Uuden vuoden lupaus

Ensi vuonna en murehdi lapsettomuutta, vaan nautin elämästäni. Lupaan kokeilla uusia asioita ja ehkä opetella uuden kielen. Yritän löytää elämääni tasapainon ja toteuttaa haaveitani. Lupaan poistua mukavuusalueeltani, pelätä vähemmän elämää...ja jos tipahdan korkealta ja kovaa, niin nousen ylös ja opin virheistäni enkä luovuta, tapahtui mitä tahansa!
Lupaan kasvaa ihmisenä ja yritän unohtaa katkeruuden.

Toivon, että vuosi 2015 on hyvä minulle, sillä aion nauttia siitä

ai niin gyne soitti, pääsin sitten vihdoin laparoskopiajonoon...eihän siihen vaadittu kuin kolme epäonnistunutta hoitoa ja kohtuullisen monta päivystyskäyntiä kivun vuoksi...mutta en valita...tää on uusi minä, se joka ottaa asiat vastaan sellaisenaan. Lisäksi seuraavien kuukautisten jälkeen aloitan orgametrilin syönnin ja syön niitä hamaan tulevaisuuteen...ei tullut sovittua miten kauan :D

2014 - 2015

Tämä kuluva vuosi on mennyt hoidoissa tai niitä odottaessa..tai  niistä toipuessa ja surressa. Tänä vuonna olen kerran selvinnyt pinnalle ja nyt päätin että ensi vuonna mä pysyn pinnalla ja elän. Meillä on reissu varattuna, tai no hotelli...lennot vielä odottaa säätelyään, mutta kesällä lähdetään Italiaan, ensin napolin kautta viikoksi sorrentoon ja sieltä sitten pariksi päivää napoliin. Ensi joululle suunnittelemme reissua, koska tuntuu että haluan aloittaa meille oman jouluperinteen...erilaisen näistä "odotuksen" vuosien perinteistä. Tai ehkä vaan haluan elellä niinkuin lapselliset luulevat haluavansa elää...matkustaen ja "hetkessä"

Ensi vuonna minä valmistun ja aloitan työt. Kevät kuluu opintojen ja opinnäytetyön parissa...ja loppukeväälle on sitten kymmenen viikkoa harjoittelua, ensin pitkä harjoittelu sisätautiosastolla lähikaupungin sairaalassa ja sitten muutama viikko lastentautien polilla (joo ei ihan nappiin menny, mut kokeillaan nyt sitäkin). Kesän ja alkusyksyn toivottavasti olen töissä ja sitten onkin viimeinen harjoittelu ja valmistuminen...hurjaa ajatella että vuoden päästä mä oon valmis sairaanhoitaja ja toivottavasti saan töitä sieltä mistä haluan...ja missä teen syventävän harkkani.

Tällä hetkellä teen surutyötä, suren kaikke mitä jää kokematta ja näkemättä...mutta välillä huomaan,että olenkin iloinen..en sure, enkä kaipaa, vaan nautin siitä mitä on tulossa. Toivon että vähitellen pääsen siihen tilaan missä olin muutama kuukausi sitten ja osaan taas nauttia elämästäni täysillä. Välillä huomaan ajattelevani että helpompi näin...helpompi kaksin.
Hoidot nähtävästi on meidän osalta ohi, ellemme lähde yksityiselle ja se tapahtuu aikaisintaan vuoden päästä...eli eiköhän piikittelyt ole mun osalta ohi, sillä uskoisin että jos hoitoja vielä aloitellaan niin lähdetään sitten selvittelemään miten onnistuu lahjoitetuilla munasoluilla ja onnistuisiko niin että siskoni lahjoittaa meille. Adoptiota olen pyöritellyt päässä, mutta ajattelin että mun on ensin surtava tää suru ja sitten olen valmis lähtemään siihen rumbaan...mutta toisaalta koska se jo päässä pyörii niin luulen että niitä ajatuksia täällä työstän, kuten tuota surutyötäkin...sillä loppujen lopuksi, näistä asioista mulla on tarve kirjoittaa pois päästä sekoittamasta ajatuksia. Eikä adoptio kuulosta tai tunnu pahalta ajatukselta, sillä loppujen lopuksi onko se raskaus se tärkein vai lapsi? (Eli näyttäisi myös että taidan kuitenkin täällä kirjoitella, vaikka muuta suunnittelin)

Ehkä tämä ei ole loppu...vaan tämä on uuden alku, uuden suunnan, uuden suunnitelman...uuden elämän?

Rauhallista joulua!

Rauhallista joulua ja toivottavasti parempaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

Suru

Kirjoitanpa vielä tämän tänne...ei sovi uuteen maailmaan mun surut.
Veritestin jälkeen olen ollut surullinen...olo on surkea eikä tee mieli liikkua, syödä tai yleensäkään tehdä mitään, nukun melatoniinin avulla ja itken päivät. Eli olen romahtanut täysin. Itseni saan kasattua jos olen lähdössä salille, eli jotain saan vielä tehtyä.
Tämä suru on käsittämättömän suuri, aiempien hoitojen pettymykset ovat olleet pettymyksiä, vihaa ja surua. Tällähetkellä tunnen vaan syvää surua, surua josta en löydä tietä ulos. Itken ihan kaikesta, surulliselle tai iloiselle kohtaukselle televisiossa, itken kun joku kommentoi mun kirjoitusvirhettäni, itken kun koira katsoo minua surkeasti (sillä noi kovasti jo ihmettelee miks mä parun koko aika). Liekkö tää on sitä surutyötä, suren ettei minusta tule äitiä, suren kaikkea mitä me jäämme ilman, suren kaikkia niitä ensimmäisiä kertoja, joita meille ei tule koskaan. Suren niitä ultria, joissa olisimme käyneet, niitä joissa olisimme pikkuisemme nähneet. Suren ensimmäsitä koulupäivää, suren näkemättä jääneitä kevät-ja joulujuhlia. Suren jouluja, joita ei koskaan tule.... Suru tulee niin syvältä ja niin raa'asti ettei sitä voi käsittää. Suren sitä mitä en tiennyt edes haluavani näin syvästi.

Minun elämäni muuttui siitä vahvasta terveestä naisesta, tähän surulliseen itkevään märkänaamaan, joka ei pysty elämään normaalia elämää itkemättä. Tällähetkellä en pysty näkemään tai kuvittelemaan mitä saan kun joudun tämän unelmani hautaamaan.

Virallinen testipäivä

Hcg5, joku hipasu/yritys ollu, siitä siis ne oireet... En oikein tiiä miten tohon suhtautua, jotain yritystä ekan kerran meidän historiassa...mut miks vitussa se ei voinu jäädä kiinni?
Oon eilisillasta lähtien kärsinyt järkyttävästä kylkikivusta, tuntuu ku munasarja räjähtäis/kuolis...liekkö kuoleekin.

Lekurit palaveeraa ja soittavat joskus mikä on jatko, en tiedä miten teemme jos meille tarjotaan vielä hoitoa...jotenkin tuo yrityskin tuntuu siltä että joku meni paremmin kuin viimeksi, eli pieni toivo onnistumisesta on.

Lahjasoluista sen verran nyt kerron, en ole niitä aiemmin aatellu...sinäsä miehen tavarahan on toimivaa, eli mun munasolut niitä paskoje endon takia on eli munasoluja vois kokeilla. Kuitenkin eilen mun sisko ehdotti jos hän luovuttais meille...ja sitä nyt jäin tosissaan miettimään, sillä siinä olis kuitenkin ihan samat geenit kuin mulla mut ilman endoa. Mut siinäkin on muutama iso mutta...ensinnäkin mistä perseestä mä revin rahat siihen? Lähtiskö se sisko oikeesti tohon rumbaan? Toimisko se kuitenkaan? Ja voiko niin edes tehdä?

Koska tällähetkellä meidän osalta hoidot ja tää puoli elämästä seisoo paikoillaan, niin siirryn kirjoittamaan muuta elämää toiseen osoitteeseen. Tekstiä uuteen en ole saanut, mutta osoite on iin uusi elämä, sieltä mut löytää jatkossa. Tänne tulen kyllä kirjoittamaan kun teemme päätöstä suuntaan tai toiseen...vaikka päätinkin että tää homma on tässä, niin en nyt enää olekaan varma, johtuen tuosta hcg:n pienestä noususta.

Kiitos kaikille tsempeistä ja tuesta tällä taipaleella, nyt siirryn muualle nuolemaan haavojani ja bloggaamaan muista asioista.

Lapsenkaipuu

Vasta tänään tajusin että mä oikeesti haluan lapsen, siis oman lapsen... kyllä mä oon elämääni tällaisenä tyytyväinen, mutta mä haluan lapsen. Mä haluan olla raskaana ja synnyttää...mä haluan lapsen. Miks hitossa mä vasta nyt ton tajusin.

pp13

Pp13, viime yönä tuli aivan karmee menkkakramppi/kouristus...olin varma et vuoto alkaa tai kuolen siihen, ei oo koskaan noin pahasti koskenu. Mitään raskausoireita ei enää ole, mutta vuotokaan ei ala...vahvasti toi crinone pitää vuodon poissa, lugejen aikana tiputtelu/vuoto on alkanu pp12-13.
Eilisen vietin tutkaillen italiaa, sinne kesällä aateltiin matkata. Jonnekin napolin kulmille, mutta mieluummin joku pienempi kaupunki/kylä....mä niin ootan jo tota matkaa.

Tulevaisuutta...erilaista sellaista

Kunhan perjantain ohi selvitään, niin aloitan uuden blogin. Rupean sinne kirjoittelemaan elämästäni, siitä mihin tää lähtee kulkemaan, siitä toisesta elämästä jossa mä elän ja olen, enkä sure ja kiukkua kokoajan :)
Mies oli ihana ja ehdotti että lähdetään sitten kesällä italiaan, jonne olen haaveillut matkaavani pidemmän aikaa. Olen kuulemma ansainnut jotain odotettavaa, kun ei nyt sitä toivottua odotettavaa näyttänyt tulevan. Samalla päätimme, että jatkossa yritämme joka kesä päästä jossainpäin Eurooppaa käymään ja ehkä sitten talvella joku rantaloma aurinkoon (juurikin näinä pimeinä kausina tekisi hyvää). Me siis suunnittelemme sitä elämää, mitä ne perheelliset uskoo meidän lapsettomien elävän...pitänee varmaan ruveta nukkumaan pitkään aamuisin ja jotain itsekästä aina välillä tehdä...unohtamatta sitten jakaa jokapaikassa kuvia meidän uskomattomista matkoista ja hehkuttaa miten kiva oli aamulla nukkua pitkään.

Alavatsaa jomottelee/kramppailee...liekkö jo huomenna alkaa tihkumaat vuoto crinonesta läpi. Jostain syystä koko värkki on jotenkin outo, en meinanu aamulla saaada sitä asettia menemään sinne ja tuntuu et se mössökin tulee semmosina klimppeinä pois päivän mittaan (hyihyi yöks). Tissit oli kipeet ku salilla matolla juoksin, muuten ei kipuja niissä ole...ellen nyt hävyttömästi puristele. Kyllä mä oikeesti uskon et tää hoito nyt oli tässä...mut pakko myöntää et ollaan jo keskusteltu, et jos tarjoovat julkisella vielä yhden hoidon niin lähdettäisiin se vielä kokeilemaan. Mutta vasta joskus keväällä...ei todellakaan nyt heti. Nyt haluan hetken taas toipua ja elää. Nämä asiat kuitenkin keskustellaan vielä lääkärin kanssa...katsotaan mitä sanovat.

Pp12

Oireet...Menkkajomotukset. Eli oma pää ja crinone tehnyt kaikki oireet tissikivuista nivuskipuihin. Vituttaa. Musta ei siis tule ikinä äitiä. Tuntuu et voisin vaan hautautua peiton alle ja parkua. Mä oikeesti luulin et nyt onnistu, oli oireet ja se vitun tunne et onnistu.

Pp11...part2

Kiitos kaikille kommenteista ja tuesta, pikkusen vielä toivon koska oireet eivät ole kadonneet...rinnat/nännit on edelleen kipeät ja nivuskivut tuntuvat tekevän paluuta, ainakin aamulenkin aikana. Lisäksi siskoni kertoi, että hän oli aikoinaan saanut heikon plussan testiin vasta viikolla 6, joten eihän sitä koskaan tiedä.

Kuitenkaan en ihmettä odota perjantailta, en usko että uutta testiä lähden tekemään odotan sen perjantain tuloksen ja lähden siitä etenemään siihen suuntaan mitä tulos on. Murun kanssa päätettiin että jos tulos jää negaksi niin kesällä lähdetään kunnon häämatkalle, kun näyttäisin että heinäkuulla kumpikin meistä onnistuisi pätkän lomaa pitämään...eli ei tässä synkkyyteen ja kuoppaan enää vaivuta, vaan lähdetään siihen toiseen suuntaa, mutta kuitenkin pois tältä asemalta. Ensi viikolla alkaa uusi elämä, jossa tämä pätkä jää taakse (oli tulos mikä tahansa). Bloggaamista jatkan, luultavasti jonkiasteista treeni/laihdutus/elämäntapablogia...ehkä sitä miten tästä suosta lähdetään lopullisesti nousemaan ja elämään sitä elämää kaksin.

Meidän osalta hoidot on kuitenkin ohi, en oikein edes tiedä mihin suuntaan niiden kanssa voisi mennä, kun eiköhän kaikki ole kokeiltu...ainakin julkisella, eikä nyt opiskelijana ole varaa miettiä yksityistä. Kattoo sitten innostuuko joskus siellä kokeilemaan, mutta en usko että enää haluan tätä piinaa kokea...on niin paljon muutakin mitä voisi kokea...eurooppa, lappi, las vegas, oma talo pihoineen ja puutarhoineen maalla. Ei tätä yhtä elämää voi tuhlata odottamalla päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodeta toiseen...vaan pitää elää.

80% pareista saa lapsen lopulta hoitojen avulla...me ei kuuluttu siihen porukkaan.

Pp11

Testattu nega...mitäpä tuohon sanomaan. Crinone siis saa kohtuullisen oikeat raskausoireet lugeen verrattuna, sillä edelleen(testin jälkeenkin) on rinnat kipeät, menkkajomotuksia,  nivuskipuja ja repäisykipuja(haukotellessa, venytellessä) jne.
Tuntuu et ois voinu jättää testaamatta ja elää pari päivää pidempään siinä "ehkä tämä onnistuikin"-kuplassa. Sillä nyt nuo kaikki oireet muistuttaa vaan siitä etten voi luottaa omiin tuntemuksiini tai kroppaani ollenkaan. Edelleen nimittäin tuntuu että voisin olla raskaana vaikka testi selkeästi muuta sanoi...ja miks nää oireet ei voi vaan hävitä.

Tähän sit päättyy meidän taipale tällä saralla ja jatketaan elämää kaksin...luultavasti blogi hiljenee veritestin jälkeen. Sillä ei mulla enää tällä saralla ole mitään annettavaa. Haluan kyllä vielä bloggailla, mutta tää ei oo paikka sille, haluan aloittaa puhtaalta pöydältä ja jättää tämän pätkän elämää taakseni...

Oireita...ja olotiloja

Oireita on edelleen...tissitkin taitaa vihdoin olla turvoksissa ja aivastaessa tuntuu ku kohtu ois revähtäny. Menkkajomotukset tulee ja menee, ei kuitenkaan kramppaa. Koko ajan on joko kylmä tai kuuma ja hengitys on jotenkin vaikeeta...ihan ku ois pahin mahdollinen siitepölyaika. Ja olen älyttömän itkuherkkä. Edelleen oireet vois johtua onnistumisesta...tai tulevista menkoista...tai crinonesta...tai kaikista noista yhdessä.

Testi on pesukoneen päällä odottamassa hetkeä, että uskallan testata. Ehkä huomenna...ehkä odotan torstaita...en uskalla, pelkään mitä se näyttää. Pelkään miten se pieni testi määrittelee tulevaisuuden.

pp10

Aiemmissa hoidoissa tää päivä on ollu se ku oireet häviää...eli tänään sit fanaattisena tutkailen tissejäni ja kuulostelen mahan oireilua. Tissit on kyllä edelleen arat, kipeät jopa...eilen rintsikoita pois ottaessa sattu ja selkeesti miellyttävin asuste on nää urheilurintsikat kunhan ensin noi saa survottua näihin, ku nyt ei pääse tissit heilumaan :D  menkkajomoja on ja yöllä heräilen kuumiin aaltoihin, tän kaiken ihanuuden lisäks eilen sain ilokseni päänsäryn joka ei meinaa lähtee pois. Varmaan helpottas ku Ibuprofeiinia ottais, mut eihän sitä nyt voi ottaa...

Valkovuotoa tulee ku hanasta laskis, tai sit oikeesti mä kuseksin housuihini. Hieman kyllä korpee jos tää nega on, ku tämmöstä shitiä tulis vaan crinonesta...jos plussa tulee niin kärsin kyl ihan mitä vaan vaivoja.

Päätin et jos oireet pysyy, niin testaan ennen verikoetta.

Mulle on kehkeytynyt todella paha tapa googlettaa eri piinapäivien oireita ja vertailla omiin...ihan ku loppupeleissä niillä toisten oireilla ois mitään merkitystä. Ja nyt ku listailen näitä omia oireita niin varmaan joku yhtä hullu näitä joskus vertailee omiinsa...

pp9

Menkkajomotuksia,  nivuskipuja kävellessä, pahoinvointia ja kuumia aaltoja yöllä, kipeät nännit...lähes kaikki voi johtua crinonesta. Noi menkkajomotukset kiusaa, en tykkää että niitä on, tulee vaan mieleen et kohta alkaa vuoto...ja sit tietenkin holahtaa valkovuotoa(tai mun pidätyskyky on kadonnu) ja kiidän vessaan hysteerisenä...ja oikeesti tuntuu et menkat alkaa hetkenä minä hyvänä :/

En tiiä uskaltaisinko testata huomenna ku on pp10, vai odottaisiko ja eläisin tässä "ehkä olenkin raskaana"-kuplassani pp14 ja verikokeeseen saakka.

pp8

Pp8, nännit kipeet...todella kipeet, menkkajomotuksia ja ovulaatiotuntemuksia tulee ja menee, nivuskivut helpottanut. Lisäksi tullu ällöttävyyksiä, karmee valkovuoto...siis tuntuu ku ois kuset housussa. Oli aika kauhee salilla käydä ku rupes yllättäen vuotaa eika mitään suojia ollu mukana...hyihyihyi ja nyt sit lorottelee koko ajan, tai siis semmosia holahduksia tulee.
En tiiä onko oire, mut oon parina yönä heränny syömään keskellä yötä ku on nälkä...siis aivan huutava nälkä. Toisaalta nyt ei oo pahoinvointia enää aamusin ollu ku yösyöpöttelen.

Ja mulle on tullu olo et entäjossittenkin...entä jos tää onnistuikin...ehkä mä oon raskaana?

pp7

Menkkajomotukset alkoivat viime yönä, heräsin siihen ku tuntu et kohtu tekee kuolemaa...nivuskipujen luulin kadonneen, mut siellähän ne edelleen mua kiusaa. Tissit sentään ei ole niin kipeät kuin aiemmin...ehkä? Jännä muuten et aiemmissa hoidoissa rinnat on turvonnu ihan järjettömästi, nyt sitä ei ole...liekkö jopa kutistuneet :o
Eilen sain järjettömän kiukkukohtauksen miehelle ku söi pari karkkia ennen ruokaa ja meinasin itkuun pillahtaa ku leipomukset meni pilalle...perus pms-sekoilua tuo kyllä on. Ärsyttää kun mikään ei varmasti kerro mitään, sen verran vahvat hormoonikoktailit on kropassa ja toisaalta menkkojen tulokin voi kaikenmoista tehdä. Tietenkin toivon parasta, mutta pelkään että hiipuvat oireet kertoo toista...

Jännittää aivan hirveästi, jotenkin sekin tekee tästä jännää kun kuitekin kyllähän tää hoito kaikinpuolin suunnan meidän elämälle antaa...joko se onnistuu ja alamme valmistautua vauvan tuloon tai se ei onnistu ja alamme valmistautua siihen vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen. Jokseenkin surullinenkin fiilis on välillä kun tietää että tämä on sitten tässä...viikon päästä sitä ollaan menossa uutta kohti kävi miten kävi.

Ja ihana huomata miten moni täällä jännäilee meidän kanssa <3

pp6

Jännitys senkun kasvaa...jopa mieskin taitaa jännittää miten tässä käy. Kohdunalue kipuilee ja ei kipuile, nivusten alueella on iltaisin kipua (päivällä ei niinkään), kuuma ja kylmä olo vaihtelee ja himoitsen riisipiirakoita :D toisaalta pieni toivo takaraivossa sanoo et kyllä siellä jotain tapahtuu...mut toisaalta se varovaisempi puoli toppuuttelee etten liikaa lähde leijumaan. Pakko kuitenkin sanoa, ensimmäista kertaa pikkuisen luulen että nyt olisi saattanut onnistua

pp5

Jännittää...jännittää...jännittäää. voi hitto et jännittää. En muista enää jännitinkö aiempien siirtojen jälkeen näin paljon, vai oliko ne kummatkin vain sitä pelonsekaista luovuttamista.
Nyt jännitän, nauramme ja jännitämme yhdessä. Keksimme kaksosille tyhmiä nimiä ja toisaalta mietimme miten elämme jos nyt ei onnistuta...nauramme lisää. Tällähetkellä olen niin hirveän onnellinen, enkä pelkää...sillä meillä on luvassa kaikkea kivaa, kävi tässä miten tahansa.
Minua oksettaa, särkee, nipistelee ja jomottaa. Minulla on yhtäaikaa kylmä ja kuuma ja itken onnellisille lopuille elokuvissa. Kaikki nämä "oireet" tulevat ja menevät ja voivat johtua crinonesta tai sitten meille on tulossa vauva (tai kaksi)... ai hitto tämähän voi päätyä kolmella eri tavalla  :D

pp4

Ei uutta, flunssa tuntuu tulevan...vaikka onhan tota niiskuttelua ollu jo pari viikkoa. Pahoinvointia tulee ja menee pitkin päivää, mut toisaalta mahatautiakin on liikkeellä. Kohdun alue nipistelee ja alaselkä on kipeä iltaisin, mut nämä taas on kyl ihan normaalia kierron tässä vaiheessa. Ja tietenkin nämä kaikki voi johtua crinonesta...pitänee lopettaa kropan "kuuntelu"
Tänään luvassa bodybalance ja kinkkua :p

pp3

Tänään alko mulla loma, pian shoppailemaan ja salille kehonhuoltotunnille rentoutumaan. Mahassa menkkajomotuksia. Ja näköjään crinone ei tee tissejä niin turvonneiksi ja kipeeksi kuin luget teki, siistimpää tää on käytössäkin. Kalliimpi kyl on, mut jos oisin tienny et näinkin helpolla vois päästä niin mieluummin oisin aiemmin crinonen tukilääkkeeksi ottanut.