keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Olotiloja ja ristiriitoja

Viime viikkoina mua on välillä huimannut, enkä tätä nyt ole pahemmin noteerannu ku mulla noi verenpaineet on sen verta alhaiset että ihan normaalia et satunnaisesti huimaa. Nyt vaan tää huimaus on päivittäistä joten pitäis kai selvittää mikä nyt on vialla...todennäkösesti ne paineet on tipahtanu turhan alas.

Ton huimauksen lisäks olo hoidon suhteen on edelleen sekava. Tiedän että pitäisi odottaa innolla ja toivoa ja ties mitä...mä en odota mitään tommosta, mä odotan päätöstä. Sitä että on kaikki kokeiltu ja vihdoin olen vapaa elämään. Jotenkin jopa toivon ettei homma oikeastaan onnistuisi ollenkaan, alkioita ei tulis tai jotain. Ei tartteis enää piinata ja stressata yhtään. Välillä mietin että pitäisikö siirtää hoito kauemmaksi kuitenkin, mutta samalla mietin että haluan tän homman päätökseen mahdollisimman nopeesti...oli päätös mikä tahansa (vaikka kyllä mä tiiän mihin tää vie...eikä se päätös ole se mitä blogia aloittaessa toivoin). Tää tuleva hoito on ku joku biologinen testi mitä oon tekemässä...ei todellakaan yritys saada lapsi, vaan testi miten mun kroppa reagoi toisenlaisiin hormoneihin.

8 kommenttia:

  1. Oletko keskustellut tarvitsetko jotain hormonien tueksi lääkärien kanssa. Tiedän muutaman jotka ovat onnistuneet esim. homeopaattisista lääkkeistä.

    VastaaPoista
  2. Miksi olet niin kauhean negatiivinen hoidon suhteen? Joo ymmärrän, pessimisti ei pety, mutta ehkä edes pieni toivon kipinä asian suhteen tekisi siitä itsellesikin helpompaa? Sillä vauvaa kuitenkin toivot, kun hoitoon lähdette, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oo oikeasti helppoa laittaa uskoa taas uuteen hoitoon että tämä hoito tuo vauvan syliin. Se mitä kaikkea joutuu käymään läpi hoidossa uudestaan ja uudestaan ei oo ihan joka mimmin juttu. Kyllä siinä vaaditaan henkisiä voimia jaksaa ja kestää. Eli jos et oo ollut hoidoissa on turha mun mielestä tulla arvosteleen blogin pitäjää siitä ettei jaksa uskoa ihmeisiin. Se pettymys on niin jotain henkeä salpaavaa ja syö ihmistä. Ehkä joku pystyy uskomaan ihmeisiin mutta tiedän itse kokemuksesta mitä on kun ei usko enää ja toivoo vaan että saa asian päätökseen edes jollain lailla.

      Poista
  3. Ehkä toi mun ajattelu johtaa siitä ku en oikein tajua mitä tässä nyt menis paremmin. Ei vieläkään oo mitään syytä siihen miks alkioita ei tule eikä ne jakaannu niinku pitäs. Mitään korjaavaa tai maatamullistavaa ei ole suunnitteilla...sama endometrioosi runtelee kroppaa ja miehen siittiöt on edelleen hyviä. Olen jo kertaalleen luopunut ajatuksesta edes lähteä hoitoihin, mutta jotenkin tunnen että pakko tämä tie käydä loppuun...enkä mielestäni ole pessimisti, en vaan jaksa toivoani syytää tähän hommaan enää, se kaivo on tyhjä mistä oon toivoni ammentanu. Niin monta pettymystä on viimeseen vuoteen mahtunu(neljä kertaa oon uskonu, toivonu ja luottanu et nyt on meidän vuoro....no eipä oo kertaakaan ollut, joka kerta on jotain mennyt pieleen, miksi nyt olisi toisin? Kyllä pessimistikin pettyy, mutta en tunne olevani pessimisti...mulle vaan tää hoito on yhden kauden päätös, ei mikään uuden alku...tää on neljäs kerta ku hoitoa aloitetaan. Joskus ku on pakko antaa periksi ja luovuttaa, niin voi löytää jotain mitä ei odottanutkaan löytävänsä. Tällähetkellä mä oon löytäny iloa ja nautintoa muista asioista, eikä lapsenkaipuu raasta minua koko ajan...enkä enää halua palatakaan siihen tilaan missä olin puoli vuotta sitten...

    VastaaPoista
  4. Hyvä vastaus! Ja toiselle anonyymille, vaikka asia ei tähän kuulukaan: olen käynyt pitkän hoitoputken itsekin läpi. Haluan silti uskoa positiivisen ajattelun voimaan, niin omalla kuin bloggaajanki kohdalla :) Tsemppiä meille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se positiivinen ajattelu ei muuttanut ainakaan mun munasoluja yhtään paremmaksi. Rukoilin, toivoin ja uskoin joka kerta kun iskin piikkiä lihaan että tämän on pakko onnistua, mutta hoito hoidolta loppui voimat ja jaksaminen. Jokainen tuntekoon mitä haluaa omien voimavarojen mukaan.

      Poista
  5. Itse olen käynyt seitsemän kertaa siirrossa. Kolme punktiota joista viimeisestä ei lainkaan pakastimeen. Silti minulla on toivonkipinä että kyllä se onnistuu. En pysty olemaan negatiivinen, surullinen toki olen mutta toiveikas. Kaikkea hyvää blogin kirjoittajalle ja kaikille yrittäjille! Kyllä se elämä vie eteenpäin, tavalla tai toisella. ❤️

    VastaaPoista
  6. En muista oletko jo kirjoittanut aiheesta mutta mikä teidän suhtautuminen on lahjamunasoluun?

    VastaaPoista