Olen viimepäivät ollut stressaantunut...väsynyt ja helevetin kiukkuinen. Mikään ei miellytä, kaikki vituttaa ja tuntuu että ihan kaikki kaatuu päälle. Rahatilanne on ihan perseestä, töitä ei löydy ja unelmien kämppä meni toiselle kun ei päästy mitenkään sitä katsomaan.
Pieniä kai nämä murheet on niiden rinnalla mitä maailmalla tapahtuu. Lauantai aamuna koin järkytyksen avattuani tv:n...Pariisissa oli ollut terroristi-isku. Tuntui kuin minua olisi lyöty vatsaan, en tiedä miksi tämä tuntui niin pahalta vaikka jokapuolella nykyään tuntuu ihmisiä kuolevan. Ehkä koska meillä asuu tuttuja ja läheisten sukulaisia siellä, ehkä siksi koska itse olemme olleet siellä tai olisimme voineet olla siellä..onneksi kaikki tutut olivat kunnossa, mutta pitkään oltiin sydänkurkussa. Pariisi oli meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkakohde. Ensimmäinen irtiotto alkavista lapsettomuushoidoista...sen piti olla viimeinen loma kahdestaan, sillä pianhan meillä olisi omia lapsia tuotavaksi sinne. Tänään mietin, että ehkä hyvä ettei meillä ole lapsia...millaiseen maailmaan he olisivat syntyneet, sotivaan vastakohtien ja riitojen maailmaan. Miten täällä voisi pitää ketään turvassa?
Minulla on paha olla, mutta en tiedä johtuuko se omasta tilanteesta vai onko tämä paha olo tullut kaikesta mitä ympärillä tapahtuu...vai onko talven pimeys vihdoin ottanut minut otteeseensa ja surkuttelen elämääni kevääseen saakka. Ainut miten tämä surkeus eroaa viime vuosien surkeudesta on se etten surkuttele lapsettomuuttani...surkuttelen siitä edestä kaikkea mahdollista.
Tänään kuitenkin sytytän kynttilät, katson nyyhkyleffoja ja itkeä tillitän...kyllästymiseen saakka. Sen jälkeen kaivan hyllystä mun "joulufiilistely"-leffat ja nautin niistä. Ja jos niillä ei olo parane, siirryn disneyn pariin...jos pieni merenneito ja kaunottaren ja hirviön tarina ei paranna oloa niin sitten pitää varmaan jo kaivaa kovat aseet eli romanttiset hömppävideot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti