On joo...ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Olen siis viimesen kahden viikon aikana kahdessti maannut sairaalassa päivystyksessä erilaisten kipujen kanssa, onneks kaikki ei ny sentään liittyny lapsettomuuteen. Mutta tällä hetkellä siis olen sairaslomalla endometriooman ja välilevynpullistuman takia (no tota onneks vasta epäillään) ja särkylääkkeitä sitten menee sen mukaisesti, suhteellisen hyvässä sumussa elelen...eipä ainakaan pyöri päässä lapsettomuus, ku ei liiku päässä oikein mikään.
Ainut hyvä puoli tässä on että olen saanut taukoa töistä, siellä alkoi tilanne mennä turhan stressaavaksi että olen jo miettinyt työpaikan vaihtoa sen takia. En oikein usko että yhtään ylimääräistä stressiä enää tähän kaipaan ja toisaalta ei toi nykyinen työ enää oikein anna mitään, ei ees kunnolla palkkaa.
Toinen kierto clomilla menossa (oikeastaan ties kuinka mones, mutta koska pidettiin se puolisen vuotta taukoa lasken alusta uusiks) ja toiveissahan tietysti olisi se paras "joululahja" mutta en oikein usko että nyt onnistuu, joten tällä erää keskityn siihen että makaan sohvalla/sängyssä ja parannan tuon selkäni ja vähitellen voisi sitten aloittaa kuntosalilla käymisen uudestaan, jos vaikka ensi kesänä oikeasti olisi rantakunnossa eikä näyttäisi rantautuneelta hylkeeltä...
Onko muuten kukaan kuullut että foolihappo auttaisi endokipuihin? Pitää varmaan testata...vaikka pitäisihän mun sitä tietty jo vetää kaksin käsin napaan raskaustoiveiden takia ;)
Erilainen selviytymistarina lapsettomuudesta ja elämästä lapsettomana.
tiistai 22. marraskuuta 2011
perjantai 11. marraskuuta 2011
"juo rooibos teetä"
Tämä neuvo tuli kyllä ihan puskista...en edes googlettamalla mitään tietoa tosta löytänyt, vaikka aika paljon ton teen ominaisuuksia olenkin tutkaillut. Nyt sitten jännitetään oisko viimeaikainen rooiboksen lillittäminen jotain ihmeitä aikaan saanut...itse siis juon paljon teetä, varsinkin tuota rooibosta. Tykkään sen mausta ja kofeiinittomuudesta, olen siis vihdoin vieroittanut itseni kahvista kokonaan \o/
Törmäsin yhteen ystävääni muutama päivä sitten, ei olla lähes puoleen vuoteen nähty, johtuen minun menoista ja autottomuudesta (asuvat vähän syrjemmässä). Kuitenkin näin ensimäistä kertaa hänen tytön, uskomattoman ihana vauva...ensimäinen vauva pitkään aikaan, joka ei oikeasti aiheuttanut mitään katkeria tunteita vaan ainoastaan käsittämättömän ihastuksen. Aivan käsittämättömän suloinen pikkuihminen ja niin äitinsä näköinen. Oli kiva huomata etten olekaan niin katkera kuin luulin ja ainakin tätä ystävää pystyn siis jatkossakin tapaamaan, vaikka äidiksi on tullut.
Kauhea kylläkin miettiä asioita noin että voiko ihmistä tavara kun on äidiksi tullut...valitettavasti se vaan välillä niin menee. Itsellä ainakin kun on muutama kaveri, jotka ovat jotenkin "hukkuneet" äitinä olemiseen, ei oikeasti enää mietitä yhtään mitään muuta kuin sitä miten pikku petterin pöksyt on mutkalla vaunussa ollessa...ja puhutaankin vain niistä pöksyjen kiemuroista. Onneksi lähimmät ystävät ovat pysyneet ihan omina itsenään äitiydestä huolimatta (vielä kauhemmin sanottu...)
Pelkään vaan että jos itse joskus äidiksi tulen, niin olen juuri se painajaismamma joka puhuu vain ja ainoastaan siitä mitä vauvan elämässä tapahtuu ja kaikki älyllinen toiminta katoaa vauvahöttöön.
Pitkästä aikaa positiivisemmalla mielellä, vielä kun toi sää olis hiukka aurinkoisempi...en tästä harmaudesta tykkää yhtään.
Törmäsin yhteen ystävääni muutama päivä sitten, ei olla lähes puoleen vuoteen nähty, johtuen minun menoista ja autottomuudesta (asuvat vähän syrjemmässä). Kuitenkin näin ensimäistä kertaa hänen tytön, uskomattoman ihana vauva...ensimäinen vauva pitkään aikaan, joka ei oikeasti aiheuttanut mitään katkeria tunteita vaan ainoastaan käsittämättömän ihastuksen. Aivan käsittämättömän suloinen pikkuihminen ja niin äitinsä näköinen. Oli kiva huomata etten olekaan niin katkera kuin luulin ja ainakin tätä ystävää pystyn siis jatkossakin tapaamaan, vaikka äidiksi on tullut.
Kauhea kylläkin miettiä asioita noin että voiko ihmistä tavara kun on äidiksi tullut...valitettavasti se vaan välillä niin menee. Itsellä ainakin kun on muutama kaveri, jotka ovat jotenkin "hukkuneet" äitinä olemiseen, ei oikeasti enää mietitä yhtään mitään muuta kuin sitä miten pikku petterin pöksyt on mutkalla vaunussa ollessa...ja puhutaankin vain niistä pöksyjen kiemuroista. Onneksi lähimmät ystävät ovat pysyneet ihan omina itsenään äitiydestä huolimatta (vielä kauhemmin sanottu...)
Pelkään vaan että jos itse joskus äidiksi tulen, niin olen juuri se painajaismamma joka puhuu vain ja ainoastaan siitä mitä vauvan elämässä tapahtuu ja kaikki älyllinen toiminta katoaa vauvahöttöön.
Pitkästä aikaa positiivisemmalla mielellä, vielä kun toi sää olis hiukka aurinkoisempi...en tästä harmaudesta tykkää yhtään.
perjantai 4. marraskuuta 2011
"antaa tulla jos on tullakseen..."
Mietin tuossa eilen että mitenkä erilaista elämä oli silloin kun tämä "Operaatio kymppi" alkoi... kun jätettiin ehkäisy pois ja seksistä tuli jokseenkin "jännää" ja erilaista, vielä kun luuli että kyllähän se lapsi siitä melkein heti tulee.
En sinänsä stressannut mitään vielä puolen vuoden yrittämisen jälkeen (mieheni voi olla asiasta eri mieltä) vaan stressaamisen aloitin joskus kun oltiin jo reilusti yli vuosi oltu ilman ehkäisyä, ja tutkimuksiin uskaltauduin vasta kun toista vuotta oli saanut tulla jos on tullakseen...nyt jälkikäteen ajatellessa olisi ehkä aiemmin pitänyt jotain tehdä, varsinkin kun kuukautiskivut paheni kuukausi kuukaudelta.
Nyt lähes kolme vuotta myöhemmin en enää mieti et tulee jos on tullakseen...ajatus on enempi toivottavasti joskus onnistumme. Vaikka jokseenkin outo ajatus (vieläkin) on puhua onnistumisesta, olenko jotenkin epäonnistunut yksilö kun en ole raskautunut...ehkä niin, ainakin välillä tunnen itseni sellaiseksi...vialliseksi, joka pitäisi palauttaa valmistajalle korjattavaksi tai vaihdettavaksi toimivaan.
Ehkä ei kuitenkaan vielä sitä kirvestä kaivoon heitetä, vaan pistetään se patjan alle poikalapsia tuomaan :D milläs muuten niitä tyttöjä sitten saadaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)