki keinot on kokeiltu ja saan elää elämääni...itsekkäästi vapaudestani nauttien. Tuleva hoito ei ole meidän viimeinen oljenkorsi, se on meille päätös tälle asialle...se on tämän tarinan loppu, jota en pelkää.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Ei mitään

Ei mitään uutta...joka puolella plussia ja vauvamahoja, synnytyskertomuksia ja onnellisia vauvatarinoita...livenä ja blogimaailmassa. Milloin olis meidän vuoro?

Eipä muuta, kuntosalilla olen intoutunut käymään ja toiveissa olisi saada useampi kilo pois ennen hoitoa. Kouluhommat painaa päälle, kauhee määrä tehtäviä, lääkelaskutenttejä kaksin kappalein, mt&päihdetentti ja lastentautien tentti...opparin tekoa..ensi kevään harkkapaikat pitäis jobstepin kautta varata, syventävän/suuntaukseni oon tutoropettajalle ilmoittanut. Mulla on suunta mihin meen ja sitä kohti määrätietoisesti kuljen...mietin jopa vähän sitä että jos (HAH) hoito onnistuu niin se oikeesti sotkee mun syventävän harjoittelun ja valmistumisen. Jollain tapaa mä ootan jo loppuvuotta ja loppuelämäni aloittamista, eli sitä meidän kahden elämää ja viisivuotishääpäivää las vegasissa <3
En mä suunnittele vauvanhuonetta tai perhematkoja...

Ei taida oikein noi viikon myöhässä aloitetut e-pillerit ehkäistä, selkeesti ovulaatio tulossa, ainakin kipujen perusteella. Särkylääkkeitä menee päivittäin, en tiiä johtuuko salihurjastelusta vai tapahtuuko tuolla alaosastolla jotain kurjaa...who knows?

Mut tsemppiä meille kaikille täällä edelleen taisteleville!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Toisenlaista elämää

Ton asennemuutokseni jälkeen olen ollut rauhallisempi...en stressaa enkä oikeastaan pahemmin aattele koko tulevaa hoitoa. Asennemuutoksen myötä olen myös ruvennut tietoisesti liikkumaan lisää(joogaa, bodybalancea, kuntosalia ja spinninkiä...kuhan kunto kohenee niin pumpin ja kahvakuulailun tohon lisään) ja syömään entistä terveellisemmin (ja vähärasvaisemmin)...sillä tämän hoidon myötä mä en perkele enää turpoa vaan kutistun entisestään. Kipuja on päivästä toiseen...pienempiä ja isompia, särkylääkkeitä puputan päivittäin...en tiedä pitäisikö ottaa yhteyttä polille, pyysivät soittamaan jos kivut jatkuvat mutta millä mä määrittelen sen että pitääkö soittaa?

Päätettiin että kävi miten kävi, keväällä lähdetään reissuun (jos vaan rahatilanne antaa periks niin ulkomaille asti...jos ei niin sitten kavereita moikkaamaan toiselle puolen suomea...). Kouluhommia olen järkkäillyt ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pääsen pian tekemään sairaanhoitajan sijaisuuksia ja viimeinen lukukausi helpottuu todella paljon. Opparin parissa päkerrän edelleen...ton enkkutekstin kanssa tahkoaminen on hidastanut tosi paljon hommaa, vaikka kiinnostaakin niin pyhä pieru et tulee sekavaa tietoa tosta aiheesta löytyy tutkimuksia toisiaan vastaan, enkä tiedä miten niihin suhtautua...no eiköhän ne tosta suttaannu.

Kyllä vieläkin kirpasee muiden raskausuutiset ja vauvamahat...ja yllättävät vauvakuvat facessa...toivon kovasti ettei nyt hetkeen tarviis noita nähdä tai kuulla, haluisin vähän etäisyyttä noihin mahoihin. Oli muuten kohtuu kirpasevaa koulussa ku oli lastenhoidon tunnit ja kouluun hommatut vauvanuket oli oikeennäkösiä...siiiiis todella oikeennäkösiä, kokosia, painosia ja tuntusia. Siellä mä sit muiden kanssa kökötin "vauva" sylissä ja mietin et miten tässä näin kävi...samalla luokkakaveri kehuu miten luonnollisesti mä sitä käsittelen. Miten mä voin käsitellä luonnollisesti ku ei mulla mitään maailman kokemusta asiasta ole? Ja ihan pienen hetken annoin itseni haaveilla...ja pelätä ettei haaveet toteudu koskaan. Siinä minä sitten päivän päätteeksi hyvästelin "Olgan"...ja samalla kaiken mitä se edusti.

Mitäs vielä...asennemuutoksesta kerrottuani ärsytti kun muutama kaveri alkoi heti juttelee "voi miten ihanaa, kyllä te onnistutte...aina on toivoa, elä stressaa...ole onnellinen, kyllä se vauva tulee ku ei stressaa"...siskolle  ku kerroin "hienoa, asennetta!!!" tää tuntu hyvältä, ei lässytystä vaan parilla sanalla se mistä mulle selviää että kävi miten kävi, sisko on siellä...joko olkapäänä itkua varten tai itkemässä onnesta mun kanssa onnistumista. Aina tukena.

Tulipa taas hypittyä asiasta toiseen, sekavaa on toi mun ulosanti nykyään, mut niin noi asiat on pään sisälläkin...

torstai 11. syyskuuta 2014

asennemuutos

Tänään aloitin vaihteenvuoksi e-pillerit...kolmen viikon päästä tulee kuukautiset ja siitä lähtee meidän hoidot käyntiin. Vaihdevuodet, munasolujen kasvatus jne...tällä kertaa kaikki menee toisin, mä päätin niin. Alkiot ovat superalkioita ja mut pannaan paksuksi....perkele tää onnistuu nyt! Mennään tähän hoitoon samalla raivolla ku vaikeisiin tentteihin tai isoihin kouluprojekteihin...eli raivolla voittoon!

tiistai 9. syyskuuta 2014

epätoivo...surku..ahdistus

Ei minä en odota innolla ja toiveikkaana hoitoa, odotan että se on ohi ja pääsen takaisin elämään...siihen elämään jota ehdin aloittaa ja josta osasin nauttia. Tällähetkellä en ole toiveikas, en onnellinen, en uskova...tunnen kasvavaa ahdistusta, olen valmiiksi pettynyt ja surullinen. Olen edelleen kivulias, syön erinäisiä särkylääkkeitä päivittäin.
Toivon että hoito olisi alkanut tästä kierrosta niin koko paska olisi nopeammin ohi...mutta täällä minä saan kitua kitumistani päivästä toiseen,  kuukaudesta toiseen....vuodesta toiseen. Sivusta seuraajana katsella miten muut plussaavat, hoidoista/hoitojen välissä...ilman hoitoja. Meille ei ole annettu edes pientä toivoa, ei mitään... en edes tiedä miksi hitossa tähän paskaan lähdin uudestaan?

Ja sori, mua vituttaa jo valmiiks teiä kaikkien onnistumiset...oon niin hiton syöksyssä ettei järki riitä olemaan onnellinen muiden puolesta...ku just ja just pidän itteni kasassa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

hengissä

Ainakin suunnilleen...kävin päivystyksessä hakemassa kipupiikkiä ja sain reseptin tramadoliin. Eli kuuppa sekaisin olen ollut viimepäivät, mutta kivut jotenkuten hallinnassa. Maanantaina soitettava polille ja sovittava jatko, koska tommosia kipuja tuskin enää kestän.
Lievästi usko hoitoon on mennyt lopullisesti, ku oon näinkin kipeä...jos toi kohtu supistelee noin ennen menkkoja niin miten vitussa siellä mikään pysyis kiinni...sehän tappaa ja supistelee pihalle alkiot vaikka kuinka monta sinne tunkis.

Et tämmösiä...vituttaa koko homma, ei kiinnosta yhtään...enpä tullu äidiksi ennen ku täytin 35, tuskin ens vuonna tilanne on yhtään erilainen. Ei tässä yksikään tuleva joulu/juhannus/syntymäpäivä tule miksikään muuttumaan, miksi muuttuisi? Kroppa vanhenee ja mahdollisuudet huononee entisestään...ihan ku niitä ois ikinä mitään mahdollisuutta ollutkaan. 

jep nappaanpa taas kasan nappeja ja yritän kitua seuraavaan päivään...ehkä yritän unohtaa tän paskan ja siirtyä johonkin muuhun asiaan elämässä. (paska päivä tänään...ahdistaa noi tulevat synttärit ja olo on kipeä ja runneltu)

perjantai 5. syyskuuta 2014

kuolema

Ainakin siltä tuntui viime yönä...kohtu supisteli ja kramppasi niin pahasti että vietin osan yöstä vessan lattialla maaten tuskan hiki virraten ja välillä oksennellen kivusta. Joo luovutan, pistäkööt mitä hormooneja tahansa lääkkeeksi en kestä tuollaista kipua enää ikinä. Pitänee vaan kuntoilla niin paljon ettei turvotusta tule tai paino nouse

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Seonnut

Minähän neulon...neulon sukkia ja lapasia...akuisille ja tutuille lapsillekin.
No nyt neuloin pienet sukat...vastasyntyneelle. Valmiiksi talvea varten kaverin tulevalle vaivalle.
Mutta...nämä sukat saavatkin jäädä laatikkoon odottamaan. Näiden sukkien omistaja on vielä matkalla meille. En tiedä miksi, mutta musta vaan tuntuu et nämä pienet sukat kuuluu meidän vauvalle...vaikka en edes väristä tykkää. Siltikin siellä ne on laatikossa minun ja miehen sukkien vieressä, odottamassa omistajaan ♥