Kivuista

Siitä saakka kun kuukautiseni alkoivat, olen kärsinyt kivuista...pitkäksi aikaa unohdin kivut, söin pillereitä monta vuotta, sitten ehkäisyrengas käytössä ja lopulta ehkäisykapseli. Kivut olivat historiaa, en muistanut että kuukautisten aikaan oli kipuja, joita ei käsikauppalääkkeillä hillitty. Pillereiden lopetuksen jälkeen kivut palasivat, eivät hiljaa hiipien vaan rytinällä...tähän varmaan vaikutti myös nopeasti aloitetut clomihoidot, jotka ns.räjäyttivät endon käsistä. Suoranaisesti kauhulla muistelen tuota clomiaikaa, kärsin kivuista päivittäin...tuntui kuin alavatsani olisi ollut tulessa, sain reseptillä erilaisia kipulääkkeitä. 

Söin litalginia kramppeihin, yötä vasten otin tramalia ja päivisin söin ties mitä pillereitä kipua hillitäkseni. Noina vuosina myös mieleeni palasi muistoja teiniajoilta, muistan kun olimme reissussa perheeni kanssa kesän yli ulkomailla. Kuukautiset alkoivat, makasin kylpyhuoneen lattialla ja luulin kuolevani...hartiaa pisti ja maha kramppasi. Muistan sen tuskanhien ja kylmän lattian, joka helpotti oloa...järkyttävää oli huomata jälkikäteen että pidin sitä ihan normaalina, pidin normaalina että kuukautisiin kuuluu niin järkyttävä kipu että jo silloin söin satunnaisesti vahvempia kipulääkkeitä.

Entä nyt, kierukka on ollut reilun kuukauden...eilen nipisteli mahaa ja pms kiukuttelua on ollut ilmassa. Tänään nipisteli mahaa hiukan kovemmin ja otin 500mg panadolin...ei nipistele enää. Pientä tuhruvuotoa tuli aamulla, sekin loppui...saa nähdä miten tässä käy, mutta jos kipuja ei tuon enempää tule niin en koskaan tästä kapineesta luovu. Pitkäst aikaa olen vapaa kaikesta inhasta mitä tuo tauti mukanaan tuo.

Kuulumisia

En oikein ole tiennyt mitä kirjoitella, mutta nyt ilmaantui sellainen juttu josta haluan kirjoittaa. Mun endohan on ollut hirveän kipeä hoitojen aikaan ja leikkaustakin mietittiin, sittemmin tilanne on rauhoittunut ja leikkauksen peruin...en kokenut tarpeelliseksi, koska kivut on hallinnassa ja lapsisuunnitelmat täysin jäissä/hylätty. En ole koko endon tilannetta miettinyt pahemmin, munasarja välillä kipuilee, mutta muuten ei kipuja ole...kuitenkin muutama päivä sitten sain yllättävän puhelun. Todella läheisen ystäväni oli sattunut (syystä tai toisesta) juttelemaan opiskelutoverinsa kanssa juttelemaan mun endosta ja tää toveri olikin sitten ehdottanut, että olisinko kiinnostunut täydellisestä elämäntapa tms remontista jolla hoidettaisiin endon oireilua. Ystäväni oli sitten enemmänkin kysellyt ja soitteli sitten minulle...hieman ihmeissäni kyselin enemmän, että mikä tämä homma nyt on...kyllähän mä ruokavaliota olen kokeillut (ja siinä repsahtanut) joten vähän tuli sellainen olo et joku on intoutunut lukemaan enemmän noista jutuista ja haluaa testata lukemaansa...mutta eipä ollutkaan niin. Tämä toveri on jenkeissä ollut opissa ja sieltä saanut uudenlaista tietoa, lisäksi hänellä on ravitsemusterapiasta opinnot takanaan ja jotain muutakin hirveen hienoa...

Joten nyt on se tilanne, että tammikuussa alkaa kropparemppa...ja pääkoppakin terapoidaan samalla. Pääsen "koehenkilöksi" hänelle ratkaisukeskeiseen terapiaan ja samalla sitten tehdään elämäntavoissa endosiivous. Jännityksellä odotan, että mitähän ihmettä tammikuu tullessaan...onhan se ihan mielenkiintoista nähdä millainen "remppa" siellä on tiedossa ja tota ratkaisukeskeistä mulle ehdotti jo oma keskusteluapu, kun oon asioideni kanssa niin sekaisin ollu. Joten ehkä vuoden päästä olen vielä kehittyneempi ja terveempi feeniks ;) Kuitenkin tästä tulen varmasti enemmänkin kirjoittamaan kunhan selviää mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan...onpa ainakin jotain uutta kirjoitettavaa.

Endon kuulumiset

Oonkin unohtanut täällä valittaa/kertoa miten endon kanssa on mennyt hoitojen loputtua. Kivut haalistui puolessa vuodessa viimeisen hoidon jälkeen, kuukautisten aikaan pärjään panadolilla ja jos tosi paha päivä tulee litalgin auttaa...kolmiolääkkeitä en ole endon takia joutunut aikoihin syömään (niskajumiin kylläkin menee välillä relaksantteja)...ja tästä syystä päädyttiin lääkärin kanssa yhteistuumin lykkäämään leikkausta.
Kuitenkin tossa reilu kuukausi sitten iski aivan kaamea kipu oikealle lonkkaluun/munasarjan kohdille...sellainen repivä, reiteen säteilevä helvetillinen kipu. Ei tuntunut levossa, mutta liikkuessa sattui ja oikeasti olin varma että päivystykseen vielä päädyn. Hengissä selvittiin, mutta tämän myötä sitten olen taas joutunut/päässyt polille asioimaan ja tuloksena lääkärit keskustelevat olisiko kuitenkin tarve leikata vai mitä nyt tehdään. Kuitenkin tilanne on se ettei kipuja muuten ole kuin tuo ihmeellinen "kiinnikekipu"...samalla keskustelimme mahdollisuudesta hormonikierukkaan. Ihan suoraan puhuttiin jaksanko ja haluanko enää hoitoihin ja lääkäri oli sitä mieltä, että jos hoidot ei tunnu enää ajankohtaiselta niin kierukka voisi auttaa endon kanssa,,,

Mutta katsellaan miten käy, ensi viikolla on palaveri ja sitten soitellaan minulle mikä oli tuomio.

Oli muuten aivan ihana käynti. Hoitajana oli minuakin harjoittelussa ohjannut sairaanhoitaja, oli kiva vaihtaa kuulumisia ja lääkärikin aivan eri tavalla kertoi minulle tilanteesta ja ultran kanssa käytiin läpi kunnolla koko sisuskalut :D

epätoivo...surku..ahdistus

Ei minä en odota innolla ja toiveikkaana hoitoa, odotan että se on ohi ja pääsen takaisin elämään...siihen elämään jota ehdin aloittaa ja josta osasin nauttia. Tällähetkellä en ole toiveikas, en onnellinen, en uskova...tunnen kasvavaa ahdistusta, olen valmiiksi pettynyt ja surullinen. Olen edelleen kivulias, syön erinäisiä särkylääkkeitä päivittäin.
Toivon että hoito olisi alkanut tästä kierrosta niin koko paska olisi nopeammin ohi...mutta täällä minä saan kitua kitumistani päivästä toiseen,  kuukaudesta toiseen....vuodesta toiseen. Sivusta seuraajana katsella miten muut plussaavat, hoidoista/hoitojen välissä...ilman hoitoja. Meille ei ole annettu edes pientä toivoa, ei mitään... en edes tiedä miksi hitossa tähän paskaan lähdin uudestaan?

Ja sori, mua vituttaa jo valmiiks teiä kaikkien onnistumiset...oon niin hiton syöksyssä ettei järki riitä olemaan onnellinen muiden puolesta...ku just ja just pidän itteni kasassa.

Ja mitenkäs kävikään

No eipä leikata, pitäisi aluksi kaikki mahdolliset hormoonit kokeilla enkä siihen suostunut...en helvetti yhtään pilleriä syö, ku ei ne toimi ja kroppa ei niitä kestä (nuppi sekoaa ja lihon). Joten ollaan sit pattitilanteessa...ja kaiken kruunaa se et ollaan piruvie IVF-jonossa.
En tiiä miten helvetissä tää taas tähän meni...siihen meni sit nekin reissurahat perkele. Ärsyttää niin maan perkeleesti koko homma, ei mitään uskoa että siinä muka onnistuttaisiin vaikka lääkkeet vaihtuu (kolmannet lääkkeet...ai mitenniin koekaniini?) seuraavaan hoitoon tulisi procren+menopur...jee jee, kolmas kombo millä kokeillaan ja palattiin samalla pitkään kaavaan, endossa ei kuulemma suositella lyhyttä, ku vaikuttaa munasolujen laatuun.

Eli loppuvuoden katselen ku muut raskautuu, alkuvuoden kidutan taas itteeni ja eiköhän sitten voida lopettaa. Nyt sit eniten jännittää onko täällä ketään kaverina kitumassa hoidoissa silloin.

Onko kellään mitään kokemusta noista lääkkeistä?

Opinnäytettä

Olen tämän päivän kirjoitellut opparia...kolmatta sivua tekstiä endometrioosin oireista ja vasta nyt pääsin hedelmättömyyteen...tai hedelmällisyyttä heikentävään vaikutukseen. Kuitenkin päivääni piristi seuraava lause "Näin ollen lapsettomuustutkimusten ja hoitojen aikaiset spontaanit raskaudet ovat melko tavallisia endometrioosipotilailla" ehkäpä uskon tuohon toistaseksi ja toivon että tulenkin spontaanisti raskaaksi :D