perjantai 9. joulukuuta 2011

Joulu

Vuosi sitten ajattelin että ensi jouluna ei ollakaan kahdestaan...nyt taas ajattelen että ehkäpä ensi jouluna meitä olisikin kolme. Montakohan joulua vielä odotan? Kuitenkin tänä vuonna olen onnistunut keskittymään joulun odotukseen enempi kuin vuosi sitten, tiedä sitten mistä tämäkin johtuu, mutta hyvä niin...olen saanut nautittua tästä joulun odotuksesta enempi kuin vuosi sitten.


Minä olen sairaslomani käyttänyt joulun laittoon, ikkunaan ja parvekkeelle valot, laatikoita olen tehnyt pakkaseen valmiiksi ja piparkakkuja tehty, tein jopa sen taikinan ihan itse ja saatiin miehen kanssa aikaiseksi aikamoinen arkkitehtuurinen ihme piparkakkutalon muodossa. Joulutorttuja olen syönyt ähkyyn asti, kuten joka joulu, kaipa mulla jonkinasteinen "ongelma" on noiden joulutorttujen suhteen...joskus lapsena olen niitä syönyt niin paljon että oksensin ja silti vielä maistuvat, ties kuinka monta pellillistä on mun mahaani mennyt (ja tähän pakollinen lisäys että tammikuussa sitten karpataan ja kuntoillaan kroppa kuntoon). Konvehteja löytyy pitkin kotia ja kinkku on varattuna, se saadaan kotiin 22.12. Viime vuotisen pakastekinkkukatastrofin jälkeen tulimme siihen tulokseen ettei enää ikinä pakastetta, vaan tuore kinkku oli saatava, nyt sit tulee 6-8kiloa tuoretta possua kahdelle ihmiselle...epäilen että tuota sikaa sitten vielä uutena vuotena syödään.


Olen aina tykännyt (rakastanut) joulua, lapsena lahjojenkin takia, nykyään enempi ihan sen takia että silloin koko perhe on paikalla ja syödään yhdessä (jouluruoka on huippua) ja yleisesti koko joulun tunnelmasta, siitä rauhallisuudesta ja joulupukkien vilinästä.
Toivoisin vaan niin hirveästi, että joskus pääsen omia jouluperinteitä luomaan omien lasten kanssa. 


Kierrossa mennään piina-aikaa (kp26/28), vaikka oikeastaan en usko että tässä kierrossa tärppäsi, mutta eiköhän sekin tossa viikonlopun aikana vahvistu. Ensi kierto sitten onkin jännä, koska minulla aloitettiin metforemit kun verensokerit pomppas ylös aika rajusti ja viime ultrassa selvisi että toinen munasarja on pco-tyyppinen. Hyvässä kunnossa noi munasarjat sitten on, toinen on endometrioosin valtaama ja jotenkin väärässä paikassa kiinnittynyt (siellä sit lisäks se endokysta) ja toisessa on pco:ta...ihme jos noilla ruppanoilla mitään aikaseks saa.

2 kommenttia:

  1. Mikäköhän se tuossa joulussa on kun itsekin olen sitä aina pitänyt sellaisena virstan pylväänä ja toivonut, että jos nyt ensi jouluun mennessä olisi meilläkin jo se oma vauva edes aluillaan. Toivotaan, että sekin ihme saadaan vielä kokea.

    VastaaPoista
  2. Joulussa on kyllä kieltämättä sellaista erilaista taikaa. Ehkä se on se perhejuhlan status, joka joululla on.
    Meillä piinaillaan tuleva joulu, jos päästään alkionsiirtoon asti. Alkionsiirto olisi 10 pv ennen joulua, eli ehkä tuurillansa jouluna saattaisi testissä näkyä jo jotain.
    Siinäpä sitten pulma, kun yritän pohtia testatako vaiko eikö testata.

    Toivottavasti nämä piinapäivät sinulla päättyvät onnelliseen plussaan ja jouluna saat antaa lahjaksi muutakin kuin paketteja (ssiis jos siinä vaiheessa uskaltaisit kertoa kenellekään mitään).
    Tsemppiä ja mukavaa joulunodotusta !

    VastaaPoista