Vaikka olen tyytyväinen päätökseemme, tarvitsen aikaa jotta jaksan vielä yhden hoidon pettymyksineen (ei...en edelleenkään usko että siitä mitään tulee) Toisaalta tarvitsen aikaa tehdäkseni surutyötä tämän asian suhteen, tuntuu että on aika antaa periksi ja suunnitella tulevaa kaksin koiriemme kanssa, suunnitella matkoja ulkomaille ja ehkä töitä ulkomailla.
Kuitenkin...mua vaivaa kateus, en pysty lukemaan onnellisia kirjoituksia, en onnistumisia hoidoissa tai sitä miten ihanaa on olla raskaana...tai miten ihanaa on opetella eloa uuden perheenjäsenen kanssa Onneksi minulla on varaa valita mitä luen, mutta välillä tekee mieli katsoa mitä ns.vanhoille blogitutuille kuuluu...ja samantien tuntuu kuin koko naama muuttuisi vihreäksi ja haluan heittää lähellä olevat lautaset seinään....huutaa samalla suoraa huutoa, huutaa tämän sisällä olevan katkeruuden ja tuskan pois. Mutta minä pysyn hiljaa...kirjoitan tänne hiljaisen huutoni ja yritän elää....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti