En taida nyt jaksaa katkeruuttani ja paskaani suoltaa enää ulos. Menossa kp39 (?) ja kuukautiset edelleen kateissa...
Seuraavaksi vuodeksi on suunnitelmia,ensi syksyn harjoittelupaikka on varattu ja keväällä taidan miehen ulkomaille viedä jos rahatilanne sallii.
En jaksa enää elää odottaen ihmettä, jota ei tule joten keskityn elämään tätä elämää enkä enää mitään pistä jäihin sillä ajatuksella "entä jos olenkin sitten raskaana" koska en kuitenkaan tule olemaan. Jos vaikka helmikuun hoidon jälkeen aloittaisi todella tutkimaan adoptiota ja unohtaisi lopullisesti tämän hoitorumban...ja ottaisi askeleen kohti omaa lasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti