Lapsettoman haaveet

Jännä on ollu lukea muutamasta blogista ja keskustelusta, miten lapsettomat ovat lähestulkoon itsekkäitä eläjiä ilman mitään haaveita. Emme ymmärrä miten lapsien kanssa voi tehdä ihan samoja asioita kuin lapsettomina. Jos en ole perheellinen, haluan vaan bilettää ja shoppailla (en muuten kummastakaan pahemmin välitä enää, nuorempana kyllä tykkäsin enemmänkin juhlia), löysimme tapaamassa kavereita lounailla ja luemme kirjoja...ja koska emme haaveile lapsesta emme haaveile mistään.
Sannia lainatakseni mitähän vittua? Eikö elämässä muka voi olla mitään muuta haavetta kuin lapsi? Tai mistä ihmeestä tulee toi ikuinen lapsettomien biletys ja shoppailu-elämäntapa? Yhtään lapsetonta en tunne, jotka juosis shoppailemassa ja bilettämässä, samalla tavalla tässä töitä tehdään ja normaalia perhe-elämää eletään kuin lapsellisetkin, meillä vaan ei ole lapsia. Ja vaikka lasten kanssa voi ihan samoja asioita tehdä kuin me lapsettomat, niin kyllä pienen vauvan ja lapsen kanssa on vaikeampi matkustaa tai lähteä lounaalle, kuin ilman lasta.

Itse kävin juuri aika oudonkin keskustelun kaverini kanssa juurikin näistä asioista, hänellä oli kauhea tarve todistaa että pienen lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita kuin hän ilman lasta teki. Kuitenkin samaan hengenvetoon valitteli miten mun elämä on niin helppoo ja pystyn bilettää milloin haluan. Jälkikäteen tätä mietin niin liekköhän taustalla tuossa bilettävät-lapsettomat ajatuksessa se että kyllä jotkut äidit ja isät haluaisi helpommin lähteä juhlimaan kuin pystyvät.

Ja noista haaveista, kyllä vähän huolestuttavaakin on jos elämän ainut haave on lapsi, eikä voi kuvitella että muita haaveita voi olla. Kyllä mulla haaveita ja tavoitteita on, juurikin niiden takia en parikymppisenä voinut kuvitellakaan ryhtyväni äidiksi...ja toisaalta niiden takia pystyn nyt elämään elämääni lapsettomana. Enkä todellakaan kadu, vaikka odotinkin yli kolmenkymmenen ikävuoden ennenkuin edes yritettiin lasta. En myöskään kadu että yritys jätettiin julkisiin hoitoihin, eikä lähdetty yksityiselle. Kyllä kuusi vuotta tuon ympärillä on ihan tarpeeksi aikaa, elämässä on niin paljon muutakin kuin lapsen tekeminen. Vaikka se päätös vaikea on niin pakkohan sitä on elääkin joskus, eikä vaan olla siinä välitilassa ja laskea päiviä kuukautisten ympärillä (sillä sitähän se elämä yrittäessä on)

Mistä minä sitten haaveilen...urasta, jatko-opinnoista, matkoista, omakotitalosta ja isosta omasta pihasta jota myllätä ja jossa koirat voi vapaana temmeltää, ihan tavallisesta elämästä ja ehkä jossain vaiheessa toisen irliksen hommaan (tai kaksi). En haaveile tai halua bilettää ja shoppailla, ei semmoset oikeestaan enää kuulu elämään (shoppailusta en oo oikein ikinä välittänyt ja biletystä nyt tuli nuorempana harrastettua).

Ja näin lopuksi, kyllä minä nykyään olen itsekäskin. Haluan elää elämääni tällaisena kuin se on, enkä toisten odotusten ja ihmetysten mukaan. Haluan nauttia elämästäni ja tehdä asioita, joista nautin enkä halua joka kerta perustella päätöksiäni tai rahan-/ajankäyttöäni vaikkei minulla ole lapsia. Enköhän mä oo tarpeeks "maksanu" siitä että tämmöseen tilanteeseen pääsen ja pystyn nauttimaan elämästäni.

Tulevaisuuden haaveita...

Monta vuotta olen haaveillut omasta lapsesta...siitä haaveesta nyt on vaan luovuttava ja katsottava tulevaisuuteen muiden haaveiden myötä. Muisteltava niitä mistä haaveiltiin ennen tätä lähes kuuden vuoden koitosta, koitosta jonka aikana olen hukannut ja löytänyt itseni. Olen kasvanut ja tullut vahvemmaksi. Olen löytänyt itsestäni sellaisia voimavaroja joita en uskonut olevan olemassakaan. En ehkä olisi halunnut tätä kaikkea käydä läpi löytääkseni vahvuuden itsessäni, mutta tämä tie minulle annettiin kuljettavaksi ja sen olen nyt rämpinyt läpi...en vaan lopussa saanut sitä "palkintoa", mitä odotin vaan muuta...löysin uusia tai vanhat haaveeni.

Mä olen aina haaveillut matkailusta, siis haluan nähdä maailmaa...en rantalomailla vaan kulttuuria, uusia kaupunkeja ja elämyksiä. Mä toivon että vielä joskus työskentelen ulkomailla, ehkä jossainpäin eurooppaa ja sieltä käsin sit kävisin katselee muita euroopan kaupunkeja. Olen kertaalleen ollut opiskelijana vaihdossa 3kuukautta briteissä, olen asunut kesän jenkeissä ja viettänyt joulun ja uuden vuoden alankomaissa. Olen käynyt pakettimatkoilla ja matkannut omin keinoin...ja huomannut että matkailu omin keinoin on se "mun juttu".

On oikeesti kivaa kytätä lentojen hintojen kehitystä, etsiä juuri sille reissulle paras majoitus. Tsekkailla kohdemaan bussi- ja juna-aikatauluja...miettiä mikä olisi sillä kertaa meidän reissun kulkuneuvo. Ja sitten se fiilis, minkä saat kun pääset sinne kohteeseen...oli se sitten sateinen lontoo tai aurinkoinen pariisi (lontoossa olin talvella, pariisissa elokuussa...siitä johtuen noi säät, ei mulla mitään oletuksia siis ole) Se hetki, kun lentokone tulee kohteen ylle ja voit ikkunasta katsella miten pienet pisteet muuttuvat taloiksi ja autoiksi...ja se hetki kun astut ulos kentältä, haistat uuden maan tuoksut ja kuulet uuden maan äänet. Se on huikeeta...sitä mä haluan kokea lisää!

Meillähän nyt on buukattu matka italiaan, se muuttui lähes kahden viikon matkasta viikoksi, mutta kyllä siinäkin ehtii. Samalla kun odotamme kesän matkaa, suunnittelemme jo talvelle lomaa Keski-Eurooppaan...ehkä tänä vuonna vietämmekin joulua ihan toisenlaisissa maisemissa.

Eli minä haaveilen matkoista, uusista maista ja kokemuksista...ja näitä lähden toteuttamaan, sillä näihin haaveisiin voin vaikuttaa ja niitä voin toteuttaa. Pala palalta mä elän taas, vaikkakin erilaista elämää kuin luulin tässä vaiheessa eläväni. Mutta mä haaveilen taas ja se on hyvä....todella hyvä.