Onneksi pidin pääni ja lähdin työtä tekemään itsekseen ja aiheeksi valitsin aiheen, joka kiinnostaa. Nyt olen sitten kesäni päättänyt tähän työhön käyttää, muutaman viikon sijaisuuksia lukuunottamatta. Ja koska olen hiukan "neuroottinen" asian kanssa, olen pari kirjaa tilannut itselleni ja nyt viimeiset pari päivää uponnut niihin. Selaillut kirjoja, imenyt tietoa ja kirjoittanut teoria osaa opinnäytetyöstäni. Jokin sentään saa minut innostumaan.
Huomenna olisi pas...tai niin ainakin suunnitelma olisi. En usko, että siihen päästään tai siitä meille apua on, mut katsellaan aamulla miten käy. Ison laatikon crinonea hain apteekista, mutta eiköhän noi tonne lääkekaappiin jää odottelee syksyä, kun hoidot jatkuu...jos jatkuu. Sillä edelleen mietinnässä on luovutus. En tiedä jaksanko ja haluanko enää edes jatkaa. Välillä mietin että haluanko välttämättä biologisia lapsia vai onko tämä jonkinasteinen pakkomielle? Ehkä oikeasti on aika luovuttaa...ja ruveta elämään...ehkä olen jo luovuttanut.
Ensimmäisen ivf:n jotenkin odotin auttavan...onhan se auttanut niin monia muitakin. Toiselta viimeistää odotin parempaa tulosta...nyt olen menettänyt uskoni hoitoihin. En oikeasti usko niiden mitään auttavan, tuntuu et ois se jo onnistunu jos ois onnistuakseen...niinhän ne muutkin onnistuu heti?
Niin kovasti toivon, että pääsette siirtoon ja että se onnistuisi <3
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMeillä onnistui vasta kolmas IVF (sen tuoresiirto), ja sen kolmannen IVF:n kaksi PAS:ia menivät myöhemmin puihin. Jos mietit onnistumisprosentteja, niin suurin osa hoidoistahan epäonnistuu. Niinpä on ihan loogista (vaikka ihan kamalaa, kun sen keskellä joutuu elämään), että joutuu yrittämään muutaman kerran, ennen kuin onnistuu. Kyllä itsekin heitin toivoni täysin ennen onnistumista - se on varmaankin ainoa tapa selvitä tuosta selväjärkisenä. Mutta onnistua voi siitä huolimatta. Kovasti voimia ja onnea matkaan!!
VastaaPoistaTsemppiä. Toivon, että saat yllättyä tällä kerralla positiivisesti!
VastaaPoista