Toivo...sitä tulisi olla, siitä kaikki onnistuneet puhuvat "toivoa on". Kaipa sitä on, mutta en jaksa sitä enää elätellä (toisaalta, onneksi kukaan ei hetkeen ole mulle toitotellut, miten toivoa on). Mistä sitä toivoa voi löytää, kun oikeasti tuntuu ettei millään tapaa voi onnistua...ei luonnollisesti, ei hoidoilla.
En enää löydä mistään uskoa siihen että tuleva pas voisi mitenkään onnistua, oikeastaan odotan vaan että pääsisin kesää viettämään ja unohtamaan tämän kaiken hetkeksi...tai pääsen laparoskopiaan ja saadaan pikkusen noita kipuja hallintaan, menkööt noi munasarjat ja muut vaikka samalla, ei enää kiinnosta...ei sit ollenkaan...
ei tässä enää toivolla edetä, eikä uskolla...pelkän vitutuksen voimin rämmin tuota pas:ia kohden ja sen ohi. Koska ei siitä mitään kuitenkaan tuu, mut tuleepa koettua sekin miten kivalta kuulostaa kun ilmoitetaan ettei kumpikaan alkio selvinny sulatuksesta.
Tämä ei nyt auta varmaan ollenkaan mutta sanonpa kuitenkin... Voimia sinulle sylikaupalla <3
VastaaPoista