Normaalisti pariskunnat tulevat tulevat raskaaksi noin vuodessa, meillä raskautta on yritetty jo kolme ja puoli vuotta. Alkuun oli jännittävää kun jätettiin ehkäisy pois, ei enää pillereitä "tulee jos on tullakseen". En oikeastaan pitänyt mahdollisuutena sitä ettei lasta tulisi, tietenkin me tulisimme vuoden sisällä raskaaksi...itseasiassa edes vuoden kuluttua en ollut huolissani asiasta, ehkä meillä menisi vain vähän yli vuosi... oman lääkärin tutkimuksiin hakeuduin kuitenkin kun vuosi oli tullut täyteen ja siitä aika nopeasti oltiinkin naistentautien poliklinikalla ja sain endometrioosi diagnoosin...
Tässä vaiheessa oli kulunut lähes kaksi vuotta siitä kun jätimme ehkäisyn. Siitä lähtien olenkin pumpannut kroppaani hormooneja toistensa jälkeen... ensin clomeja, clomien vuoksi endokivut villiintyi ja söin e-pillereitä ties kuinka kauan, sitten taas clomeja ja nyt syksyllä synarelaa, gonalua, pregnyliä ja lugesteroneja.
Kolme ja puoli vuotta itkua, raivoa ja pettymyksiä...kolme ja puoli vuotta muiden raskausuutisia, vauvauutisia, synttärijuhlia. Alkuun seuraamistani lapsettomuusblogeista on tullut ensin raskaus ja sitten äitiysblogeja...minun edelleen jäädessä asemalle yksin odottamaan.
Milloin olisi meidän vuoromme? Mielestäni olisin jo kypsä ja valmis äidiksi, miksi sitten en ole....pahasti epäilen ettei vieläkään onnistumista tule, pelkään että ensi viikolla tulee huonoja uutisia, pelkään etten tule koskaan äidiksi. Minä pelkään niin kovasti...
Voi, kunpa olisi sanoja, joilla voisi lohduttaa. Lupauksia, joita voisi luvata. Toivoa, jota voisi jakaa. Minulla ei ole mitään näistä, mutta silti tahdon sanoa - älä pelkää, pidä kiinni toivosta. Sillä vaikka pettymykseen yrittäisi kuinka valmistautua, vie se tullessaan jalat alta kuitenkin. Tämä hetki on ihan hyvä <3
VastaaPoistatäällä meitä on asemalla muitakin odottamassa omaa junaa. Kaverit vain lähtevät. Silti toivon, että sinun junasi tulisi jo ensiviikolla.
VastaaPoistaVoimia näihin pitkiin ja piinallisiin päiviin, toivottavasti ne palkitaan vihdoin hyvillä uutisilla. Jännitän mukanasi!
VastaaPoistaVoimia täältäkin, muistan että alkuun kun aloin lukea blogiasi ajattelin, että olette kauheasti kauemmin odottaneet, ja nyt ero ei tunnukaan enää kovin suurelta... Asemalla on vähän väkeä, mutta et ole yksin!
VastaaPoistaFeeniks, hirveästi voimia myös täältä. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
VastaaPoistaAsemavertauskuva on tosi hyvä. Näen sumuisen ja kostean neuvostotyylisen asemalaiturin, missä me kaikki lapsitoiveiset kävellään edestakaisin tönköt toppatakit päällä ja vilkuillaan hermostuneesti kelloa. (Ehkä pitäisi tehdä jotain suggestopedisiä harjoituksia, missä kuvittelis tän aseman jotenkin kivemmaksi...)
Minunkin mielikuvissa asema on semmonen neuvostotyylinen kalsea ja kolkko paikka, ne junat sitten onkin värikkäitä riemupesiä...joihin en pääse sisään. Ehkä joku päivä tulee juna, jonne me kaikki päästään...
VastaaPoistaVärikäs riemupesä on kierolla tavalla lohduttava juna-ajatus. Mun mieleen tuli ikuiset älämölölastensynttärit raiteilla. Sellaiset mitkä olis täynnä infernaalisesti kiljuvia, sokerihumalaisia lapsia, jotka huijaa toisiaan aasinhännän asetuksessa (vai mikä sen yhden vanhan leikin nimi on?) ja ryhmäytyy inhottaviin pikku klikkeihin.
VastaaPoistaHappamia sanoi kettu...