tiistai 31. joulukuuta 2013

paska vuosi sai arvoisensa päätöksen...

Hoito keskeytynyt, 8 kypsää munasolua/kystaa munasarjoissa. Kontrolli kahden viikon päästä,  ei tule meille lasta ensi vuonnakaan...eli eipä tarvii mitään toivoa tulevaisuudelta, samaa paskaa tiedossa vuodesta toiseen. Revi tästä positiivisuutta perkele.

Vitun hyvää uutta vuotta!

Vuosi 2013

Tämä vuosi...varmaan elämäni rankin vuosi. Luulin että tähän mennessä olisimme raskaana, tajuamattani pistin kaiken toivoni siihen epäonnistuneeseen ivf-hoitoon...romahdin, itkin ja raivosin enemmän kuin koskaan aiemmin. Minuun sattui.
Tämän vuoden aikana olen menettänyt toivoni, saanut sen takaisin ja taas menettänyt...uskoni on kadonnut ja rahaa palanut.
Tänä vuonna olen sumutellut nenääni hormooneita, syönyt pillereitä parantaakseni ovulaatiota ja piikitellyt itseäni tuottaakseni munasoluja...eikä mikään tuottanut tulosta, mikään ei auttanut meitä.

Haluaisin uskoa että tämä kaikki tuska joskus johtaa onneen, mutta miten voisin? Haluaisin uskoa että ensi vuosi on meidän onnemme vuosi...mutten voi. Minä en vaan enää usko, en usko että kaikella tällä tuskalla on tarkoitus. En tiedä miksi näin meitä koetellaan, en ymmärrä...

Minä odotan että tämä kauhea surkeuden vuosi loppuisi...en tee ensi vuodelle mitään lupauksia, on jo aika että joku antaa minulle lupauksen tulevasta. Minä olen joka vuoden lopussa ollut varma, että ensi vuonna meitä on kolme...enpä usko niin tapahtuvan vieläkään.

Tämän vuoden lopetan piikittämällä uutta hormoonia itseeni...seuraavan kuukauden elän piinassa ja pelossa. Miten voin uskoa että ensi vuosi olisi yhtään parempi, kun vuoden alku on pelkkää piinaa ja kipua...? Pian pitäisi ultrattavaksi ja piikitysohjeita hakemaan lähteä..

Sitten vähän muuta, kuin itsesääliä ja surkuttelua. Olen tässä vähän pohtinut sellaista, että pitäisikö jonkinlainen "projekti" pistää pystyyn. En ajatellut että mitään raskaaksi kesään mennessä tms, vaan enempi joku kokeilun kevät 2014, itse olen ajatellut uuden harrastuksen löytää ja muutenkin kokeilla elellä vähän enemmän tämän lapsettomuuden ulkopuolella ja mietin että pitäisikö porukalla joku projekti kehitellä....

Edit.Tänään jostain syystä on ollut tosi vaikea päivä lapsettomuuden suhteen...ehkä syynä niin uskomattoman monien onnelliset fb ja blogi kirjoitukset tästä vuodesta. Teille tämä on ollut mahtava ja ihana vuosi, mutta minulle tämä vuosi on ollut henkilökohtainen helvetti, jolle ei loppua näy...eikä ensi vuosi sen paremmalta näytä...pelkkää pelkoa ja piinaa tiedossa. Viime viikon toiveikkuus on  muuttunut lamauttavaksi peloksi, jota en saa karkoitettua...minä pelkään uutta epäonnistumista ja pelkään etten sitä kestä...paskat tämä minua vahvistaa, heikentää vaan tähän nykyiseen tilaan, jossa nykyään pelkään tämänpäiväistä nollaultraa, koska olen varma että hoito perutaan syystä tai toisesta...

lauantai 28. joulukuuta 2013

pelko...jännitys...ja toivo

Tiistaina aloitan piikitykset...parin viikon päästä on punktio ja siirto. Olenko kuukauden päästä raskaana? Pelkään etten..mutta toivon kovasti että olisin, jännitän tulosta jo nyt.

Meidän vuotemme loppuu lapsettomina, hormooneja piikittäen. Jokseenkin sopiva päätös tälle vuodelle.

Minulla on jokseenkin sekavat tunteet tulevaa hoitoa kohtaan...pelkään kuollakseni ettei tällä kertaa yksikään hedelmöity, jännitän siirretäänkö tällä kertaa kaksi alkiota (jos siis niitä hedelmöittyy...) ja toivon parasta. Ja mitä ihmettä mä oikeesti teen jos me onnistutaan, jos vihdoin on meidän aika onnistua?

torstai 26. joulukuuta 2013

Lupaus

Uudenvuoden lupaus...ensi vuonna minä uskon onnistumiseen, uskon niin paljon että aloitan neulomaan villa-asuja pikkuiselle...sillä jos (KUN) hoito onnistuu meidän pikkuinen tulee tänne talvella ja tarvitsee pieniä villavaatteita pysyäkseen lämpimänä. Langat ja mallit on valmiina, huomenna haen oikean kokoiset puikot ja katson josko taitoni riittävät :)
(Lisäks jos vihdoin sais noi ylimääräset kilot pois, aloittais uuden harrastuksen...ja hoitotauolla hommais sen tatskan...ai joo ja osa-aikatöitä haluttais tehdä että saan maksettua sen tatskan)

Joulu meni rauhallisesti, syöty on itsemme pinkeiksi ja lahjoja availtu. Nyt vähitellen suunnataan katsetta vuoden vaihteeseen ja ensi viikolla alkaviin piikityksiin...Sumutuksien myötä on tulleet päänsärky ja pahoinvointi, muuten en ihmeempiä oireita ole huomannut (muru kyllä on valitellut vaihtelevaa mielialaani...)jospa tämän enempää ei tulisikaan.

Näillä eteenpäin...jospa tämä surkeuden ja stressin vuosi saataisiin kunnialla loppuun ja uusi parempi vuosi käyntiin. Ensi vuonna asiat muuttuvat joka tapauksessa,joko hoidot onnistuu tai aloitamme adoptioprosessin....kävi miten kävi 2014 on meille se ratkaisujen vuosi.

(edit.pikkukiukuttelu loppuun...taas pari turhista päättää hankkia lapsen, mistä vetoa että tammikuussa on jo lehtijuttuja miten vaikeaa oli tulla raskaaksi mutta nyt ollaan onnellisesti pullat uunissa...prkl, ärsyttää jo valmiiks ku alkaa noita turhien tissimissien raskausuutisia tulla kuitenkin het alkuvuodesta....ARGH)

perjantai 20. joulukuuta 2013

joulu

Joulusiivous tehty, laatikot uunissa ja hirveät kasat ruokaa jääkaapissa. Täällä aletaan hiljentymään joulunviettoon ja yritetään jättää tämä vuosi ja sen vaikeudet taakse.  



Mä toivon vain, vain joulun taikaa
et sydän ois 
ees hetken aikaa huoleton
Ja joulu tois tuon hetken toivon
Jos myötä tuon yötuulen laulan
Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen
maailmaan sekavaan


Hyvää joulun odotusta!

torstai 19. joulukuuta 2013

huomioita

Juttelin tänään mieheni kanssa ensi vuoden suunnitelmista...ja huomasin että olen suunnitellut aika hyvin ensi vuoden, mutta entä jos hoito onnistuu ja tulen raskaaksi? Vasta tuo lause sai minut tajuamaan, etten oikeastaan usko onnistumiseen ollenkaan...valitettavasti. Minulla on kevään ja ensi syksyn harjoittelupaikat varattuna, minä olen hakenut kesälle töitä ja ilmottautunut sijaiseksi kunnalle...toiveissa töitä loppukeväästä alkaen mahdollisuuksien mukaan kouluviikkojen ulkopuolella. Minä en ole miettinyt miten harjoittelukuviot menee, jos tulen raskaaksi...en ole miettinyt ollenkaan...se ei ole minun tulevaisuuteni, ei enää minun päässäni.

En tiedä missä välissä näin on käynyt, lasta toivon edelleen ja haaveilen omasta pienestä...haaveilen meistä perheenä minä, mies, lapsi ja koirat. Mutta uskoni tuohon haaveeseen taitaa olla kuollut ja kuopattu, kehittelen uutta suunnitelmaa jossa olen näköjään joku uraohjus (voiko sairaanhoitaja olla uraohjus?).
Pohdin tulevia harjoitteluita, opinnäytetyötä...kesä- ja osa-aikatöitä. Pohdin asunnonvaihtoa rivitalo kaksioon saunalla...tai ehkä todella pieneen omakotitaloon (oma sauna ja piha olisi ihanaa). Suunnittelen meille matkaa ulkomaille keväälle ja lopputalveen...enkä ensi joulun vietämme jossain trooppisessa kohteessa kaukana tästä kylmästä ja harmaasta. Ei näissä suunnitelmissa meitä ole kolme, meitä on kaksi...minä ja mieheni.

Synarelasta on tullut päänsärkyä jo nyt, viimeksi ei tullut kuin viimeisinä päivinä ennen piikitysten alkua...hormoonihirviö olen, itken ja raivoan...välillä  yhtäaikaa. Välillä olen tyyni enkä välitä mistään...välillä raivoan elämän epäoikeudenmukaisuutta. Pelkään jo nyt miten kauheaksi tästä muutun kun piikitykset alkaa...

maanantai 16. joulukuuta 2013

stressi

Viime viikot on ollut täyttä helvettiä...
kauhea stressi tenteistä (ei vielä kaikki tentit ohi), stressi tulevasta hoidosta (pelottaa helvetisti), stressi joulusra..uudesta vuodesta...rahasta...kesätöistä...ensi syksystä (tuet loppuuu...millä hitolla me sitten eletään? Tai maksetaan hoidot?) Unen vähyys stressaa...pahoinvointi stressaa (mistä lie sekin tullut?)
Itken vähän väliä ja raivoan ehkä sitäkin enemmän...

Odotan vaan että tää kauhea vuosi loppuisi ja ensi vuosi olisi vihdoin parempi vuosi...

lauantai 14. joulukuuta 2013

2.kierros

Suihk suihk...siitä se taas lähtee.
Yritän olla toiveikas tämän hoidon suhteen, mutta samalla pelkään...pelkään niin kauheasti, että historia toistaa itseään. Ensimmäisen hoitoon lähdin innoissani, täysin varmana onnistumisesta...ja kaikki tietää miten siinä kävi. Nyt pelkään, toivon ja pelkään...

maanantai 9. joulukuuta 2013

kaikelle on syynsä...

Everything happens for reason...ja ultrakuva. Vahinkoraskaus, tunnettu vain neljättä kuukautta joista 12viikkoa raskaana...just.

Mikähän helvetti on syynä meidän lapsettomuudelle, jos kaikelle on syynsä. Mitä ollaan elämässä tehty väärin, että näin pitää kärsiä?

Olen kiukkuinen ja itkuinen, kauhea stressi koulusta ja pelkään jo valmiiksi tulevaa hoitoa...että näin täällä.

tiistai 3. joulukuuta 2013

haikeus

Olo on viime päivinä ollut kovin haikea (ton kiukkuilun lisäks) parin kaverin lasten ristiäiset oli ja tulossa on parit lisää...muutama plussauutinen tullut... me vaan junnataan samassa tilanteessa kuin monta joulun alusta ollaan jo junnattu.
En tunne oikeastaan surua vaan eräänlaista haikeutta,kuin katselisin ulkopuolisena ikkunan takaa onnellista joulunviettoa...mutta sitähän minä nykyään olen,ulkopuolinen. En tiedä positiivisista testeistä,en ristiäisstressistä...
Olo on jokseenkin irtonainen,etten kuulu mihinkään. Muut saavat positiivisia tuloksia,ovat raskaana ja tulevat äidiksi...minä vaan odotan.
 Odotan hoidon alkamista, odotan hedelmöittyykö yksikään, saammeko pakastimeen jotain, sen jälkeen elän piinassa pari viikkoa...ja taas odotan. Samaan aikaan toisaalla jännitetään käynnistykö synnytys tänään vai huomenna...
minä odotan, opiskelen ja neulon raivopäisenä ettei tarvitsisi pysähtyä tajuamaan,että...
Täällä minä odotan edelleen,mutta mitään ei tapahdu...niin monia on tullut ja mennyt...minä vain odotan edelleen. (Olen lisäksi ruvennut katkeroitumaan tästä hiton pitkään yrittäneen statuksesta..varsinkin kun tuntuu vaan välillä että muut pitkään yrittäneet ovat jo raskaana. Ärsyttää koko yrittäneet sana...pitkään kitunut olisi osuvampi) ja taas alkaa kiukku nostaa päätään. Voi ihme että ihminen voi olla katkeroitunut ja kiukkuinen...en vaan taida osata muuta enää.

hups

Kiukuttelu hoitajalle taisi tepsiä, postissa tuli hoitoaikataulu...aloitan sumuttelut ensi viikon lopulla ja piikit 31.12...

maanantai 2. joulukuuta 2013

paskat mistään...

No jebujee näyttää kuitenkin hoito siirtyvän jonnekin helvetin perseeseen...soittivat polilta eikä viimesin suunnitelma taida onnistuakaan, enkä koulua halua sotkea uudestaan, joten unohdetaan sit koko hoito ja katotaan joskus keväällä....PERKELE!!!
Kyllä vittu voi olla vaikeeta saada lapsi? Ois se helppo ku seksiä harrastamalla se onnistuis...tai unohtamalla se pilleri. Mut ei, pistetään eurotolkulla rahaa lääkjeisiin  mennään muiden ehdoilla eikä missään nimessä kuvitella että vous muurakin tavotteita elämässä yrittääkään siinä sivussa tehdä. Eiköhän tää ala riittää mulle...ai mutta pitäis vielä toivoa ja uskoa tohon,  ei kiitos.