Mulla on ajatukset ihan sekaisin, enkä oikein nyt muualle ku tänne saa niitä purettua. Elikkä viimepäivinä olen (ja olemme) miettineet todella vaihtoehtoa, että entä jos oikeasti ei enää? Entä jos alkaisimme elämään elämäämme kahdestaan ja unohtaisimme lapsihaaveet kokonaan? Minä täytän syksyllä 35, jos adoptiota mietimme olisimme lähemmäs tai yli nelikymppisiä lapsen saatuamme...onko se oikein lapselle että vanhemmat on jo lähempänä mummoikää kuin äiti-ikää? (joo olen tämän suhteen hiukan ikärasisti...) On hirveästi asioita, joita vielä haluan tehdä elämässäni ja onnistuuko kaikki lapsen kanssa? Siis oikeasti? Tiedän kyllä että lähes kaiken voi tehdä äitinäkin, mutta toisaalta...siis toisaalta minun on mietittävä niitä hyviäkin puolia elämässä mitä voin tehdä näin kaksin.
Minä haluaisin joskus reissata...siis kunnolla, ei paria viikkoa turistikohteessa vaan myydä omaisuus ja lähteä muutamaksi kuukaudeksi maailmalle, elellä halvoissa b&b-paikoissa ja katsella maailmaa vähän eri kantilta. (joo kyllä koiratkin tähän haaveeseen vaikuttaa vähän) Toisaalta salaa haaveilen että muutamme ulkomaille muutaman vuoden kuluttua, kun olen tutkintoni saanut ja hiukan työkokemusta...sillä sairaanhoitajien palkat on lievästi paremmat kun tämän maan rajojen ulkopuolelle mentäessä (joo kyllähän tämä onnistuu lapsenkin kanssa, mutta onko taas oikein viedä lapsi isovanhempien läheisyydestä toiseen maahan tai jopa toiselle mantereelle). Haluaisin vähitellen löytää meille sen unelma-asunnon mihin voisimme kotiutua (en halua ostaa, haluan sen verran vapautta että asun vuokralla...eli voin lyhyessä ajassa vaihtaa asuntoa), viimeiset neljä vuotta ollaan asuttu erilaisissa "väliaika"asunnoissa, näistä muutetaan siihen täydelliseen kun saadaan lapsi...jospa minä nyt etsisin sen meille kahdelle täydellisen asunnon ja sisustaisin sen niin ettei sinne tulla hillosormilla sotkemaan. Minä nautin aamuista kun saan nukkua rauhassa. Nautin että voin lähteä kavereiden kanssa viettämään iltaa ilman huolta lapsenvahdista, koirat nimittäin pärjää keskenään muutaman tunnin.
Ehkä nää on itsekkäitä ajatuksia...ehkä nää on ajatuksia, joilla pehmennän tulevaa...ehkä nää vaan on sitä mitä mä syvällä sisimmässä haluan ja olen peittänyt lapsihaaveella.
Tää homma ois niin paljon helpompi päättää tai jäädyttää pidemmäksi aikaa, jos olisin nuorempi...mutta kun en ole, ikä tulee vääjäämättä vastaan ja en voi oikeasti pitää koko elämääni jumissa odottaen ihmettä...kun toisaalta voisin elää ja nauttia elämästä mieheni kanssa. Millä hitolla mä päätän mihin mun elämäni menee tästä eteenpäin?
Musta toi sun Tavoite-postaus oli hyvä. Nää on niin isoja asioita, että niitä pitää pyöritellä ja miettiä eri kanteilta. Blogi on hyvä paikka jäsentää ajatuksiaan :)
VastaaPoistaEhkä sä vuoden vaihtuessa tiedät enemmän?! Siihen saakka - tunne, ajattele, säädä, ole epävarma ja ole varma. Ja ennen kaikkea, ole hyvä itsellesi <3
Ihmisillä on joka iässä haaveita ja unelmia. Ne ei katoa, ne muuttaa muotoaan.
VastaaPoistaTavoitelista on hyvä juttu, mutta ei saa olla liian ankara itselleen. Toivon niin että asiat selkenevät pikkuhiljaa ja loksahtavat kohdalleen. Te olette kyllä varmasti vielä hyvät vanhemmat. Kaikkea hyvää! Helmiäinen
Ikärasisti ei kannattaisi olla. Olen itse saanur vauvan 25-vuotiaana ja 40-vuotiaana. Puolensa molemmissa mutta henkilökohtaisesti koen olevani 'parempi' äiti näin vahemmalla iällä. Jaksan paremmin valvomisia ja kiukutteluja kun ei ole enää itsellä kiire minnekään, ei tekemään uraa, ei opiskelemaan. Jokainen tekee ne juuri itselle oikeat ratkaisut mutta suosittelen kyllä vauvaelämää näin nelikymppisillekin <3
VastaaPoistaEi kannata olla ikärasisti. Minun vanhemmat saivat minut vanhemmalla iällä ja he ovat parhaimmat vanhemmat mitä tiedän. <3
VastaaPoistaMun vanhempani saivat minut ollessaan 45. Mahtavia vanhempia. =) Itse olen adoptiolla kotiintulleen lapseni saanut 37-vuotiaana. En koe itseäni vanhaksi. Äidiksi vaan. Prosessi oli nopea, koska oli sn prosessi. Jos iän karttumista pelkäät, suosittelen tutustumaan sn-adoptioihin. Lapsi voi tulla kohtuullisen nopeastikin.
VastaaPoista