Elämän realiteetit

No niin saatu taas vähän erilaista katsontakantaa omaan elämään. Vietin viime yön vierihoitajana kuolevan potilaan seurana ja vuoron aikana tämä potilas kuoli. Tämän jälkeen sitten soitto puolisolle ja kun kuulin sen raastavan surun puhelimen toisessa päässä, mietin miten turhaa oma katkeruuteni on.

Sillä en minä enää sure lapsettomuutta, olen surutyöni tehnyt ja itkuni itkenyt. Katkeruus ja kateus vaan nostaa päätään välillä...mutta miten turhaa on tuhlata tätä elämää olemalla kateellinen ja katkera ihmisille, joiden syy minun tilanteeni ei ole. Voisin nämäkin päivät käyttää iloiten siitä mitä minulla on ja mitä kaikkea minulla on edessä...ja loppujen lopuksi, eihän sitä koskaan tiedä mihin meidän tiemme tästä vielä vie.

Elastisen sanoin eteenpäin

"Koval duunilla asiat vaan onnistuu. Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan. Hanskat ei tipahda, periks ei anneta. Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata. Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt. Ne saa luun kurkkuun saa ku tulosta taas teen. Jatkan, jaksan vaikka väkisin. Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. Mus on voima, jota ei voi vaimentaa. Pusken täysii aina vaa. Mun ei täydy vaan mä saan. Katse eteen ja suupielet ylöspäin! Teen vastoinkäymisistä voimaa. Katse eteen ja suupielet ylöspäin! Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan. Murehtiminen ei takas eilistä tuo. Ja huominenki tulee vaan jos selvitään tänään. Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua. Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään. Hakenu näkemystä mun meininkiini taas Monacon vipeistä slummeihin Keniaan. Kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi. Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki. Aitoo iloo, vaikkei ympäril oo muut ku pahaa. Ja toiset taas nii köyhii ettei niil oo muut ku rahaa. Alotan ittestäni, korjaan mun mielen. Nostan mun katseen ja suupielet."