Tiedän että moni inhoaa jo tätä aikaa vuodesta, kun syksy kolkuttelee ovella...illat pimenee, säät viilenee ja kesä kuihtuu pois. Minä pidän tästä ajasta, vielä ei ole harmaata ja rumaa, mutta on kuitenkin ihanan pimeät illat ja jo alkavan syksyn tuoksu ilmassa. Aamut on ihanan kirpeitä lenkkeillä koirien kanssa (vaikka kyllä välillä korpeaa nousta viideltä rämpimään ulos).
Pimeinä iltoina on ihana polttaa kynttilöitä ja kääriytyä sohvan nurkkaan hyvää kirjaa lukemaan, vaikka syksyn lukemisto nyt koostuukin tenttikirjoista mut väliin kyl mahtuu hömppääpömppääkin. Vielä kun olisi oma takka johon laittaa tulet niin siinäpä syksyn kylmyys ja pimeys unohtuisi...no ehkä vielä joskus tulevaisuudessa sekin on.
Syksyllä olisi ihana lähteä etelään, auringon lämpöön ja nauttimaan rennosta olosta. Harmi ettei tänä vuonna se onnistu...Tallinnaan mennään käymään syyskuulla. Mutta loppuvuosi sitten meneekin töissä. Säästellään ensi vuoden reissu(j)a varten...ja uutta sänkyä olis tarkoitus ostaa loppuvuodesta.
Mitä minä sitten syksyllä teen, ettei se niin masenna. En oikeestaan mitään, otan syksyn vastaan sellaisena kuin se tulee, teen töitä, opiskelen, kuntoilen ja nautin vapaista kun niitä on. Jotenkin helppoa elää näin, ei sinänsä mitään paineita mistään...ei suuria odotuksia, eikä pelkoja mistään. Arkea piristetään leffailloilla ja ravintolakäynneillä, välillä tehdään speliaalimpaa...käydään pakohuoneessa tai teatterissa tai jääkiekkopeleissä. Ei mitään liian ihmeellistä, mutta kuitenkin sellaisia piristyksiä joiden avulla rankatkin päivät jaksaa töissä.
Elämä lapsettomuuden kanssa on erilaista näin hoitojen jälkeen kuin hoitojen aikana, jos vaan silloin olisin tietänyt että elämä voi olla palkitsevaa ja rikasta ilman lastakin, olisi ollut helpompaa...en tiedä olisinko mitään tehnyt toisin, mutta ainakaan en olisi niin peläten ja itkien elänyt elämääni.
Kiva lukea kuulumisiasi! Ihanan seesteiseltä kuulostaa sun elämä nyt! Asiat ovat löytäneet uomansa ja virtailevat eteenpäin :) Meillä tehty just vika hoito, ja jotenkin iloitsen siitä et tän jälkeen ei enää tarvi mennä siihen henkiseen rääkkiin uudestaan. Et meilläkin pahimmat itkut on itketty ja voidaan suunnata eteenpäin. Vielä ku oppis olee pahottamatta mieltään muiden raskauksista, kaikki alkais olla hiljalleen parempaa täälläkin. :) Mä myös olen harkinnut opintojen tekemistä töiden ohella. En vaan oo varma vielä, riittääkö jaksaminen. Mut pohdinnassa on. Iloa alkavaan syksyyn sinulle!
VastaaPoistaMitä kuuluu? :)
VastaaPoistaPitkien hoitojen jälkeen sain lapsen kesäkuussa. Elämä ei muuttunutkaan hetkessä ruusutarhaksi ja on ollut todella vaikeaa. Monta, monta kertaa oon miettiny, että tämä oli todella paha virhe. Että ei minusta ole äidiksi. Että väen väkisin ite tähän tilanteeseen hankkiuduin, vaikka luonto ei minua tähän tarkoittanut. Nyt tajuan, että nuo ajatukset johtuvat osittain synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, osittain käsittelemättä jääneestä lapsettomuuden traumasta. Minulla ainakin oli liian vähän tietoa siitä lapsiperheen todellisesta arjesta, vaikka vuosikaudet hoidoissa ravasin. Lastani en pois antaisi, mutta monia ystäviäni olen kehoittanut hankkimaan mielummin kissan. Hoidoissa käyville haluaisin kertoa, ettei elämän kivut ja kriisit häviä lapsen myötä, pahimmassa tapauksessa vain lisääntyvät. -Riikka
VastaaPoista