haikeus

Olo on viime päivinä ollut kovin haikea (ton kiukkuilun lisäks) parin kaverin lasten ristiäiset oli ja tulossa on parit lisää...muutama plussauutinen tullut... me vaan junnataan samassa tilanteessa kuin monta joulun alusta ollaan jo junnattu.
En tunne oikeastaan surua vaan eräänlaista haikeutta,kuin katselisin ulkopuolisena ikkunan takaa onnellista joulunviettoa...mutta sitähän minä nykyään olen,ulkopuolinen. En tiedä positiivisista testeistä,en ristiäisstressistä...
Olo on jokseenkin irtonainen,etten kuulu mihinkään. Muut saavat positiivisia tuloksia,ovat raskaana ja tulevat äidiksi...minä vaan odotan.
 Odotan hoidon alkamista, odotan hedelmöittyykö yksikään, saammeko pakastimeen jotain, sen jälkeen elän piinassa pari viikkoa...ja taas odotan. Samaan aikaan toisaalla jännitetään käynnistykö synnytys tänään vai huomenna...
minä odotan, opiskelen ja neulon raivopäisenä ettei tarvitsisi pysähtyä tajuamaan,että...
Täällä minä odotan edelleen,mutta mitään ei tapahdu...niin monia on tullut ja mennyt...minä vain odotan edelleen. (Olen lisäksi ruvennut katkeroitumaan tästä hiton pitkään yrittäneen statuksesta..varsinkin kun tuntuu vaan välillä että muut pitkään yrittäneet ovat jo raskaana. Ärsyttää koko yrittäneet sana...pitkään kitunut olisi osuvampi) ja taas alkaa kiukku nostaa päätään. Voi ihme että ihminen voi olla katkeroitunut ja kiukkuinen...en vaan taida osata muuta enää.