lauantai 13. toukokuuta 2017

Tämä viikonloppu

Tämä viikonloppu, lapsettomien lauantai... äitienpäivä sunnuntaina. Tämä viikonloppu on erilainen kuin muut. Tämä viikonloppu on minun, tänä vuonna nautin lapsettomuudestani ja juhlistan rakasta äitiäni. Tänä vuonna tämä viikonloppu on juhlan, ei surun viikonloppu.

Monta vuotta se vei, mutta mä olen hyväksynyt itseni. Olen oppinut elämään elämääni tällaisena kuin olen. Joo mikä parasta olen oppinut rakastan itseäni ja vikojani...mutta lapsettomuus ei ole vika, se on osa minua. Osa joka nykyään ei ole minun suruni vaan mahdollisuus. Outoa mutta totta, lapsettomuus lopulta oli mulle se tilaisuus, se lahja mikä sai elämään elämääni omana itsenään ja tekemään ne päätökset joiden myötä elän elämäni parasta aikaa ❤

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

uusi osoite

Siirryn kirjoittelemaan tuonne toiseen blogiini, jonka olemassaolon olin unohtanut....

uusi blogi

Sieltä voi jatkossa lukea kuulumisia, yritän vähän aktivoitua kirjoittamisessa. Katsellaan vähän mihin suuntaan blogi lähtee, kuitenkaan pääpainona ei tule olemaan lapsettomuus, tai elämä lapsettomuuden jälkeen tai mikään muukaan lapsettomuuteen liittyvä. En voi sanoa etten tulisi mitään lapsettomuuteen viittaamaan, koska se on kuitenkin osa minua ikuisesti...ei vaan se suurin osa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Uusi alku ja vanhan loppu

Viime vuodet olen ollut jumissa, vaikka olen voinut hyvin ja elämä oli alkanut lapsettomuudesta huolimatta voittaa...tai alkaa uudestaan. Silti tunsin olevani vankina elämässäni. Tästä johtuen lopulta muutin pois, hain eroa ja aloitin elämäni yksin.
Ensimmäisen kerran vuosiin tunsin hengittäväni vapaasti, olevani oma itseni ja vapaampi kuin vuosiin. Samalla myös tajusin, että meidän suhteessa ainut yhdessäpitävä "voima" oli lapsettomuus, sitkeästi jatkoimme yhdessä vaikka mitään yhteistä ei ollut...Ei yhtään mitään.

En tiedä mitä nyt teen blogin kanssa (vaihteeksi), sillä ei minulla oikein ole tänne enää mitään sanottavaa. Uusi elämä on vienyt mukanaan ja tuonut uuden ihmisen elämääni, enkä häntä tähän suohon halua sotkea. Ja ennenkuin kysytte, olemme keskustelleet lapsista ja olen kertonut ettei niitä tule, eikä tulisi vaikka saisinkin...En enää lähde siihen yritysrumbaan. Kaipa nämä sitten ovat jäähyväiset teille kaikille, sillä tämä osa elämääni on nyt historiaa ja sinne saa jäädäkin. Uutta blogia olen pohtinut, ehkä matkailusta, ehkä elämästä lapsettoman...Sillä kirjoittamista kaipaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Uusi elämä

Useamman viikon vanhempien nurkissa asuneena pääsin vihdoin omaan asuntoon. Pelottaa, jännittää...Ja olo on helpottunut.
Tavarat on levällään, osa kaapeissa, osa omilla paikoillaan, loput ikean pusseissa. Taulut pakattuna ja seinät tyhjinä...Outo tunne, asunto on kuin minä, sekaisin ja odottaa että asiat alkavat rullata eteenpäin ja elämä uudessa muodossaan alkaa.


torstai 17. marraskuuta 2016

Ero

Asumusero, avioerohakemus täytetty...niin päättyi tämä taru. Ei vihaa, ei katkeruutta... vain loppu. Siirryn sivuun kasaamaan elämääni, ehkä palaan joskus.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Kriisi

Syy hiljaisuuteen kriisi elämässä, parisuhteessa. En nyt enempiä lähde avaamaan, kerron kun pahin on ohi ja asiat sulkeutuneet.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Teit meistä kauniin

Mä oon vuonna -95 käynyt nuorisotalolla kattomassa Apulantaa, muistan mitä tunteita se keikka herätti, muistan sen ajan niin hyvin...kesän kun asuttiin Jenkeissä, syksyn kun lukio alkoi ja Apulannan. Mulla oli c-kasetille nauhoitettuna kaverilta Attack of the A.L people levy, jonka jouduin pariinkin kertaan uudelleen nauhoittamaan koska nauhat kului puhki niistä miljoonista kuuntelukerroista. Sanat ja sävelet iski suoraan teini-ikäiseen minuun...ja toi levy tulee mulle olemaan se fiilistelylevy nuoruuteen.

Tätä kuunneltiin aina viikot kun oltiin lauantaina pyöritty torilla ja ihastuttu ja rakastuttu taas kerran niin täysin kuin teini-ikäisen sydämellä voi. Ja silloinhan sitä ihastui niin täysillä, tunteet heilui ja kaikki tunnettiin niin raa'asti ja vahvasti kaikki...ja elämän suurimmat murheet olivat katsoiko toi poika mua :) Niin herkkää ja raastavaa ne ihastukset oli.

Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin elokuviin tulee elokuva Tuukka Temosen Teit meistä kauniin. Mitä tyttö voi tehdä, pakkohan se on nähdä. Ja mikä nostalgiareissu tuo leffa olikaan. Elokuva sai mut itkemään ja nauramaan, sai mut takaisin niihin tunteisiin ja fiiliksiin mitä silloin itse elin. Ja pakko myöntää, kyllähän se leffan Tuukka oli kuin omat teini-iän ihastukseni...taisipa niiltä vuosilta poikakaverikin olla ihan samasta muotista tehty. Johtunee sen ajan ihastuksestani Temoseen...siinä vaan oli sitä jotain mikä muhun iski.

Ihana muistutus siitä miten elämästä pystyi nauttimaan täysillä, täydellä sydämellä ilman säröjä ja haavoja, siihen yritän palata kaikkien näiden vuosien ja vaikeuksien jälkeen.

Enpä voi sanoa kuin kiitokset tuosta leffasta, kiitokset siitä miten sain muistutuksen siitä mitä silloin olin ja mitä voin vieläkin olla...sillä teit meistä kauniin, teit unelmaa teit parempaa...

ja traileria