perjantai 1. heinäkuuta 2016

Aamuvuoron arki

4.30 - 4.50 herätyskello soi...yritän torkuttaa, mutta pienin koirista hyppää jalkopäästä hereillä ja lähtee tökkimään loppulauman hereille. Joten pakko nousta.
5.00 olen saanut vaatteet päälle ja koirat remmeihinsä. Lähdetään ulos, kesäinen ihana auringonpaiste saa koirat ja minut siristelemään silmiä, mutta pian olemme täydessä vauhdissa kävelemässä kohti lampea jonka aamuisin kierrämme.
5.45 takaisin kotona, koirille kipot eteen...taas vaihteeksi koetellaan koirien itsehillintää, kun nuorimmainen ei meinaa kestää paikoillaan kun joutuu lupaa syömiseen odottamaan. Lopulta tämäkin onnistuu ja karvakorvat pääsevät ruokailemaan.
Tässä vaiheessa kahvinkeitin päälle, teen pienen aamutreenin (10-15min.) ja suihkuun. Suihkun jälkeen kananmunat pannulle paistumaan ja kasvisten pilkkomista. Pian pääsen nauttimaan aamupalasta ja kahvista.
6.15 ripsivärit naamaan, vaatteet päälle ja tukka kuivaksi. Pyöräilykypärä kainaloon ja eväät reppuun...koska muistan taas kerran että vuoro alkaakin 7.00 eikä 7.30 kuten koko alkuvuoden on alkanut. Tässä vaiheessa huhuilen myös alakertaan miehelle, jotta nousee ylös koirien seuraksi yläkertaan, ellei miehelläkin ole aamuvuoro.
6.30 pyöräillen kohti työpaikkaa
6.45 työvaatteiden haku ja vaihto, töihin leimaus ja sitten kiireellä hissille ja kohti töitä.
7.00 - 15.00/15.30/16.00 työhommia, potilashuoneesta ja leikkausaikatauluista rippuen joko hirveätä kiirettä tai rauhallisempaa menoa. Välillä lounas- ja kahvitauot, lopulta leimaan itseni ulos, vaihdan omat vaatteet ja lähden polkemaan kohti kotia. Iltapäivällä yleensä jotain välipalaa syön kahvin yhteydessä.

Kotiin tultua haen koirat alakerrasta, käymme lenkillä. Lenkin pituus 30-90min, riippuen onko mies ollut aamuvuorossa vai iltavuorossa...eli kauanko koirat olivat yksin ja milloin viimeisin lenkki oli. Lenkin jälkeen koirille muonat ja sitten meille ruoka tulille.

Vielä muutama viikko sitten klo 18.00 oli päivällinen ja emmerdale, nyt kesällä HBO:n kautta sinkkuelämää päivällisen kanssa...ja kyllä minä syön sohvalla, en osaa pöydän äärellä istua pojottaa ja syödä.

19.30 iltalenkki, tämä yleensä noin 45minuuttia, ylämäet juoksuspurteilla.

Iltalenkin jälkeen katson seuraavan päivän eväät valmiiksi itselle ja miehelle, tsekkaan myös että jääkaapissa on iltapalaa iltavuorosta tulevalle miehelle ja lataan kahvinkeittimen valmiiksi aamua varten.

20.30-21.00 ylen uutiset ja iltapala, sitten pihan kautta alakertaan makoilemaan ja lukemaan, jos pysyn hereillä (en muuten vieläkään ole saanut aloitettua joka kesäistä siinuhe egyptiläinen-projektiani...jospa tänä kesänä itseäni sillä kirjalla sivistäisin)

Mies ilmaantuu yön aikana, herättää sen verran että saadaan muutama sana vaihtaa ja iltapusut ja jatkan unia. Outoa miten tässäkin on löytynyt rytmitys, vaikkei välillä viikolla toisiamme nähdä kuin nukkumassa...onneksi on vapaat viikonloput.

Viikonloppuisin saadaan nauttia pitkistä hitaista aamuista, yhteisistä lenkeistä ja leffa- ja peli-illoista. Mutta ehkäpä viikonlopuista saa oman postauksen. Tämmöinen on mun aamuvuoron rytmitys. Saa nähdä miten noi aamulenkit maistuu kun maassa on lunta ja pakkasta ;)

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! �� Kylläpä on tehokasta ja reipasta lenkkeilyä useaan otteeseen päivän aikana! Aurinkoa sulle!

    VastaaPoista
  2. Hei olis kiva lukea postaus, jossa kertoisit parhaita vinkkejä kuinka selvitä lapsettomuuden tuskasta eteenpäin. Sä näytät elävän niin hyvää vaihetta nyt, et haluisin kuulla vinkkejä, millä itekin pääsis eteenpäin tästä tuskallisesta tilanteesta! �� Miten pääsit tilanteen yläpuolelle? Miten selvitä raskaanaolevien näkemisestä, miten saada elämään muuta sisältöä? Miten vapautua muiden asettamista "lisääntymispaineista"? Aurinkoista viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä kirjoittelen, kun saan tekstin järjestykseen...olen muutamaan otteeseen sitä aloittanut joten yritän saada ne kirjoitelmat kasaan edes hiukan järkevään muotoon :D

      Poista
  3. Ihanaa, kiitos! Jään odottelee!��

    VastaaPoista