Vielä joku aika sitten haaveilin omasta lapsesta, meistä pienenä perheenä...
tämä haave tuntuu nykyään enemmän kaukaiselta ja kadonneelta unelta, yhtä tavoitettavissa kuin kultapata sateenkaaren päässä...eli oikeastaan täysin saavuttamattomissa.
Enää en oikeastaan edes sure asiaa, enemmän toivon että endokivut ja sekopäinen kiertoni saataisiin kuriin...pitäisikö mun jotain toiveita tulevalle ivf:lle asettaa? Ehkä...mutta taidanpa jättää toivomatta, enpä ainakaan pety.
Mutta sitten positiisempia juttuja, pian on palkkapäivä ja sisustussuunnitelmat pääsee etenemään, lisäksi tällä viikolla selviää meidän syksyn reissun tarkempi ajankohta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti