Pieniä iloja

Olin viettämässä tyttöjeniltaa parin kaverin kanssa,paikalla oli myös yhden 1,5-vuotias lapsi...ihana pieni ihmisenalku, iloinen rohkea ja niin vanhempiensa näköinen etten voinut kun ihastella pienen menoa. Samalla reissulla selvisi, että kyseiselle rouvalle on toinen lapsi tulossa ja itse mietin mielessäni miten kiva että siinähän sitten mulle kaveri raskautta jakamaan...ja tajusin että tällähetkellä uskoni mahdolliseen raskauteen on käsittämättömän vahva. Uskon sen tapahtuvan ja uskon että vuoden päästä suunnittelen meidän pikkuperheen ensimmäistä joulua kolmistaan.
Ystäväni kyselivät meidän suunnitelmista, tietävät ongelmistamme, ja olipa kiva kertoa että pitkästä aikaa olen saanut hyviä uutisia...vaikkakin vain sen että endo on hiukan rauhoittunut, endometriooma pienentynyt huomattavasti ja lääkärin mukaan painokin tippunut todella hyvin...eli kiroamani e-pillerit siis auttoivat...ja se miten ystäväni asiaan suhtautuivat, oikeasti onnelisia noista (oudoistakin) uutisista, iloisia siitä että olen kuulemma taas oma itseni, en synkistele vaan olen toiveikas (eli oikeasti olen sellainen,enkä vaan kuvittele).
Mikä oudointa, tänään tajusin että miehenikin on toiveikas...innoissaan aloittamaan "uutta elämää" ja suunnittelemaan tulevaisuutta lapsen kanssa, ei enää pelokas miten tässä käy-asenne vaan sama pieni toive ja usko näkyy hänessäkin kytevän. Ehkä se riittää (clomien lisäksi) usko positiiviseen tulevaisuuteen...usko siihen että vuosi 2013 tuo meille sen Positiivisen uutisen (ja ehkä sekin että tajusin ettei maailma lopu, vaikkei lasta tulisikaan)

Minä uskon, toivon ja rakastan...ja luotan että tämä luotto ja usko meihin tuo sen odotetun plussan ;)