aurinkoa

Vihdoin näyttäis harmaus väistyvän ja aurinko paistavan...olokin parempi, tai ainakaan ei niin paljoo enää vituta. Alavatsalla oudot tuntemukset jatkaa oloaan, ovulaatiotuntoja ollut reilun neljä viikkoa, siinä välissä oli menkatkin...no jospa noi keskiviikon ultrassa kertois miks noin. Hiukan ihmetyttää noi tuntemukset, mut kaipa ne normaaleja on ton endon kanssa? Toisaalta mielialojen heittelyt viittais menkkoihin, muttei ne kyl ihan vielä voi tulla...tai sitten tää kroppa on seonnu lopullisesti. On sekin kyl mahdollista.

Huomenna olis serkun lakkiaiset ja ajattelin illalla juhlistaa omaa lapsettomuuttani juomalla muutaman siiderin tai lasin viiniä...eli hukutan vitutusta alkoon (?). Ensi viikolla lähdetään mökkeilee heti ultran jälkeen, ellein nyt jotain myrskyä siihen taas tule...toivotaan parasta.

Pikkusen jännään keskiviikon ultraa ja sitä miten sen jälkeen käy...mut menköön miten menee, nyt yritän oikeesti jättää murehtimisen ja surkuttelun taakse ja keskittyä kesään ja siitä nauttimiseen. Tänään minulla on hyvä olo ja olen ollut taas iloinen, olen nauranut ja nauttinut elosta...ja tykkään tästä tunteesta enemmän kuin tosta mustasta ahdistuksesta...toisaalta tänään sain mulle tärkeestä tentistä tuloksen ja se meni paremmin ku luulin, tentistä ja kurssin arvosanaksi tuli nelonen. Ehkä mä oikeesti taidan tonne leikkurin suuntaan erikoistua, sillä tohon tenttiin en hirveemmin lukenu...noi asiat vaan oli mulle niin selkeitä ja kiinnosti sen vertaa et jäi päähän helpommin ku muut.

Et näin tänään...paremmin ku eilen.Toivon kovasti etten kiukuttelulla ja kauhealla valituksella taas ole ketään karkoittanut. Jotenkin välillä tulee semmonen olo ettei kukaan uskalla mitään kommentoida ku vaan ärisen täällä.

Ahdistuksia

Viimeset pari päivää on mulle ollu jotenkin vaikeita...en koe minkäänlaista toivoa tulevan pas:n suhteen, en odota muutakuin että se on ohi ja pääsen oikeasti vapaaksi hoidoista. Tarvitsen taukoa tästä kaikesta, haluan kyllä tämän kokeilla ennen kesätaukoa, mutta oikeasti en usko koko homman onnistuvan vaan odotan että saan se negan ja olen vapaa keskittymään itseeni ja meihin ja kesänviettoon.

Ahdistaa kun pitäisi olla toiveikas ja innoissaan tulevasta hoidosta...miten voin olla, kun sisimmässäni tiedän jo ettei siitä mitään tule. Ei meidän alkiot selviä sulatuksesta, eikä ne varmasti kiinnity mun endometrioosin saastuttamaan kohtuun.

Ahdistaaa kun niin monen laskettuaika lähenee (niin blogi kuin oikeassakin elämässä), kun tiedän että pian alkaa satelemaan onnellisia päivityksiä äitiyden ihanuudesta (josta en tiedä mitään, enkä tule mitään ikinä tietämään)

Ahdistaa kun saan pumpata itteeni särkylääkkeitä kohtuullisen suurina määrinä, jotta pystyisin edes olemaan. Ahdistaa kun luulin, että laparoskopiasta voisi olla apua...no se näyttäisi olevan viimeinen keino minun kohdallani, silloin kun hoidot on kokeiltu loppuun...eli talvella sitten pääsen noista paskoista elimistä eroon...ja päästään aloittelemaan uusi helvetillinen tie.

Ahdistaa kun toiset raskautuu nopeasti, toiset kitisee ja itkee kun vuosi tulee täyteen eikä olla raskaana (ja kyllä tiedän että vuosikin on pitkä aika, mutta kun noita vuosia tulee koko ajan lisää niin se yksi vuosi ei enää tunnu missään) ja meillä näyttäisi menevän lähemmäs kymmenen vuotta ennenkuin lasta saadaan, sillä en usko että meillä hoidoista hyötyä on vaan adoptio on meidän tiemme vanhemmiksi.

Ahdistaa kun tuntuu ettei välillä kukaan tajua tätä päivittäistä epäonnistumisen tunnetta, kun hetkeksi saat itsesi kasaan ja elämään tulee uutta paskaa niskaan ja taas olet siellä kuopassa rämpimässä...kateellisena ja pelokkaana seuraan muiden elämää ja odotan uutisia raskauksista...tai syntymistä...

Ja vituttaa kun en vaan voi antaa periksi ja lopettaa..ruveta tekemään surutyötä ja elämään elämääni. Sillä vaikka tiedän miten pas:n kanssa käy, niin silti pitää siihen kidutukseen lähteä...miksi ne alkiot muka onnistuisi, kun ei aiemmatkaan ole onnistuneet? Toisaalta onneksi ei piinaviikkoja tule, kun piina loppuu parissa viikossa kun sulatus ei onnistu (ei oikeesti ole hirveen isot onnistumisprosentit noissa sulatuksissa, niin miten noi rupuset kaksoset muka selviäis siitä)

Että tämmöstä paskaa tälläkertaa...taidan pitää hetken taukoa ja yrittää kasata itteni, tuun sit ultran jälkeen kertoo mikä meni pieleen.

Voi tietty olla että tää kolmatta päivää kestävä päänsärky/migreeni saa mut hiukka ahdistuneeks kaikinpuolin.

perseperseperse

Lääkärin kanssa juteltu, ei suosittele laparoskopiaa koska toi mun endo on den verran ilkeä ja jokapuolella ettei hyödytä vaan pikkusen raapia. Todennäköistä on että ainakin toinen munasarja jäis leikkuriin eikä varmuutta miten toiselle kävis. Jos pas ei onnistu, lähete magneettikuvaan ja sen perusteella sit leikkausta mietitään.

Suoraan sanottuna vituttaa...eikä tää nyt hirveesti uskoa luonu että tässä joskus onnistuttaisiin kun koko kroppa on ton endon saastuttama. Että tällain. Onneks tää hoito on parissa viikossa ohi ja saa sit lomailla syksyyn saakka. Vois ehkä ruveta adoptioasioita selvittelee talvee varten...sillä syksyn hoito on kolmas icsi ja siihen loppuu meidän hoitotaipale. Jos menee kuten aiemmin, saadaan hyvällä tuurilla yks pas-kierto ennen joulua.

Toivo

Toivo...sitä tulisi olla, siitä kaikki onnistuneet puhuvat "toivoa on". Kaipa sitä on, mutta en jaksa sitä enää elätellä (toisaalta, onneksi kukaan ei hetkeen ole mulle toitotellut, miten toivoa on). Mistä sitä toivoa voi löytää, kun oikeasti tuntuu ettei millään tapaa voi onnistua...ei luonnollisesti, ei hoidoilla.

En enää löydä mistään uskoa siihen että tuleva pas voisi mitenkään onnistua, oikeastaan odotan vaan että pääsisin kesää viettämään ja unohtamaan tämän kaiken hetkeksi...tai pääsen laparoskopiaan ja saadaan pikkusen noita kipuja hallintaan, menkööt noi munasarjat ja muut vaikka samalla, ei enää kiinnosta...ei sit ollenkaan...
ei tässä enää toivolla edetä, eikä uskolla...pelkän vitutuksen voimin rämmin tuota pas:ia kohden ja sen ohi. Koska ei siitä mitään kuitenkaan tuu, mut tuleepa koettua sekin miten kivalta kuulostaa kun ilmoitetaan ettei kumpikaan alkio selvinny sulatuksesta.

Loma

Mulla sit alkoi loma, kouluhommat on tehty ja nyt sitten vietän lomaa...eli teen opinnnäytetyötäni ja raskausajan diabetes-kurssin tehtäviä.
Pas-ultra on ensi viikolla ja huomenna lääkäri soittaa, jotta saan kunnon lääkityksen kipuihin (ja puhutaan laparoskopiasta samalla). Eli jos kaik menee hyvin niin pian olisi alkionsiirto, jos ei niin toivottavasti saan kunnon lääkkeet ja leikkauksen, jotta kivut saataisiin pois.
Eli tämmösiä tänne, siirtoon en oikein usko (en siihen että päästäisiin tai että se onnistuisi) joten toivottavasti pääsisin laparoskopiaan ennen kouluviikkoa syksyllä...ja sen jälkeen sitten olisi vuorossa meidän viimeinen IVF-kierros...ja sen jälkeen meillä alkaa adoptiohommat. Päätettiin murun kanssa, että katsotaan tuo kolmas hoito ja se riittäköön, ei kuulemma halua katsoa miten vaikeaa fyysisesti ja psyykkisesti noi hoitokierrot mulle on...mielummin lähtee piiiitkälle adoptiotaipaleelle kanssani tarpomaan.
(niin joo mökille ei päästy, täällä sataa ja tuulee niin paljon, ettei oikein kiinnostanut mökkeily...yritetään uusiks heti kun kesäsäät tulee takaisin)

pohdiskelua

Näiden menkkakramppien keskellä olen pohtinut pitäisikö pyytää lähete laparoskopiaan, jos toi pas menee persiilleen. Kohtu tuntuu olevan tulessa ja krampit aivan kauheita...lääkkeet ei auta ku hetken.
Kuitenkin se hysteroskopia on jo suunnitelmissa niin eikö noi samaan syssyyn laparoiski :D

hmmmph

Tiputtelu jatkuu, mikähän nyt on kp1...se jolloin tiputtelu alko vai? Pitää ehkä kysellä polilta huomenna... miks hitossa tää mun kierto on näin oudoks muuttunu?

Mut tiiättekö mitä...mä en välitä. En jaksa murehtia koko hiton kiertoa tai tulevaa pas:ia. Nyt on kesä, mulla alkaa piiiiitkä loma lauantaina ja ensi viikolla pääsen mökille. Tänä vuonna mä nautin kesästä ja lomasta, sillä tuskin ihan heti on näin pitkää lomaa tiedossa mulle...ja lisäks mä oon onnellinen niin hiton onnellinen ♥

jeeeee

Mun kirja tuli...tässä siis mun kesälukemisto

Ai joo ja "menkat" loppu...tiputteluks meni taas. Ärsyttää, ku toi kierto on noin epävakaa. Ärsyttää myös että tissi on taas kipee...siis tosi kipee. Maha kramppailee ja tiputtelu jatkuu...eikö vois vaan vuoto alkaa ettei tuleva mökkireissu mene pilalle (karataan mökille ensi viikoksi, joten sit pysyn poissa linjoilta vänisemästä) ärsyttää ku tiedän etten ole raskaana, ärsyttää ku muut on raskaana...oikeesti ärsyttää...hittooko ne pohtii miten vaikee on lapsen kanssa, ku mä en ikinä saa lasta.
 (Nyt sit on tän viikon/kuukauden valitus-/itsesäälikiintiö täynnä...seuraava postaus on positiivisempi)

kp1

Eipä muuta. Tissin kipukohtakin katosi...kierrosta johtuvaa siis sekin.

Kohti pas:ia siis...sitten alkaa menkaton kesä.

pms

Paskin aika kuukaudesta menossa...toivo menee taas ja kivut pahenee. Aina tässä vaiheessa kiertoa usko onnistumiseen on täysin kadonnut...siis se pieni usko jota mulla välillä on. Tänään pelkään jo valmiiksi syksyä, tulevaa hysteroskopiaa...sen jälkeen varmasti tulevaa laparoskopiaa ja lopulta varmaan on toi toinen munasarja poistettu kystineen (joo...ei pitäis miettiä, mut...) en oikeastaan usko, että pas-siirtoon päästään...tai että siitä meille mitään tulosta tulisi...olen jopa miettinyt pitäisikö jättää väliin koko paska.
Kaiken lisäks mulla on ilmaantunut outo kipeä kohta toiseen rintaan ja koska en ole raskaana(en todellakaan näillä pms-oireilla raskaana ole, vaikkei vuoto ole vielä alkanut), niin tuskin toi kipukohta mitään hyvää merkkaa. Pelkään siis että joku syöpä tuolla nyt on ja eiköhän mun hoidot ja lapsihaaveet kaikissa muodoissa siihen lopu...
Oon muuten ruvennu itteeni kiduttamaan ja lukemaan raskautuneiden blogeja...itseäni helpommin raskautuneiden blogeja...mikä vattu mua vaivaa?

Muuten kyllä on ollu huippu päivä ja viikko...tänne tuli KESÄ ja sain tänään pienen vilkaisun siihen mitä voisin työkseni tehdä...pääsin seuraamaan sektiota....oikeesti, aivan uskomaton kokemus! Pikkusen taas vahvistui ajatus kätilöopinnoista...

Koulujuttuja ja muutakin

Arvatkaas mitä...yli puolet opinnoista takana \o/ 18kuukautta ja mä vietän valmistujaisia, toivottavasti meillä on silloin pikkuinen tai kaksi kiljumassa äitin korviin ku juhlitaan :)

Hassua et oikeesti, vajaa kaks vuotta sitten mä kirjoittelin innoissani siitä et olen päässy opiskelee...nyt mä voin jo sanoo et musta tulee sairaanhoitaja...mä oikeesti oon tässä lapsettomuussurkuttelun aikana saanut jotain aikaseks. Mun elämä etenee ja oon innoissani siitä...tää tutkinto antaa mulle mahdollisuuden työhön, jota rakastan..ehkä töihin ulkomailla...kun vaan vielä keksin mikä on mun suuntautuminen (sisätauti-kirurginen tai perioperatiivinen on mietinnässä...)

Opinnäytetyö etenee suunnitelman mukaan ja jos kaik menee hyvin niin opas tulee ihmistenilmoille ensi vuonna, toivottavasti joku teistäkin siihen sit törmää...en kyllä toivo että endon takia siihen törmäätte, mutta jos vaikka jossai tulis vastaan.

Mittees muuta, musta tuli tukihenkilö tällä viikolla, lisäks ilmottauduin simpukalle että voin toimia vertaistukihenkilönä....tuen sitten kaikkia tarpeessa olevia. Ehkä mun kokemuksista voi olla hyötyä jollekin toiselle.

Minä elän tätä elämää tälläisenä kuin se on, viikon päästä mulla alkaa loma...piiiiitkä loma...ja mä aion nauttia siitä ja kesästä. Tätä kesää en tuhlaa stressaamalla hoitoja tai lapsettomuutta tai mitään...tää nimittäin on varmaan ainut loma moneen vuoteen. Eli ensi kesän möllötän mökillä läppärin ja kirjojen kanssa, istun laiturilla ja kirjoitan mun teoriaosuutta oppariin, katselen ku koirat nauttii vapaudestaan ja mieheni sytyttelee saunaan tulia ja illalla nautitaan takkatulesta kahdestaan ja kuunnellaan hiljaisuutta, uidaan yöllä kuutamon valossa ja aamulla auringonnoustessa... ei kuulosta yhtään pöllömmältä eihän?

Käydään ehkä täällä järkättävillä festareilla. Ehkä jossain välissä käydään Helsingissä tai Tampereella kaupunkilomalla ja huvipuistoilemassa. Lenkkeilen ja uin, otan aurinko ja luen isot kasat hömppäkirjallisuutta. Käyn kavereiden kanssa kahvilla ja leffoissa, ehkä joku kerta istutaan iltaa terassilla kylmää juomaa auringonlaskusta nauttien ja juorutaan.

Mitäs muiden kesäsuunnitelmiin kuuluu? Ja ei tälläkertaa mua ei kiinnosta miten hoidot etenee, kiva välillä kuulla sitä normaalia elämää, mitä siellä hoitojen takana on...sillä meillä jokaisella on muutakin kuin tää lapsettomuus, me ollaan muutakin kuin lapsettomia!

Väsymys

Olen tämän viikon ollut älyttömän väsynyt...tämän kevään koulut alkaa olla ohi ja taisi viedä multa kaikki voimat mukanaan. Voisin vaan nukkua ja  nukkua. Muutenkin on väsynyt olo...semmonen "takki tyhjänä"-olo, tuntuu ettei mulla ole mitään annettavaa millekään tai kellekään, loppuun kulutettu ja näkymätön.

Juttelen vaikken tunne sanoja Mun äidinkieli kuin heprea Herään illalla nukahdan aamulla Elän valveunessa Mä olen yksinään vaik metro täynnä on ihmisii Ne katsoo läpi vaik tartun niiden käsistä kii Ei oo olemassa kummituksii Eiks nii ? Jos mä oon oikee miks kadulla mun läpi kävellään Jos oon oikee miksen muista omaa nimeänikään Kai mä hengitän

Näihin tunnelmiin....

ulos kaapista

Päivä teki tepposensa...ja tämä tyttö tais tulla ongelmineen tulla ainakin vähän ulos tästä kaapista. Olo helpottunut...olo semmonen ku vois taas hengittää...mä oon elossa!!!

lapsettomien lauantai

Tänään se taas olisi...vuosi sitten luulin että huomenna juhlisin äitinä, no enpä juhli...en usko että ensi vuonnakaan äitinä juhlin. Minun äitiksi tulo kestää vielä vuosia. Pitäisi ehkä jotenkin noteerata tämä päivä mutta en osaa...olin lapseton eilen, olen lapseton tänään ja tulen olemaan lapseton huomenna. Hienoa kuitenkin että tämä päivä on olemassa, lisää tietoisuutta...kunpa itsekin uskaltautuisin "kaapista ulos" ja sanoa sen ääneen "me emme saa lapsia, vaikka niitä, kovasti haluamme ja kaikkemme olemme sen eteen tehneet. Me olemme lapsettomia, tämä ei ole kiinni stressistä tai oikeasta asennosta, tämä on meidän elämäämme jota elämme joka päivä."

Eilen pongasin taas ovulaation,  näköjään noi munasarjat toimii jotenkin vinksallee ku vappuna oli selkeät oireet oikealla, nyt vihloo kumpaakin munasarjaa ja testi on taas positiivinen. Saa nähdä päästäänkö pas:n ennen kesätaukoa jos ollenkaan. En oikeesti enää jaksa näiltä siirroilta odottaa mitään, ei ne kuitenkaan onnistu.
Vaikka olen onnellinen ja iloinenkin ja hyväksynyt tän lapsettomuuden osaks elämää, niin viime päivinä kaikki raskausuutiset ja blogitkin on olleet yhtä tuskaa (ja kyllä...käyn välillä vilkuilee muutamien onnistuneiden blogeja...) jotenkin tuntuu niin väärältä tää tilanne...jotenkin ikuiselta. Kirjoitan blogia...löytää samassa tilanteessa olevia ihmisiä,  muut raskautuu...mä kirjoitan, löydän uusia ihmisiä, he raskautuu...mä kirjoitan edelleen lapsettomuudesta. Vahvasti epäilen, että me kuulutaan siihen pieneen joukkoon joita ei hoidotkaan auta...

P.s.Maksuton lapsettomuuschat Suomi24 -palstalla maanantaina 12.5. klo 17-19. Siellä anonyymien chattaajien kysymyksiin vastaamassa lapsettomuuslääkäri ja IVF-hoitaja. Löytyy täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/12230906

jassoo

Tulipa lääkärin kertomus postissa...e-pillerit seuraavan hoidon alkuun saakka, hysteroskopia syksyllä ja ekassa siirrossa on löytyny pseudo-ontelo...mikä hitto sekin sit on?
Mikähän hitto oikeesti on vialla? Alkiot on hyviä(no hitaita...), munasolut on hyviä, siittiöt on hyviä...miks hitossa ne alkiot ei jää kiinni? No siks ku mun kohtu varmaan tappaa ne...

voihan perse

Ensinnäkin muistin väärin testailu päivät...eli lauantaina testailin silloin haaleasti positiivinen ovulaatiotesti, maanantaina puhtaasti nega...ja tattadaa tänään taas näyttää positiivista. Eli sekaisin ku seinäkello toi kierto tai sitten munasarjat sylkee liikkeelle useamman munasolun ja ovuloin vähän väliä...tai testeissä on jotain häikkää. Helvetti pitikin aloittaa noiden testien kanssa pelleily

Kuulumisia taasen...

Heti alkuun hehkutus...opinnäytetyön työsuunnitelma valmis ja lähti aamulla ohjaavalle opettajalle hyväksyntään (peukut pystyyn ettei paljon huomautettavaa tule ja pääsen etenemään).

Sit muuta... Näyttäis olevan kp21 menossa ja jos kierto ei pahasti ole seonnut niin ensi viikolla alkais menkat (ellen nyt ole spontaanisti raskautunut...ehhehheh) ja pitää soitella polille pas aikataulutusta. Nopeesti tää aika taas sitten menikin, toivottavasti ne pakkaslapset selviäis sulatuksesta ja kiinnittyis, mielummin kumpainenkin niin ei tarviis enää uusiks hoitoihin lähteä. Ovulaatiota testailin parina päivänä, lauantaina oli haalea viiva, maanantaina ei viivaa ollenkaan...eli vappuna kait meni aika oireetta ovulaatio ohi. Toivon ainakin kovasti että niin olisi, niin kiertokin olisi normaali, eikä pas:n meno viivästyisi (viivästyy kuitenkin tai peruuntuu...mut toivonpa silti)

Odotan jo kesää, mökkeilyä...festareita ja benjihyppyä, jonka ajattelin hypätä näin lapsettomuuden kunniaksi (ja uhkaavan 35-vuotispäivän iloksi). Jos varat riittävät niin ajattelimme syksyllä kööpenhaminassa käydä...toivotaan että onnistuisi. Mies ajatteli opiskelemaan lähteä ja oikeastaan nyt se onnistuisi, vaikkakin tiukkaa tekee mutta minä pystyn syksyllä jo sairaanhoitajana keikkaa tekemään, joten voisin sillä siten vähän tilannetta parantaa. Kesän vietän lomaillen ja tota opparia kirjoitellen, yhden kesäkurssin otin itselleni (raskausajan diabetes..ironista mutta kiinnostava kurssi ja hyödyksi jos kätilöksi vielä jatkan opintojani)

Että näin meillä ja vaikka seuraavan biisin sanat ovatkin surulliset ja haikeat, olen ihan rakastunut kyseiseen kappaleeseen...varsinkin kertosäkeeseen, jotenkin samaistun siihen tällähetkellä. Sillä vaikka tilanne on paska ja surullinen, en vaihtais tästä mitään, olen viime vuosina oppinut itsestäni hirveästi. Olen oppinut että olen yllättävän vahva, olen oppinut että suhteemme on vahva...oeln ymmärtänyt ettei äidiksi tuleminen välttämättä vaadi lapsen kantamista kohdussa yhdeksää kuukautta (vaikka siitä haaveilenkin) vaan äidiksi voi tulla muutenkin. Olen oppinut että mulla on maailman parhaat vanhemmat, sisarukset ja lähimmät ystävät...he tukevat meitä, eivät utele turhia ja luovat uskoa tulevaan, vaikkemme lasta saisikaan. Ja kaikesta tästä lapsettomuuden tuomasta tuskasta huolimatta, tällähetkellä olen onnellinen...nauran ja itken onnesta (siis oikeesti itkin yksi päivä ku tajusin miten hienoo elämä on).

"En vaihtais sekuntiakaan

En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja

En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt"

Mutta kyllä vaan kumman pahalta kaikesta huolimatta tuntuu muiden plussat...muiden raskausuutiset...miksei meillä ikinä? Mielialat heittelee ihan järettömästi tänään..liikaa ehkä stressiä parille seuraavalle viikolle kasattuna. Toivottavasti toi ukkokulta jaksaa mukana.

Ylpeys

Hitsi mä alan olla ylpeä tosta mun opparista...tekstiä tulee ja oikeesti se vaikuttaa ihan järkevältä tekstiltä, ihan ku oikeesti tietäisin asiasta jotain.
Vielä en ole päässyt kunnolla syventymään endon ja ravitsemuksen saloihin...se taitaa olla kesän urakka, koska lähes kaikki tutkimukset on englannin kielisiä ja ihanaa tieteellistä tekstiä. Nyt siis keskityn endometrioosin saloja selvittämään ja kirjoittamaan...joululle olisi tarkoitus saada tuotos valmiiksi. Melkein tuntuu ku oisin raskaana, laskettu aika vaan ei ole ihan varmaks lyöty, mut toivotaan että pysyn aikataulussa ja vuoden lopussa tulee potilasopas esille.

Mut oon kyllä uuttakin oppinut täs viime päivinä, varsinkin omasta tilanteesta ja miks lääkäri ei sitä laparoskopiaa ole tyrkyttänyt...ja kaikki lukemani on kyllä vahvistanut omaa mielipidettä siitä että kyllä mun sisuskalut on aika endolla kuorrutettuja, joten parempi toivoa raskautta. Sillä en usko että laparoskopiasta mitään hyötyä kipuihin olisi vaan avoleikkaus siitä tulisi

Opinnäytettä

Olen tämän päivän kirjoitellut opparia...kolmatta sivua tekstiä endometrioosin oireista ja vasta nyt pääsin hedelmättömyyteen...tai hedelmällisyyttä heikentävään vaikutukseen. Kuitenkin päivääni piristi seuraava lause "Näin ollen lapsettomuustutkimusten ja hoitojen aikaiset spontaanit raskaudet ovat melko tavallisia endometrioosipotilailla" ehkäpä uskon tuohon toistaseksi ja toivon että tulenkin spontaanisti raskaaksi :D

toivottomuus...

Ei hirveesti ole odotuksia tohon pas:n ku lääkärikin puhui miten ois pitäny alkioita viljellä pidempään ennen pakastusta ja yleensä sulatuksessa "kuolee" noin puolet alkioista...en oikein usko että siirtoon edes päästään. Sen verran on noita epäonnistumisia tullu viimesen 9kuukauden aikana, ettei enää ole minkäänmoista uskoa (tai toivoakaan) onnistumisesta.

1.pas-suunnitelma

Lääkäri soitti...1.pas menee luonnolliseen kiertoon. Mun endon takia mennään mahdollisimman vähällä lääkityksellä, lisäksi lugesteron vaihtuu crinoneen.

Jos pas ei tuota tulosta(jos siis siirtoon päästään, ku eipä siitä sulatuksesta selviämiseen ole hirveen hyvät prosentit) niin kesän syön e-pillereitä ja tainnutetaan endoa seuraavan hoidon alkuun saakka.

Et tämmösiä. Ovulaatiotuntemuksia on ollu,joten kierto näyttäis normaalisti etenevän...eli neljän viikon päästä saattaisi olla siirto.

Tilasin sit kasan ovulaatio ja raskaustestejä (miks hitossa pitikin noita r-testejäkin ottaa) ihan tota pas:ia ajatellen...en kyllä tiiä tartteeko mun ihmeemmin testailla ku kohtuullisen usein oli lääkärillä suunnitelmissa ultrata mun kohdun ja munasarjojen tilannetta...mut saanpa taas itteni ajaa hulluksi noilla testeillä. Voi perse ku pitikin mennä noita r-testejä tilaamaan. Niin siis tää tilailu lähti siitä ku piti opparia varten yks kirja tilata, ku sitä ei näytä suomen kirjastoissa olevan...jotenkin sit eksyin testejä tilaamaan.

huoh

Tulipa juhlittua...krapula, eipä ole tätä olotilaa hetkeen ollut. Tänään siis epäterveellistä ruokaa ja krapulaseksiä ;)