lauantai 27. helmikuuta 2016

Mitä meille...

Ollaan puhuttu, on mieskin miettinyt samoja...ei olla eroamassa, kokeillaan startata suhde uudestaan...palata sinne missä oltiin ennen hoitoja ja lapsistressiä. Varattiin hotelli pitkää viikonloppua varten Keski-Eurooppaan, palkkapäivänä ostan lentoliput. Näköjään tämä uusi tilanne vaatii pidempään totuttelua kuin kumpikaan luuli...hyvää kuitenkin on ettei kumpikaan lopulta halua erota, suhde vaan on jotenkin hukkunut kun hoidoissa ravattiin ja kumpikin opiskeli.

Vaihdettiin taas asuntoa, pääsiäiselle oon maalausurakkaa suunnitellu. Makkarin seinät maalataan uusiksi..vuokranantajan kanssa sovittiin väristä ja tarpeet on ostettu. Koirat ja me rakastamme uutta asuntoa ja asuinaluetta. Ihanan rauhallisia katuja lenkkejä varten, koirapuisto lähellä ja jäille pääsee isointa juoksuttamaan myös (toi suurin siis on ainut, joka ei karkaile...noi kaks saattaa hävitä ku pieru saharaan jos aitaamattomalla alueella vapaaksi päästää)

Kierukan asennusaika tuli postissa, kuukauden päähän meni. Jokseenkin olo on haikean helpottunut, kuukauden päästä loppuu meillä oireiden tarkkailu jne. Tehtiin päätös että toistaiseksi pidättäydytään seksistä ja tutustutaan toisiimme ja tilanteeseen uusiksi. Ei nyt sotketa ovulaatioita ja kiertoseksiä enää tähän kuvioon (jännä miten nekin on uponnu tonne takaraivoon, vaikkei oikeesti mitään yritystä enää ole...jotenkin on vaan edelleen aina seksi ovulaation aikaan aktiivisempaa. Vaikka onhan se ihan biologinen juttuki)

Mitäs muuta...blogin kohtaloa mietin, mutta ehkä mä tänne joskus jotain raapustan. Lapsettomuuteen mulla ei oo muutosta tulossa, me jäätiin lapsettomiksi mutta no...maailma ei kaatunut. Jännä miten joskus mietin että mitä elosta tulee jos emme lasta saa...no tämmöistä siitä tuli, aivan normaalia elämää kaksin. Ehkä se lapsi ei ollut mun elämän tärkein juttu, ei ainakaan enää ole...

Jokseenkin outo fiilis, omalla tavallaan haikea, mutta samalla niin kevyt ja vapaa. Kuin joku iso paino olisi nostettu harteilta ja olen vihdoin vapaa. Minusta ei tule äitiä, mutta minä olen vihdoin löytänyt itseni...vaikka se veikin aikaa. Olen oppinut rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen, enkä enää vihaa kroppaani...En minä ole viallinen, minä olen vaan erilainen. Näillä mennään eteenpäin ja katsotaan mitä tulevaisuus tullessaan

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihanasti sanottu tuo "en ole viallinen, vaan erilainen"! Jotenkin hienosti kuvattu eheytyminen :) Hauskaa reissua teille ja toisrnne uudelleen löytämistä! Ja kiitos tarinastasi!!
    Terveisin: pitkän linjan lapseton itsekin

    VastaaPoista
  2. Vaikutatkin nyt jotenkin seesteiseltä ja selkeeltä :) Ihanaa että oot löytäny ittes, kaikki ei siihen pysty :) Tsemppiä tulevaan <3

    VastaaPoista
  3. Ihana lukea sun tuntemuksista. Meillä on lokakuulle aika IVF hoitoihin ja mulla on aina ollut sellanen olo että kyllä me vielä joskus lapsi saadaan. Mutta niin kai on kaikilla. Eihän sitä muuten yrittäisi kaikenmailman hoitoja. Toisaalta olen ajatellut että miltä tuntuisi jos sitä lasta ei koskaan saisikaan. Ehdottomasti jatkat blogin kirjoittelua ja kerrot tuntemuksistasi. Pystyisin kuvittelemaan että koska lasta on toivonut niin kauan, se olisi jotenkin takaraivossa ja palaisi kummittelemaan aina välillä mieliin. Jos näin ei ole haluaisin kuulla myös siitä. Jokatapauksessa kannustava postaus. Maailma ei todellakaan kaadu. Itse olen elänyt koko 3 vuotisen yritysuran aikana täysillä ja yrittänyt olla miettimättä turhaan projektia. Ollaan matkusteltu periaatteella nyt vielä kun voidaan. Ja olen ajatellut että jollen saa lasta, sitten keskityn niihin kaikkiin ihaniin asioihin joita elämässäni aivan kuten sinäkin.

    VastaaPoista