Jostain syystä olen kuitenkin useamman vuoden välttynyt tuolta kysymykseltä...luoja tietää miksi? Ehkä olen ollut jotenkin ei äidillinen vai eikö sitten ole ollut mitään uskoa aiempiin parisuhteisiin, en osaa sanoa.
Kuitenkin nyt kesällä mentiin vihdoin naimisiin, koruttomasti maistraatissa, mutta meille kuitenkin tärkein saatiin ja meistä tuli aviopari. Yllättäen sukulaiset ovat nyt ruvenneet kyselemään että milloin lapsia tulee? "onhan teillä jo tuota ikääkin, niin eikö se olisi hyvä ne lapset tehdä jo" no joo olinhan mä keväällä niin nuori ettei kannattanut lasta miettiäkään.
Yllättävin kysyjä oli yksi minun parhaista kavereista (tai ehkä enemmänkin entinen paras kaveri), joka tietää meidän lapsettomuudesta. Saatiin aika hyvin sukset ristiin, kun tietämättäni menin hääpäiväni suunnittelemaan samalle päivälle kun hän on käymässä kaupungissa..."ai omat häät, no höh, kun mäkin olen suunnitellut muiden tyttöjen kanssa että sinä päivänä nähtäis" ja seuraavassa lauseessa sitten tulikin se minkä takia ei enää oikein välilöissä olla "etkö sä vaan halua tulla ku siellä on mun ja *****n vauva?" siis todellakin valehtelen omista häistäni etten teidän vauvoja satu vahingossakaan näkemään...kyllä tolla lauseella nätisti tuli selkeeks mitä oikeesti tuntuu ajattelevan musta. Eipä onnittelut meitä, eikä olla mitään yhteyksiä pidetty muutamaan kuukauteen. En ole jaksanut mennä puolitiehen vastaan, kun muutaman kerran sen olen tämän ihmisen kanssa tehnyt...tällä kertaa tuli mun raja vastaan (valitettavasti)
Kyllähän mä olen sen huomannut et kaverit on ollu jotenkin varpaillaan sen jälkeen kun hermostuin ja täräytin sen että ei niitä lapsia vaan tule vaikka kuinka haluais ja kerroin sit koko tän meidän show:n. En todellakaan ole missään välissä sitä halunnut että mun seurassa pitää olla ku silkkihansikkain tai pelätä kertoa omasta raskaudesta. Onneks parhaimmat ystävät ymmärtää ja ovat pitkien viinin siivittämien keskusteluiden jälkeen tajunneet etten minä ole mikään posliininukke, joka hajoaa jokaisesta vauvauutisesta, mutta kuitenkin osaavat tälläiset uutiset kertoa siististi minulle, eivätkä todellakaan valita raskausoireitaan tai vauvaongelmiaan minulle, koska tietävät etten sellaisiin osaisi järjellisesti suhtautua.
Tälläisia ajatuksia näin tiistaiaamuna.
Moi!
VastaaPoistaOn se tosiaan kummallista, miten ihmiset voivat olla niin ajattelemattomia. Omalla kohdalla olen kuitenkin miettinyt myös sitä, että välillä olen itsekin aika vaikea. Eli en tiedä itsekään miten haluaisin, että minuun suhtaudutaan. Toisena päivänä on ihan jees jutella vaikkapa ystävän lapsen kuulumisista, toisena taas on semmoinen olo, että en todellakaan halua kuulla! Loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, ettei näitä tunteita vaan voi ymmärtä, ellei käy tai ole käynyt samaa rumbaa itse läpi. Silti ajattelemattomat kommentit voisi jättää pois. Tuo teidän hääpäivän juttu on kyllä aivan uskomaton. En tiedä, miten kukaan normaalijärkinen (anteeksi, ei ole silti tarkoitus haukkua kaveriasi) voi edes ajatella noin?? Joo eihän ne omat häät tietenkään ole mikään syy jäädä tapaamisesta pois. Huhhuh.
Itsellä lapsettomuutta takana 2 vuotta ja ensimmäinen IVF-hoitokierros alkamassa. Kovasti jaksamista ja tsemppiä sinulle! Blogi on hyvä keino purkaa ajatuksia tästä(kin) aiheesta :)
Niin ja oikein paljon onnea naimisiinmenon johdosta! :)
No enpä enää itsekään tuota kyseistä kaveria hirveän normaalijärkisenä pidä...en varmaan koskaan tule käsittämään tota sen lausahdusta tai ajatusta sen takana, mutta toivottavasti joskus itse tajuaa ettei ihan järkevästi tullut sanottua
VastaaPoistaMusta taas tuntuu että mä oon just tommonen niinkuin kuvailit, posliininukke. Hajoan jokaisesta vauvauutisesta enkä haluaisi kuulla muiden vauvoista mitään. Esitän kuitenkin sujuvasti hymyilevää ja aurinkoista ja kiinnostunutta, jos on ihan pakko. Mun kohdalla tämä pahenee koko ajan..
VastaaPoista