Mitä elämä on lapsettomana? Lapsettoman elämä on surua ja hoitoja, kipua, turvotusta ja kiukkua...vai onko? Ei meillä...ei enää. Meillä elämä on ihanaa...uuden oppimista, naurua ja kahdenkeskisiä hetkiä. Meillä eletään elämää...uudenlaista sellaista.
Välillä muistan millaista meillä oli vuosi sitten...puoli vuotta sitten. Millainen itse olin. Surullinen, katkera ja vihainen....ja väsynyt, niin kauhean väsynyt. Minusta on ihana kun nykyään jaksan tehdä asioita, en väsy jokaisesta ponnistuksesta ja tehtävästä. Minä nukun paremmin ja pärjään vähemmillä unilla, vielä vuosi sitten tuntui ettei mikään unimäärä riitä.
Mutta mitä meidän elämämme on nykyään oikeasti. Me käymme töissä ja opiskelemme. Me vietämme aikaa kaksin ja ystäviemme kanssa. Me lenkkeilemme koirien kanssa ja valokuvaamme maisemia, joissa lenkkeilemme. Me suunnittelemme matkaamme keväälle, tutkailemme kaupunkia ja etsimme romanttisia ruokapaikkoja minne voimme mennä. Lapsettomuus on osa elämäämme, muttei sellainen raastava osa kuin ennen...se on kuin sumun läpi katsottu maisema, tiedän sen olevan siellä, muttei se ole niin näkyvästi esillä.
Viime viikkoina olen lueskellut lapsettomuusblogeja, käynyt jopa muutamaa keskustelupalstaa kurkkaamassa ja mietin miten helppoa ja mukavaa elämäni on nykyään. Samalla mietin että miten kovasti oikeasti lasta olen halunnut, olenko oikeasti edes halunnut...sillä en voi enää sanoa, että vaihtaisin nykyisen elämäni lapseen. Mutta jos en oikeasti olekaan halunnut lasta niin miksi hitossa olisin käynyt kaikki hoidot läpi...ristiriitaisia tunteita herättää tämä nykyinen rakkauteni nykyistä elämäntilannetta kohtaan :)
Ihanaa, että olette löytäneet onnen ja "rauhan". Itsestäni tuntui, että olisin kuollut, jos en olisi lasta saanut. Ehkä olisin "löytänyt toisen tien", ellei hoidot olisi tuottaneet tulosta, mutta sillä hetkellä tuntui, että ei ole mitään syytä elää, eikä mitään positiivista missään suunnassa näköpiirissä. Ainakin ammattiapua olisin varmasti tarvinnut, omin avuin en olisi selvinnyt.
VastaaPoistaSilloin kun aloitimme hoidot, ajattelimme että 80 % pareista saa hoidoilla lapsen, että sehän on tosi suuri osa. Mutta nyt kun ajattelee, niin se 20 % on hurjan suuri prosentti sekin.
Mulle lapsen saaminen ei missään vaiheessa ollut sellainen "pakko", olihan se unelma ja haave, muttei sellainen maailmoja kaatava juttu...ehkä se että olen aina jotenkin tiennyt etten välttämättä saa lapsia on suojellut mua ja tavallaan olen koko aika hoitojenkin aikaan suruni surrut ja siirtynyt kohti uusia unelmia ja haaveita. En tiedä mitä mieltä oiisin jos hoidot olisi edes jossain vaiheessa antaneet toivoa onnistumisesta, olisinko sitten romahtanut pahemmin tai olisinko edelleen maailmanlopun tunnelmissa...
PoistaOlen kyllä niin onnellinen puolestasi Feeniks, että nyt olet tuossa tilanteessa! <3 Tarkoitan siis, että olet pystynyt hyväksymän lapsettomuuden ja viha ja katkeruus ovat poissa. Voin vain toivoa, että itse jossain vaiheessa pystyisin samaan...
VastaaPoistaToki kun meilläkin mahikset ovat jo näin lopussa ja muutenkin todennäköisyydet olleet koko ajan vastaan, on tässä koko ajan pitänyt tehdä sitä surutyötä ja jonkinlaista luopumisprosessia. Mutta sitten kun (tai jos) nyt syksyllä se lapsettomuustuomio on lopullinen, on se kuitenkin ihan uusi tilanne ja on vaikea kuvitella, miten sen kanssa sitten onnistuisin elämään. Vaikka eihän siinä taida olla vaihtoehtoja.
Sinä olet kyllä sitten siinä vaiheessa minulle parhaana mahdollisena esikuvana! <3
Ihanaa lukea tälläistäkin tekstiä tässä lapsettomuusblogien viidakossa :) Itsellä ollut elämäni aikana vain yksi kohdun ulkoinen raskaus 10 vuotta sitten, enkä ole ikinä suhteissa käyttänyt ehkäisyä, kun ei ole koskaan ollut "tarve". Olen jotenkin tiedostanut alusta alkaen, että kehoni ei toimi oikein raskauden suhteen. Nyt 28- vuotiaana lähdemme hoitoihin mieheni kanssa, koska kk sitten minulta poistettiin toinen munanjohdin ja todettiin endometrioosi. En ottanut niitä kovin raskaasti, kun nämä vaikeudet on jotenkin jo tiedostanut koko elämänsä. Kovasti toivomme lasta, mutta uskon ajattelevani samoin kuin sinä, jos sitä emme koskaan saa :)
VastaaPoista