Monta vuotta olen joulun alla pohtinut josko ensi jouluna meitä olisi kolme...en enää. En usko että ensi jouluna meitä on tämän enempää...ehkä ensi jouluna olemme adoptiomatkamme aloittaneet. En ole epätoivoinen,mutta en enää jaksa elämääni odottaa ihmettä. Olen luovuttanut toivoni ja uskoni biologisen lapsen suhteen...
Ehkä ensi jouluna olen saanut hyvän sijaisuuden,ehkä olemme vihdoin saamassa unelmiemme saunallisen rivitalo asunnon (tai pienen omakotitalon) ehkä vuoden päästä vietämme joulua lapissa revontulia katsellen... kuka tietää?
En usko että ensi vuosi on yhtään hedelmällisempi kuin tämäkään...en enää jaksa odottaa/luottaa ja uskoa tulevaan. Minä luovutan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti