Muutaman kerran olen kuullut lauseen "ei se lasten saaminen kaikille niin helppoa ole" yleensä tätä lausetta seuraa jatkona "mekin yritettiin yli puoli vuotta ja pelkäsin ettei lasta tule", harvemmin kukaan sanoo perään yrittäneensä kolme vuotta (tai vastaavaa) ja luopuneensa toivosta. Harvoin kukaan puhuu lapsettomuudestaan muille, itse en monelle ole kertonut miten kauan on yritetty, vain lähimmät ystävät tietävät. Epäilen kyllä että muutama ei niin läheinen ystävä on asian arvannut, mutta onneksi jättää kysymättä/utelematta. Ei minua kiinnosta jokaiselle puolitutulle selittää tuntemuksiani, ei edes parhaille kavereille aina kiinnosta. Ja mitenkä nämä tunteet voi selittää? Jos toisella on se lapsi tai kaksi, miten sitten kerrot ettei se niin helppoa meille ole, onhan tässä yritetty ties kuinka kauan ja kokeiltu ties mitä taikoja...
Kyllä minä oman lapsen haluan, en vaan enää usko että sellaisen saan ihan ilman apua...enkä usko että noi clomit on se apu, vaan tarvitaan jotain rajumpaa. En vaan tiedä mitä mieltä mies on tästä, en ole jaksanut edes hänelle puhua...en vaan halua puhua, se tekee tästä liian todellista. Ja toisaalta haluan elää kesän ilman lapsettomuutta, valitettavasti se vaan aina on tuolla taustalla. Vaikka kuinka sen yritän haudata, sieltä se nousee esille aina jossain välissä...jos ei muuten niin viattomana kysymyksenä "milloinkas te olette ajatelleet perhettä perustaa?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti