Tajusin just että mehän mennään jo heinäkuun loppupuolella, eli kesä lähenee loppuaan. Reilun kuukauden päästä aloitan opinnot ja kahden kuukauden päästä jännäillään Pariisin reissua (joka nyt vihdoin toivottavasti toteutuu).
Miehen kanssa päätettiin vaihtaa asuntoa pienempään, kun jään tuella opiskelemaan niin nykyisen pito yksillä tuloilla käy turhan kalliiksi ja toisaalta ei me mitään kolmella huoneella tehdä...kahtahan näistä käytetään vaan. Eli todennäköisesti pian on taas muutto edessä ja pääsee sisustelemaan uutta asuntoa.
Vuosi sitten ajattelin että tähän mennessä viimeistään olisin raskaana tai meillä olisi ensimäinen lapsi. Tänä vuonna en enää luota siihen ajatukseen. Toivoa pikkuisen on, mutta toisaalla jo suunnittelen ensi vuodelle risteilyä Tallinnaan ja ehkä keväällä pitkä viikonloppu Lontoossa. Tulin siihen tulokseen että suunnittelen vain asioita, joiden toteutumiseen voin enemmän vaikuttaa kuin sen mitä hormooneja syön ja missä asennossa seksiä harrastan.
Ehkä näin on parempi, ehkä meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi, ehkä me olemme onnellisempia näin kaksin rakkaimpani kanssa. Suunnitellen tulevaisuutta uudella tavalla ja uusia asioita kokien. Elämän pitää olla seikkailu, enkä halua että meidän seikkailumme jää siihen että jumitamme surussa ja surkeudessa. Ja eihän sitä koskaan tiedä, ehkä joskus meitä on kolme, ehkä neljä...mutta tänään en sitä stressaa. (Tänään stressaan asuntoa ja kaikkea ihan muuta)
Olen kait hyväksynyt lapsettomuuteni...tavallaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti