torstai 19. toukokuuta 2016

Kivuista

Siitä saakka kun kuukautiseni alkoivat, olen kärsinyt kivuista...pitkäksi aikaa unohdin kivut, söin pillereitä monta vuotta, sitten ehkäisyrengas käytössä ja lopulta ehkäisykapseli. Kivut olivat historiaa, en muistanut että kuukautisten aikaan oli kipuja, joita ei käsikauppalääkkeillä hillitty. Pillereiden lopetuksen jälkeen kivut palasivat, eivät hiljaa hiipien vaan rytinällä...tähän varmaan vaikutti myös nopeasti aloitetut clomihoidot, jotka ns.räjäyttivät endon käsistä. Suoranaisesti kauhulla muistelen tuota clomiaikaa, kärsin kivuista päivittäin...tuntui kuin alavatsani olisi ollut tulessa, sain reseptillä erilaisia kipulääkkeitä. 
Söin litalginia kramppeihin, yötä vasten otin tramalia ja päivisin söin ties mitä pillereitä kipua hillitäkseni. Noina vuosina myös mieleeni palasi muistoja teiniajoilta, muistan kun olimme reissussa perheeni kanssa kesän yli ulkomailla. Kuukautiset alkoivat, makasin kylpyhuoneen lattialla ja luulin kuolevani...hartiaa pisti ja maha kramppasi. Muistan sen tuskanhien ja kylmän lattian, joka helpotti oloa...järkyttävää oli huomata jälkikäteen että pidin sitä ihan normaalina, pidin normaalina että kuukautisiin kuuluu niin järkyttävä kipu että jo silloin söin satunnaisesti vahvempia kipulääkkeitä.

Entä nyt, kierukka on ollut reilun kuukauden...eilen nipisteli mahaa ja pms kiukuttelua on ollut ilmassa. Tänään nipisteli mahaa hiukan kovemmin ja otin 500mg panadolin...ei nipistele enää. Pientä tuhruvuotoa tuli aamulla, sekin loppui...saa nähdä miten tässä käy, mutta jos kipuja ei tuon enempää tule niin en koskaan tästä kapineesta luovu. Pitkäst aikaa olen vapaa kaikesta inhasta mitä tuo tauti mukanaan tuo.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Asumus

Kuvat on nyt noita mun instakuvia, kun en saa kameraa ja läppäriä toimimaan yhdessä, enkä siis saa uusimpia kuvia siirrettyä koneelle...jos jollain on joku jippo saada nämä keskustelemaan keskenään niin mielellään otan neuvoja vastaan (ei auta ajureiden tms päivittäminen)

Mutta sit asuntoon...me siis muutettiin tässä keväällä. Nykyinen asunto on rakennettu entisiin seurakunnan tiloihin. On siis pohjaltaan hiukan erilainen kuin perus kerrostalo...tai rivari, en oikein tiiä miksi tämän nyt luokittelisi. Meidän asunnossa on kaksi kerrosta, yläkerrassa on olohuone, keittiö ja kylppäri. Keittiöstä pääsee omaan pihaan, pihaan jossa voi aamulla nauttia kahvit auringonnousua katsellen ja illalla iltateen ilta auringosta nauttien...kivasti aamuisin ja iltaisin pääsee auringosta nauttimana
, eikä asuntoon koko päivää aurinko paahda.
Alakerrassa on makkari, vaatehuone ja toinen vessa. Kummassakin kerroksessa on ulko-ovi. Alakerta on semmoinen "bunkkeri", ei ikkunoita ja sijaitseekin maan alla...siihen huoneeseen rakastuin kun tätä käytiin katsomassa. Yläkerta on taas täysin vastakohta, isot ikkunat ja ihanan valoisa asunto, kevään tultua ei olla pahemmin valoja käytetty kun ulkoa tuleva valo riittää.
Tämä kollaasi on alakerran kylppäristä, mulla oli pidempään haaveena saada ns.retrovessa, minne tulee vanhoja suosikin julisteita ja semmonen korivaunu tavaroille. Vielä tuolta puuttuu vähän tavaraa, en vaan ole löytänyt oikeenlaista sälää mitä sinne haluan...mutta eiköhän oikeenlaista kasari/ysäri krääsää vastaan tule.


Nämä on olkkarista, aika pian muuton jälkeen otettuja...ei tavarat ihan noin enää ole. Jokainen seinä on eri värinen, mies ei alkuun siitä tykännyt...mutta näyttää sopeutuneen niihin. Alkuun tuntui että asuntoon tulee liikaa ikeaa, kun ostettiin noi lipastot ja sitten vielä miehelle työpöytä sieltä. Välillä tuntu että tästä tulee semmonen kamala kliininen musta-valkea kämppä (ja en tarkoita pahalla tuota, en vaan osais ite semmosessa asua). No lopulta tänne päätyi siskon vanha hylly, vanhempien luota matka-arkku ja nojatuoli jne ja olkkari alkoi tuntu enemmän meidänlaiselta. Seinillä on enemmän tauluja nykyään, telkkarille on vieläkin tyhjä aukko seinällä mutta epäilen ettei tuota ikinä saada seinälle nostettua...ja toisaalta mulla ois pari tauluideaa siihen kohdalle jo.


Keittiöstä ei nyt ole kuin tämä kuva...ikean turkoosit lipastot ja aamupala/leipomispiste. Lipastojen yläpuolella on kaapisto, jossa on astiat. Keittiössä meillä on pirttipöytä penkkeineen, vaikka harvemmin siellä syödään...mutta on se pöytä hyvä olla. Harkinnassa olisi pyöreä pöytä tuoleineen, mutta vielä ei ole löytynyt sitä "oikeaa" pöytää. Ai joo noi pöllöt ostin jostain kirpparilta miehelle joululahjaks.


Minä rakastan tätä asuntoa ja kaikkia sen omituisuuksia. Välillä aamuisin lenkiltä tullessa tai iltaisin nukkumaan lähtiessä saatan jäädä hetkeksi tuijottelemaan seiniä ja pohtimaan miten hyvä tuuri kävi, että saatiin tämä asunto. Tämä on meille täydellinen, koirilla on tilaa ja tästä on tullut meille oma rauhan paikka. Paikka jonne voi kutsua ystäviä illanviettoihin tai möllöttää telkkarin edessä kahdestaan. Lähistöllä on älyttömän hyvät mahdollisuudet erilaisiin lenkkeihin ja keskusta on kävelymatkan päässä.

lauantai 7. toukokuuta 2016

yksi viidestä

"Arviolta yksi viidestä hedelmällisessä iässä olevasta parista joutuu huomaamaan, että raskaus ei toiveista ja yrityksestä huolimatta ala. Todella monella taas lapsettomuus johtuu siitä, että sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Suurin osa lapsettomuutta kokeneista saa lopulta lapsen tai lapsia, mutta pysyvä lapsettomuus on Tilastokeskuksen (2014, 2015) mukaan lisääntynyt viime vuosikymmenien aikana.  Tällä hetkellä noin joka viides nelikymppinen nainen ei ole koskaan synnyttänyt. Hedelmällisen iän ohittaneista naisista yksi viidestä ja miehistä yli neljännes jää pysyvästi lapsettomaksi. Vain harvalla pysyvästi lapsettomalla kyse on valitusta, toivotusta lapsettomuudesta (Miettinen 2010). Tilastojen valossa on myös arvioitu, että pysyvä lapsettomuus tulee lisääntymään edelleen." (Lainaus simpukan nettisivuilta)

Me olemme yksi viidestä, me olemme se pariskunta, joka kaikesta huolimatta jäi ilman lasta. Minä olen sinänsä onnellisessa asemassa että olen oppinut elämään asian kanssa ja tavoittelemaan uusia haaveita. Minulla on mieheni, koiramme ja tulevaisuutemme. Minulla on läheiseni ja lapset ympärilläni, vaikkeivat omia olekaan. Minä en ole yksin, enkä ole hukkunut suruuni vaikka joskus luulin niin käyvän.

Päätin tulla ulos lapsettomuuskaapista ja facessa julkisesti kerroin asiasta. Minä olen minä, vaikka olen lapseton, mutta enää en ole salassa sitä enkä ole näkymätön.