kuulumiset ja hiljeneminen

Leikkausjonoon pääsin viimein, ensin magneettikuvaus ja leikkaavan lääkärin tapaaminen... cerazeten syömistä jatkan ja hoitoja ei siis nyt mietitä, vaan hoidetaan tota endoa. Aika shokki oli kuitenkin tuo käynti, endoa näkyi kohdunsuulla, lisäksi kohtu oli liimautunut taakse...toinen munasarja samoiten, lisäksi emättimen ja peräsuolen välissä oli endo"palleroita" ja vahvasti epäili että kohtu voi olla aika rupusessa kunnossa...nyt sitten sulattelen tuota tilanteen hirveyttä. Aurallisen migreenin vuoksi keltarauhashormonien käyttö kielletty..niin toikin selvis tossa jokunen aika sitten että mulla semmonenkin on...joten ei oikein hirveesti noita lääkkeitä ole käytettävissä.
Eli tällä saralla mulla ei ole enää hirveesti sanomista...en tiedä lähdetäänkö leikkauksen jälkeen vielä jotain kokeilemaan vai annetaanko elämän mennä omia uriaan tällaisena. Ainakaan tänä vuonna me ei lähdetä hoitoihin, mä haluan saattaa kouluni loppuun ja miettiä mitä sitten...haluan reissata ja toteuttaa haaveitani.
Meistä tuli kummitäti- ja setä, pääsimme mukaan pienen vauvan elämään enemmän kuin luulimme ikinä pääsevämme. Välillä kyllä harmittelen miten hyvä isä miehestäni olisi tullut, jos hän vaan oisi saanut mahdollisuuden.

Luulen, että blogi vähitellen hiljenee. Yritän elää elämääni, sitä toista elämääni ja se vaatii, että revin itseäni irti täältä...Mun elämä etenee pois asemalta, täysin eri suuntaan kuin luulin....en päässyt niihin odottamiini juniin vaan lähdin ulos asemalta ja rupesin elämään elämääni.

Kiitos teille kaikille, jotka olette mukanani kulkeneet tämän pitkän taipaleen...


ps.saatan mä vielä välillä tääällä kiukuta miten väärin tää on, sillä huutava vääryys tää edelleen mun mielestä on.

Päätöksiä

Juteltiin miehen kanssa tästä nykytilanteessta ja mihin nyt edetään. Lopputuloksena rauhoitetaan elämä ja keskitytään opintoihin ja muuhun elämään. Hoidot, jos niihin lähdetään tapahtuu 2016. Eli vuosi katsellaan elämää näin ja jos vielä vuoden päästä tuntuu että haluamme lapsen lähdemme lahjasoluhoitoa kokeilemaan... Päätettiin näin senkin takia, koska en usko että olisin kypsä lahjasoluhoitoihin vielä, vaikka ne ajatuksena ei kuulosta pahalta tai vaikealta. Tuntuu vaan että mun on surtava tämä tilanne ensin kokonaan, ennenkuin lähdetään puskemaan uusiin hoitoihin tai mihinkään. Lisäks haluan että jos vielä hoitoihin lähdemme, että kroppani on optimikunnossa...tarkoittaen sitä että loppujen läskien on lähdettävä ja endon on oltava hoidossa(mitä se ei nyt ole)

Aloitin tänään lääkärin ohjeistuksesta cerazette-pillerit. Niitä syön ensi kuun lääkärikäyntiin saakka, jolloin selviää miten tää homma tästä nyt sitten etenee. Koska noista orgametrileistä tuli niin pahoja oireita (ja mulla sit onkin taipumus auralliseen migreeniin...enpä sitäkään tienny aiemmin), eivät oikein tiedä millä mua lääkitä kun noiden pillereiden kanssa on aina ollut ongelmia. Mut katellaan...

Tää kaikki kuitenkin tarkoittaa sitä, ettei  musta tänä vuonna (ja tuskin tulevina vuosinakaan) tule äitiä ja mun on vaan ruvettava hyväksymään asia ja sen myötä elämään elämää. En mä voi oikeesti enää junnata tässä lapsettomuudessa, kun on tässä elämässä muutakin...mutta silti on se vaan huutava vääryys, ettei musta tule äitiä! On myös huutava vääryys, että meitä "konkareita" on edelleen täällä...miks ihmeessä kaikki ei voi onnistua? Miten tässä oikeesti kävi näin, en ikinä olisi uskonut että me kuulutaan siihen 20%:n joka ei hoidoillakaan saa lasta.