torstai 23. kesäkuuta 2016

Kesäkuun summausta

No oho...en edes huomannut, että viimeisin kirjoitus on alkukuulta. Tää kuukausi on mennyt niin hurahtaen. Mulla alkoi uusi työ kesäkuun alussa, lisäksi kävin nuorten leirillä töissä alkukuusta, joten en ole oikeastaan muuta tehnyt kuin töitä. Uusi työ on vaativampi kuin entinen, perehdytys itsessään kestää 6-8 viikkoa ja sopeutuminen vuorotyöhön on kaiken uuden lisäksi vetänyt aika piippuun.

Väsymyksestä ja "puhkiolosta" huolimatta rakastan uutta työtäni, tykkään sen antamista haasteista ja kaikesta uudesta mitä työ on tuonut elämääni. Haittapuolena vuorotyö, koska miehenikin tekee vuorotyötä viikot hurahtaa välillä niin ettei oikein nähdä kuin yöllä toisen nukkuessa. Koirille nämä minä illassa ja mies aamussa (tai toisinpäin) ovat helppoja, yksinoloa ei tule kuin muutama tunti. Näistä "näkymättömyys"-viikoista johtuen, teimme diilin että vähintään kerran kuussa pidämme kunnollisen treffi-illan, leffaa &raflaa tms ihan kahdestaan. Näiden iltojen lisäksi kerran kuussa näemme kaveriporukalla, grillaillaan ja chillaillaan, nautitaan kesäilloista ja niiden lämmöstä.

Yliopistoon hain, pääsykokeet tuli ja meni, puolesta pisteestä jäi sisäänpääsy kiinni...vaikka kirjoitin yhden kysymysesseen aivan väärästä aiheesta....joten nyt joko avoimen kautta lähden aloittelemaan tai yritän ensi keväänä uudelleen. Selvisi sellainen ettei välttämättä mun koulutuksen kanssa kannata avoimen kautta hakea, kun tulee maksettua turhista kursseita...ja toisaalta toi puolipistettä on helppo skarpata (ehkä vain kirjoittamalla oikeesta aiheesta). Mutta tätä vielä pähkäilen, elokuussa pitänee sit päättää aloitanko avoimessa jotain kursseja käymään. Päätin miten tahansa, ensi keväänä uusi haku edessä.

Tämmöisiä tänne. Ai joo kierukan myötä näyttäisi menkat nyt loppuneen, kerran kuussa on pientä nipistelyä kohdun tienoilla, mutta kaameat krampit ja vuodot näyttäisi olevan historiaa...oikeesti voiko olla näin helppoa?

Nooran innoittama yritän kirjoittaa, joku päivä mulle "normaalista" päivästä, vaikka luultavasti pitänee kirjoittaa erikseen ilta-ja aamuvuoropäivistä. Eroavat sen verran sisällöltään :)

Hauskaa juhannusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti