Tää nyt on tämmönen omaa pohdintaa ja ajatuksia vaan, mut kuitenkin... Mä siis on sairaalassa töissä, yliopistollisen sairaalan heräämössä...eli leikkurista porukka tulee tokkuraansa selvittelemään mun ja työkavereiden hoiviin.
Kyllähän mä hoitajaksi valmistuessa tiesin, että saattaa tuttuja tulla töissä vastaan...mutta jotenkin se vaan unohtui ajan myötä, niin paljon vanhuspuolen töitä tehnyt niin siellä tutut on enemmänkin omaisen ominaisuudessa.
No tämän kesän aikana olen törmännyt lähisukulaisiin, kavereihin, tuttuihin, kavereiden sukulaisiin ja blogi-/facetuttuihin. Näitä lähituttuja en tietenkään ole hoitanut, olen myös parin tutun vanhempien/puolison kohdalla tehnyt päätöksen etten osallistu hoitoon muuta kuin tarvittaessa...johtuen ihan leikkauksen henkilökohtaisuudesta. Nyt kuitenkin on tullut muutama tilanne, joissa tunnistan potilaan mutten tiedä tunteeko potilas minua...ja nämä sinänsä ovat hankalampia tilanteita kuin noi selkeästi kummallekin hankalat tilanteet. Kuitenkin leikkauksen jälkeen olet kipeä, heikko, lähestulkoon muiden armoilla riippuen leikkauksesta ja kivuista. Itse en ole leikkauksissani halunnut tuttuja hoitamaan (kun noita sairaanhoitajia on lähipiirissä jokunen). Nyt en tiedä miten tekisin jos se endoleikkaus tulee eteen...sillä koko henkilökunta on tuttua ja leikkaus aika henkilökohtainen. Ja itselle hankalaksi tilanteen tekee se, että tunnen ihmisen tietyiltä osin todella henkilökohtaisesti, muttemme ikinä ole tavanneet.
Sitten kun leikkaussalin raportilla kuulen miten potilaalla on endometrioosi ja/tai lapsettomuushoitoja taustalla ja kun lisää asiaa tulee huomaan tunnistavani potilaan...ihan vaan sairaushistorian perusteella. Johtuen siitä että endo- ja lapsettomuusryhmissä joihin kuulun keskustellaan todella paljon muistakin sairauksista, ja tulevista operaatioista. Ja hoitajana taas nämä asiat jää mulla mieleen, en ihmisten nimiä muista enkä välttämättä sitä pientä kasvokuvaa jonka keskusteluissa näet...mutta sairaus- ja leikkaushistorian muistan. Eipä siinä paljon mennä esittelemään "terve mä oon feeniks, bloggaaja jonka kanssa ollaan juteltu ummet ja lammet, oon sun iltahoitaja tässä heräämössä" Tai muuta vastaavaa. Mutta toisaalta taas...jotenkin itselle hankala tilanne kun tiedän toisesta niin henkilökohtaisia asioita enkä oikeastaan voi sanoa että "hei, mä oon se jonka kanssa oot jutellut blogissa/facessa..." koska kuka hitto leikkauksen jälkeen tajuaa mistään mitään...itse edelleen väitän olleeni päivystyksen käytävällä nielurisaleikkaukseni jälkeen...ja kuulemma en ole ollut, yksi työkaveri muistaa mut :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti