Enpä oikeastaan ole edes pettynyt...en surullinen...maha ei kramppaa, mutta tiputtelee...joten uuteen kiertoon taas, onpa kuukausi aikaa kuntoilla ja laihduttaa. Kiukuttaa kuitenkin....pitikin innostua ja uskoa...omaa tyhmyyttähän tämä on, kun eipä me ilman petrimaljoja kuitenkaan lasta saada
Edit.sen verran tähän nyt muokkaan etten mitenkään toivoyon tai masentunut ole, normaali menkkakiukku vaan...en vaan hetkeen tätäkään ole kokenut, iski sit hiukka rajummin....jospa tämä tästä helpottuis, kulta lähti suklaata hakemaan, sillä häviää kaik kiukku ja surkeus ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti