Vuosi 2012 tuokin muutaman uuden asian, ensinnäkin aloitan työt uudessa työpaikassa ensi viikolla, sain vihdoin tehtyä päätöksen ja irtisanoin itseni entisestä duunista ja onnekseni löysin uuden työn samantien.
Toinen isompi asia on se että, seuraavista kuukautisista lähtien olen muutaman kuukauden ehkäisty. Kauheiden kipujen takia kokeillaan nitistää endo e-pillereillä (kolme kuukautta putkeen pillereitä) ja sen jälkeen tehoisku clomeilla, josko saatais lapsi aikaiseksi.
Kolmanneksi tänä vuonna toteutamme haaveeni käydä Pariisissa (monta vuotta siitä haaveillut) ja päätin vihdoin säästää eurot uuteen tatuointiin (sitäkin olen useamman vuoden jo halunnut).
Uuden vuoden lupaukseni onkin nauttia tästä vuodesta ja toteuttaa noita haaveita (matkoja varsinkin) vielä kun kahdestaan voidaan matkustaa ja nähdä maailmaa.
Pääsenpä sitten kokeilemaan miten niitä "vahinkoja" pillereitä käyttäen sattuu, eikä todellakaan stressata lapsensaantia ehkäisykautena...jollain tapaa kun pidemmän aikaa olen tuota "ehkäisykautta" miettinyt, olen huomannut että omalla tapaa se on helpotus...ei oikeasti tarvitse kytätä ovulaatiota tai pelätä kuukautisia, kun ei tule kumpaakaan. Voin ainakin muutaman kuukauden elää niinkuin jokunen vuosi sitten, ilman stressiä lapsettomuudesta.
Viime aikoina on kuitenkin välillä tullut mieleen, että haluanko oikeasti lapsia...vai onko tästä tullut jonkinasteinen pakkomielle minulle?
Entä jos oikeasti siksi en tulekaan raskaaksi, kun jossain syvällä sisimmässäni en haluakaan lasta...tai ole vielä valmis äidiksi (ikää kyllä olisi...vähitellen liikaakin) mutta entä jos minun kuuluukin olla se "cool" täti sisarusteni lapsille, se joka asuu ulkomailla ja jonka luokse tullaan lomilla...ja kun ollaan vanhempia kerrotaan asioita, joita ei äidille voi kertoa (olen aina haaveillut asuvani ulkomailla ja nykyään seuraan tosi tarkkaan ilmoittelua työpaikoista muualla kuin suomessa...)
Ehkä minua ei vaan ole tarkoitettu äidiksi, who knows? Mutta ensimäistä kertaa pohdin tätä ilman minkäänlaista surua asiasta, vaan enempi yrittäen selkeyttää ajatuksiani siitä mitä oikeasti haluan.
Hei Feeniks. Olen alkanut olla taipuvainen vastaavaan ajatteluun viimeisen puolen vuoden aikana. Siis siihen, että haluanko lapsen vain sen takia, että niin on tapana ja muillakin on vai voisiko sittenkin olla niin, että olisin onnellisempi vain coolina tätinä.
VastaaPoistaToisaalta tämä voi olla vain jonkinlaista mielen tekemää ongelmanratkaisutyötä. Olen varsin hyvä etsimään syyt jokaiselle asialle; muutoin en saa aiheesta rauhaa.