maanantai 26. maaliskuuta 2012

Voihan vatipää

Koiraprojekti sai tuulta alleen ja pentu on varattuna...nyt sitten vaan selviteltävä milloin saan sen suomeen lennättää \o/ (ja kuka sen kanssa tänne lentää...) mutta noi nyt on vaan viilausta, pirpana on nyt kuitenkin varmasti tulossa. Eli ainakin yksi projekti etenee vauhdilla Seuraavaks sitten ne sohvanpäälliset ja vauva ;)


Mulla on viime aikoina ollut hyvä olo, hyvä olo itseni suhteen...meidän suhteen...meidän suhteen suhteen, jotenkin semmonen olo että olen olemassa vaikken olekaan äiti. Kiva tunne, siihen verrattuna mitä vielä vuosi sitten tunsin. Miten sitä osasi itsensä lytätä ja  kadottaa, katkeroitua ja inhota itseään sen takia vaan ettei pysty raskautumaan. Miten paljon sitä onnistui katkeroitumaan miehelle, kun toinen ei osaa (osannut) suhtautua mun mielialavaihteluihin ja itseinhoon oikein mitenkään. 
En tiiä onko tää nyt sitten vaan kevät ja kesän tulo...vai toi koiranpentu, mut en oikeesti enää jaksa olla katkera, en jaksa pelätä lapsettomuutta, en jaksa itkeä ja surra sellaista mitä en ole menettänyt. Tänä vuonna mä nautin keväästä ja kesästä...siivoan koiran pissejä lattialta ja juoksen rappuja kiirellä alas ettei niitä vahinkoja tulis lattialle. Tänä kesänä mä mökkeilen ja nautin siitä, enkä mieti "eipä sitten tänä kesänäkään oltu raskaana" Tänä kesänä (tai syksyllä) mä otan sen tatskan, mistä olen parisen vuotta haaveillut...mutta näköjään oikea aika sille kuvalle tuli vasta nyt.


Vaikka pakko kaikista positiivisista fiiliksistä huolimatta myöntää, että kyllä korpee aika kovasti kaikenmaailman maisa torpat ja muut turhat julkkikset jotka sen vauvan saa alulle "heti ensiyrityksellä" (ja vaikka ikinä ei rumasti sais sanoo toisista...niin miks ihmeessä tommoset lehtien kustannuksella elävät vatipäät raskautuu niin helposti?) Ja oikeesti onko ne ämmät sopinu keskenään että syksyllä synnärille ja PAM kaikki ovat raskaana? 

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

tuntemuksi...

Olen tässä muutaman päivän mieheni kanssa jutellut ja ihmetellyt, että miksen tunne menettäneeni mitään kun en raskaudu...jotenkin muita blogeja ja lapsettomien kanssa puhuessa tulee aina esille tunne menettäneensä jotain kun ei lasta tule. Minä en tunne menettäneeni mitään, mitenkä voin menettää jotain mitä en ole saanut?


Ehkä minulle menettämisen tunne tulee vain konkreettisesti jotain menettäessä, mutta ei tässä tilanteessa. En vain koe menettäneeni mitään, en koe menettäväni mitään, koska en tiedä mitä menetän. Toisaalta mietin että mitä kaikkea voin tehdä, haaveilen töistä ulkomailla...uusista kokemuksista ja maailman näkemisestä. Ehkä olen vain sopeutunut ajatukseen ettei minusta välttämättä tule äitiä ikinä, ehkä minun elämäni on hyvä näin, ehkä minä olen kuitenkin hyvä ihminen ja nainen vaikken lasta saisikaan?

perjantai 16. maaliskuuta 2012

uusia projekteja...

Uusi pilleriresepti tuli postissa tänään, jatkossa pitäisi kaksi kuukautta syödä ja pitää tauko...sovittiin lääkärin kanssa että jatkan vielä ainakin kolme kuukautta pillereiden kanssa, sitten heti pillereiden jälkeen clomit ja ultrassa seuranta mikä on tilanne ja vastine clomeihin. Omien tuntemuksien perusteella endo on mennyt jonkinasteiseen lepotilaan, kipuja ei ole ja jopa kystan puoleiset kivut alkavat kadota...joten jospa seuraavat kolme kuukautta auttaisi ja se paremmin toimiva munasarja pääsisi irti kohdusta (on siis endon takia jotenkin mutkalla ja kiinni kohdussa...) ja saataisiin se vauva vihdoin alulle. 
En siis ole luopunut toivosta, pidämme vaan taukoa, jotta saadaan mun kroppa toimintakuntoon ja omalla oudolla tavalla saan tilanteen haltuun, tällä hetkellä minä päätän tulenko raskaaksi vai en, enkä vain odota tulevani raskaaksi ja pety kroppaani.


Päätimme...tai minä päätin että voisimme ottaa toisen koiran ja tuttujen kautta kuulin yhdestä espanjalaisesta tarhasta, mistä voisi löytyä pelastettavia raukkoja, ja sieltähän se Juanita löytyikin...nyt vaan pitää selvitellä miten raukan saapi suomeen tuotua, kun mikään noista espanjankatukoira yhdistyksistä ei jostain syystä tee yhteistyötä kyseisen tarhan kanssa, eikä tarha yksityisille pitkin maailmaa koiria lähetä. Tuttuni siis asustelee epsanjassa ja on kyseiseltä tarhalta koiria pelastanut...
yllättävän vaikeaksi meni, mutta minähän en koskaan haasteita pakene, joten kesään mennessä se pikkuressukka on meillä ja minä olen raskaana. 
Lisäksi meidän sohvissa on uudet päälliset(joista ei koirankarvat niin selkeästi näy) ja makuuhuoneet ovat saaneet uudet tapetit...ja eteinen uuden maalin seinään, eli lyhyemmin sanottuna, kodista on tehty kodin näköinen.


Ja koska minä näin päätän niin tietenkin niin tapahtuu ;)