torstai 10. tammikuuta 2013

Sekopäinen kroppa...ja minä

Kauhee miten on kroppa sekaisin pillereiden lopettamisesta, ovulaation aikaan oli aamupahoinvointia...alavatsa on edelleen turvoksissa (varmaan pysyykin kuukautisiin saakka).
Lisäksi tupakoinnin lopettaminen on tehnyt omat tepposensa minulle, hajuaisti on turhankin herkkä...välillä ärsyttävänkin herkkä. Makuaisti on parantunut, mikä on hyvä asia...ruoka maistuu paremmalta kuin aiemmin (ihana oli huomata miten pienillä maustamisilla sai makua ruokaan). 


Ärsyttävää kun väsyttää koko ajan, nukun hirveän levottomasti (olen nähnyt kohtuullisen outoja ja levottomia unia koko tämän nikotiinivierotuksen ajan...ja edelleen). Väsymyksestä johtuen tunteeni heittävät laidasta laitaan (ja edelleen se tupakoinnin lopettaminen vaikuttaa tähänkin)

Tietenkin toivoisin että tapahtuisi se pieni ihme ja oikeasti onnistuisin raskautumaan heti ensimmäisestä kierrosta ilman pillereitä, mutta uskoa sellaiseen ei ole...mutta aina välillä annan itseni uskoa ihmeeseen, ihan pienen hetken vaan...jonka jälkeen muistutan itseäni siitä ettei se meidän kohdalla oikeasti ole niin helppoa ja todennäköistä. Muistutan itseäni siitä että kaikille näille "mahdollisille raskausoireille" on ihan hyvä selitys olemassa ilman raskautumistakin. Silti kaikesta järkeilystä huolimatta, olen muuttunut vauvantöppösistä haaveilevaksi höttöpääksi vaaleanpunaisine(tai vaaleansinisine) unelmineen. Minne ihmeeseen hävisi se järkevä minä? Se joka tiedosti ongelmat ja osasi ajatella järkevästi? Taisi lähteä samaa matkaa ovesta kun meni roskiksessa tuhkakupit ja loput tupakit :) Onneksi ensi viikolla alkaa taas opiskelut ja saan jotain järkevämpää mietittävää.

Sitten vielä tämän vuoden kuntoilutavotteista, lauantaina lähden kokeilemaan Bailamama Women-jumppaa, jos tykkään niin saapi tulla lauantain jumpaksi se kun ei ole oikein tuolla salilla mun aikatauluihin lauantaille ollut mitään kiinnostavaa.
"Bailamama Women-tunti sopii kaikille naisille ikään katsomatta. Hauskat ja helpot koreografiat, lihaskunto-osuus, jossa keskitytään erityisesti lantionpohjalihaksiin, sekä kehon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen ja ylläpitäminen ovat tämän tunnin keskeisiä tavoitteita. Tunnilla eletään hetkessä, iloitaan ja bailataan! Yhdessä liikkumisen ilo saa suorituskyvyn aivan uudelle tasolle ja energian virtaamaan."
Ehkä tuo mieskin tykkäisi, jos tuolla innostuisi käymään...voisi viedä meidän  vauvaprojektia uudelle tasolle ;)

1 kommentti:

  1. Voi toivottavasti teillä nyt tärppi kävisi kun tupakoinninkin olet lopettanut. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista