maanantai 19. syyskuuta 2016

kaksi vuotta sitten

"Onko oikein mennä vielä kerran hoitoihin, kun en ole varma haluanko äidiksi? Sillä meille tämä hoito on viimeinen, sen jälkeen voin sanoa että kaikki keinot on kokeiltu ja saan elää elämääni...itsekkäästi vapaudestani nauttien. Tuleva hoito ei ole meidän viimeinen oljenkorsi, se on meille päätös tälle asialle...se on tämän tarinan loppu, jota en pelkää."

Noin kirjoitin kaksi vuotta sitten, ennen viimeistä hoitoamme. Niinhän siinä sitten kävi, sen hoidon myötä elämämme muuttui...ei niinkuin lapsettomuusblogin toivoisi muuttuvan, vaan sinne toiseen suuntaan. Joskus aikoinaan olen kirjoittanut, että hoidoissa olo ja lapsettomuus tuntuu kuin junnaisi asemalla (joku kommentoikin että tulee mielikuva sellaisesta neuvostoliiton juna-asemasta, harmaasta ja synkästä missä lapsettomat junnaa). Junia tulee ja menee, mutta mikään ei ole se oma juna, jonka kyytiin pääsisi...joka kerta ovelta käännytetään pois. Hoitojen päätyttyä olisi ollut helppo jäädä siihen tilaan möyrimään, surkutella kohtaloaan ja sulkeutua muulta elämältä. Meillä päätettiin toisin, me lähdettiin "asemalta" ovet paukkuen.

Mutta se menneistä, eipä noita enää tarvitse muistella...on hyvä muistaa missä on oltu, mutta niihin on turha liikoja takertua.

Elämä porskuttaa eteenpäin vauhdilla, miehen työ vakinaistettiin, mulla alkoi avoimen opinnot ja töissä riittää kiirettä. Nyt oon vähän miettinyt että pitäisiköhän mun tälle blogille jotain järkevää suuntaa keksiä...vaikka kyllähän näitä diibadaabojakin voin kirjoitella, mut jotenkin itse kaipaisin jotain suuntaa tälle blogille...

1 kommentti:

  1. Kiitos kuulumisistasi! Hyvä että teillä menee hyvin ja tekemistä riittää töiden ja opiskeluiden tiimoilta! Joo, ymmärrän blogin teeman pohdinnan. Sun kuulumisia on kiva lukea näinkin :) Mitä sä aattelit blogin teemasta, jotain liikuntablogia, elämäntapablogia, harrastus- ja kotijuttuja tms.? :)

    VastaaPoista