maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pois vanhasta

Huomenna saan kierukan, meillä sitten oikeasti on yhden aikakauden loppu...jotenkin jännä fiilis. Niin monta vuotta ilman ehkäisyä ja lasta yrittäen...nyt on jokseenkin samalainen olo kuin aikoinaan ehkäisyä poisjättäessä. Tavallaan jännittää ja innolla odottaa mitäs nyt.

Niin meillä siis lopullisesti päättyy yritys. Emme lahjasoluja kokeilleet, emmekä lähteneet adoptiota kokeilemaan vaikka joskus niin ajattelimme. Ajatus oli että kaikki kivet käännämme ja sitten luovutamme. Näin kuitenkin kävi, enkä voisi enää kuvitella toisin tekeväni. En muuttaisi mitään tekemääni, vaikka hoidot olivat helvettiä ja veivät minut aika syviin syövereihin...eikä tulos ollut toivottu, en kadu. Olemme sen tien kokeilleet ja voin sanoa että yritettiin. Ehkä jonkun mielestä olisi pitänyt jatkaa...yrittää muilla keinoin ja kääntää ne kaikki kivet. Mutta se ei ollut meidän tiemme...

Niin monta vuotta elämämme oli eteenpäin suunniteltua...hoitoa hoidon perään, pohdintaa siitä voiko sitä tätä ja tuota tehdä...sillä jos tulenkin raskaaksi. Uskallammeko varata matkaa tai hotellia tai ihan mitä tahansa suunnitella paria kuukautta eteenpäin koska saatan olla raskaana. Kaikki oli suunniteltua, mutta samalla mitään ei voinut suunnitella...nyt kaikki on avoinna ja samalla voimme suunnitella elämäämme eteenpäin. Kaikki on jotenkin kääntynyt ympäri, mutta hyällä tavalla...pitkän aikaa olemme olleet vapaampia kuin aikoihin.

Kaiken jälkeen me olemme täällä edelleen...ja me elämme. Voikun joku olisi tämän kertonut minulle kolme vuotta sitten. Kertonut ettei lapsettomuus tapa...ettei lapsettomuus ole maailmanloppu...ja voi tulla voittajafiilis vaikka loppu ei ollut mitä suunniteltiin.

Tsemppiä teille kaikille, jotka vielä taistelette...olette voittajia, kävi miten kävi.

4 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus. Tuli vapaa olo itsellekkin,vaikka päätöksen aika ei meillä vielä ole. Hyvää keväänjatkoa teille ja ihanaa kesää.

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus. Tuli vapaa olo itsellekkin,vaikka päätöksen aika ei meillä vielä ole. Hyvää keväänjatkoa teille ja ihanaa kesää.

    VastaaPoista
  3. Ihanan valoisa ja rohkaiseva asenne! <3 Ihana kuulla vapauden tunteesta! Itsekin huomaan tuon asenteen, että "voinko tehdä sitä tai tätä jos onkin ovis tai hoidot tai jotain". Sulla on varmasti kiva, kun nyt voit ihan huolella keskittyä mieheesi ja uuteen alkaneeseen aikakauteen! �� Aurinkoa kevääseen!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kirjoituksestasi! <3 Tuli ihan itku silmään, kun osui niin hyvin. Meilläkään kyseinen päätös ei ole vielä ajankohtainen kun kiviä on käänneltävänä, mutta hyvin voi olla että sekin aika vielä koittaa ja siitäkin selviää. Aurinkoa kesäänne!

    VastaaPoista