Olen huomannut viime viikkojen aikana muuttuneeni...en enää kiukuttele miehelle ja koirille, olen käynyt ystävieni kanssa ulkona syömässä ja viettämässä aikaa. En käperry omaan itseeni, vaan yritän särkeä sen kuoren (muurin) minkä olen rakentanut ympärilleni viime vuosina.... Näen pitkästä aikaa luonnon kauneuden ja kuulen laulujen sanoituksissa muutakin kuin itkua ja suurta surua. Minä elän...en vain sano eläväni, vaan tunnen olevani elossa. Enkä tarvinnut tähän raskautta...en tarvinnut vaikka niin luulin...tarvitsin vain sen että hyväksyn tämän tilanteen sellaisena kuin se on...vaikeana, eikä se tästä helpotu. Mutta mun ei tarvii koko elämääni tähän jumittaa, mä voin opiskella...nauttia opinnoistani ja harjoittelustani (pääsin tänään avustamaan gyneä kolposkopiassa ja ottamaan verinäytteitä...jee)...ja käyttää aikaani opinnäytetyön tekoon ja oppimiseen...ja nauttimiseen tuosta miehestä, joka rakastaa mua huolimatta mun vioista...huolimatta siitä ettei meille välttämättä tule ikinä biologista lasta <3
Kp1 taitaa olla tänään, tiputtelu alkoi...mutta kipuja ei oikeastaan ole eikä normaalia pms kiukkua. Toivon kovasti että vuoto alkaisi vasta huomenna ultran jälkeen (mutta mun tuurilla vuodan ku pistetty sika huomenna ku ultraan menen). Sitten alkais pistelyt ja toivon nostattelu...ehkä onnistuu ehkä ei...kunhan edes onnistuisi paremmin kuin aiemmin, se että saataisiin useampi kuin yksi alkio.
Heii... On niin helppoo olla onnellinen Heii... Ja tyytyy siihen mitä on ;) (enkä pidä tyytymisenä sitä, että hyväksyn elämäni sellaisena kuin se nyt on...)
Hyvä hoksaus, että elämässä voi elää. Mä ainakin mietin, että tää on mun elämää ja sitä pitäs koittaa elää niin hyvin ku voi niillä korteilla mitä on annettu. Joo, välillä tulee paska fiilis siitä, että tajuaa saaneensa paskat kortit käteen, mutta toisaalta on siellä muutama sellainenkin kortti, mitä jollain muulla ei ole. Lapsettomuustaipaleen alussa se paska fiilis toistuu useammin ja kovemmin. Nyt yhdeksän vuoden jälkeen, mä jo alan tottumaan ajatukseen elämästä miehen, koiran ja ehkä joskus adoptiolapsen kanssa. Nää on nää mun kortit. En tiedä oikein onko se katastrofi vai ei jos tuo tuleva ivf epäonnistuu, odotin/toivoin tai en, joka tapauksessa petyn. Ehkä petyn vähemmän, jos se muu elämä kuljettaa väkisin johonkin suuntaan. Pois tulesta makaamasta.
Hyvä hoksaus, että elämässä voi elää. Mä ainakin mietin, että tää on mun elämää ja sitä pitäs koittaa elää niin hyvin ku voi niillä korteilla mitä on annettu. Joo, välillä tulee paska fiilis siitä, että tajuaa saaneensa paskat kortit käteen, mutta toisaalta on siellä muutama sellainenkin kortti, mitä jollain muulla ei ole.
VastaaPoistaLapsettomuustaipaleen alussa se paska fiilis toistuu useammin ja kovemmin. Nyt yhdeksän vuoden jälkeen, mä jo alan tottumaan ajatukseen elämästä miehen, koiran ja ehkä joskus adoptiolapsen kanssa. Nää on nää mun kortit.
En tiedä oikein onko se katastrofi vai ei jos tuo tuleva ivf epäonnistuu, odotin/toivoin tai en, joka tapauksessa petyn. Ehkä petyn vähemmän, jos se muu elämä kuljettaa väkisin johonkin suuntaan. Pois tulesta makaamasta.