Olen viimepäivinä kovasti miettinyt omaa isääni, en oikeastaan ikinä ole tuntenut häntä. Vanhempani erosivat kun olin viisi vuotias ja isäni kuoli kun olin 16 vuotta, isääni en tainnut nähdä kertaakaan eron jälkeen...kyllä hän soitteli ja kortteja lähetti syntymäpäivinä, mutta koskaan emme enää tavanneet. Tämä vaan siitä syystä, että isäni oli alkoholisti, hänellä oli mielenterveysongelmia ja muutenkin ongelmia, hän kyllä rakasti minua ja siskoani mutta koki parhaimmaksi pysyä etäällä meistä ettei satuttaisi meitä. Ehkä parempi näin, minulle jäi hyvät muistot isästäni (vaikkakin vähäiset) ja isäpuoleni on kyllä isä minulle ollut niin kauan kun muistan.
En tiedä miksi nyt, mutta olen jotenkin kaivannut jotain tietoa henkilöstä jonka ansiosta täällä olen..ehkä lähestyvä hoito saa minut pohtimaan omaa alkuperääni...ehkä lähestyvä 35-vuotispäiväni saa näitä pohtimaan. Olisinko vieläkään tavannut häntä, jos hän olisi elossa? Olisinko ehkä saanut hänet jollakin tapaa elämääni? Tiedän että viimeisinä vuosinaan hän oli päättänyt nousta pohjalta, katkaissut suhteet ns.huonoihin kaveripiireihinsä ja vaihtanut asuinpaikkakuntaa saadakseen elämänsä haltuun...olisiko tuo päätös sitten pitänyt? Paha mennä sanomaan, alkoholisti on aina alkoholisti...mutta ehkä hän olisi pystynyt olemaan ilman alkoholia ja muita päihteitä.
Mutta siis, näitä olen viimepäivinä pohtinut, että josko onkin niin että meidän geeniessä on jotain niin pahaa ettemme siksi raskaudu... minun isäni oli ongelmainen, hänen äitinsä oli mielenterveysongelmainen, mieheni isä on skitsofreenikko ja minulla on epäilty aikoinaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä... jospa meillä vaan on niin hullut geenit, ettei niitä tulisi sekoittaa?
Haikeissa tunnelmissa mennyt viikonloppu, olen näitä pohtinut ja sormusten herra trilogiaa dvd:ltä katsellut...nauttinut lapsettoman aikuisen elämästä, nukkunut pitkään ja pyörinyt pyjamassa puolet päivästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti