Nyt riitti

siis tää mun masistelut ja synkistely...ei helevata ku itteenikin jo ärsyttää. Eihän tässä oo ku muutama viikko aikaa uuteen yritykseen (vielä en luota että siirtoon päästään, mut....)
Pakkohan tässä on itteni kasata ja piristää, ei kiukkusena voi mikään onnistua...vaikkei positiivisenakaan onnistunut.

Ajattelin kuitenkin et ehkä tässä jokusen kilon ehtis vielä tiputtaa lisää ennen sitä yritystä, on näköjään jokunen kilo lähteny ku vaatteet roikkuu päällä...ja rintsikat on liian isot (oli tissit ihan kunnolla turvoksissa vielä viikko sit, ku nyt rintsikoiden kupit kurmottaa tyhjyyttään). Ja ens viikolla soitan lääkärille, et saa nyt keksiä kaikki kikkakolmoset käyttöön tohon passiin ja syksyn hoitoon... Ai joo ja kolmen viikon päästä pitäis olla opinnäytetyöstä työsuunnitelma valmis esitettäväksi, pitää ehkä siihen vähän panostaa et saisin ensi syksylle valmiiksi koko homman.

Vituttaa kyllä edelleen tää tilanne aika rankasti...en vaan ymmärrä miks tän pitää olla näin vaikeeta meille? Oonko jotenkin huonompi ihminen tai olisinko huono äiti vai miksi?

ei niin positiivisia

Tiputtelu jatkuu...huomenna todennäköisesti kp1. Luget loppuu aamulla, enkä taida uutta pakettia hakea...mitä mä niillä? Mitenkähän nopeesti pas-kiertoon pääsee? Joko kesään mennessä on tuhottu meidän pakastealkiot ja suunnitellaan neljättä hoitoa syksylle... pitäisköhän selvitellä adoptiokuvioita jo.

Eiköhännää hoidot ja niiden onnistuminen on niin nähty...kolme epäonnistunutta tai keskeytettyä hoitoa...yhteensä neljä alkiota, kaksi siirtoa, lähemmäs kaksituhatta euroa rahaa mennyt lääkkeisiin ja lisää menee pian pas:iin. Ei mitään merkkiäkään onnistumiseen ei minkäänlaista toivoa onnistumiseen, munasolut ei hedelmöity, alkiot jakaantuu hitaasti ja siirtoon päässeet ruput ei kiinnity...pp 13 alkaa tiputtelu, pp14 onkin jo kp1... ja kaikkein pahinta, mä oikeesti luulin meidän onnistuneen, olin niiiin varma siitä. No väärässä olin...onneks en tuhlannut rahaa testiin

20% taitaa olla meidän kohtalo...