sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

kivuista

Minulla on ollut kivuliaat kuukautiset niiden alkamisesta saakka, jo teini-iässä söin kohtuullisen vahvoja särkylääkkeitä ja olin joskus poissa koulustakin niiden vuoksi. E-pillereitä aloin syömään lukioon mennessäni, vaikken vielä seksiä harrastanutkaan...lääkäri suositteli niitä, jotta saataisiin kivut kuriin ja saatiinkin. Pillereitä söin kymmenisen vuotta, sen jälkeen minulla oli ehkäisykapselit olkavarressa ja kapselien jälkeen käytin ehkäisyrengasta jonkun aikaa, mutten sitä kokenut hyväksi ja palasin pillereihin...kunnes tutustuin mieheeni ja päätimme että haluamme lapsen. Tuosta päivästä on kulunut lähemmäs viisi vuotta...enkä raskaaksi ole tullut, kivut ovat tulleet takaisin ja pahentuneet viime aikoina aika rajusti.

Viimeisen IVF:n jälkeen kuukautisista saakka on alavatsani ollut jollain tapaa kipeä, syön paracetamolia päivittäin maksimiannostuksen ja nyt lisäksi litalginia, näin pystyn jotenkin toimimaan ja olemaan. Alavatsan lisäksi on ilmestynyt hartiapisto, joten näillänäkymin endoa löytyy kohdun ja munasarjojen lisäksi ainakin palleaa myöten...todennäiköisesti tilanne on räjähtänyt kohtuullisen pahaksi hormoonien vuoksi. Kohdun alue tuntuu tulehtuneelta, siis kipu  on sellaista polttavaa ja tuntuu kuin koko vatsa olisi tulehtunut (en oikein paremmin osaa tuota kipua selittää). Lisäksi tärinäkipu on tullut takaisin korkojen kera, vatsa sekoilee ja pahoinvointikin on tullut osaksi elämää(en muuten oikeesti ymmärrä sitä raskauspahoinvointi valitusta, ku ite voin pahoin ilman raskauttakin...pikkusen korpeaa)...niin ja alaselkä on taas tulessa. Aiemmin minulla oli kuukautisista ovulaatioon kivutonta aikaa, nyt en ole kuuteen viikkoon yhtään päivää selvinnyt ilman särkylääkettä.

Sen verran olen tota opparia kirjoitellut ja asiaa kirjoista ja tutkimuksista lukenut että tiedän ettei noita sisuskaluja helpolla siivota...ja toisaalta kyllä se lääkärikin sen sanoi, leikkaukseen jos (ja kun) mennään niin mukana on oltava endoon erikoistunut gynekirurgi ja sisätautikirurgi, jotta homma menisi hyvin..ja nyt kun olen tuota asiaa sulatellut, niin oikeesti ei kuulosta hirveen hyvältä että lääkäri sanoo leikkaukseen tarvittavan kaksi kirurgia...ja sen mitä harjoittelussa leikkauksia seurasin niin silloin kun kaksi erialan kirurgia on paikalla ei mikään helpoin leikkaus ollut tiedossa. Ehkä siis parempi odotella hoidot ohi ja ensi talvella päästää kirurgit veitsineen siivoamaan endo pois.

No pian pääsen pillereitä syömään ja sitten saan olla menkaton ja kivuton seuraavaan IVF-kiertoon saakka...sillä en oikeesti kyllä jaksais kesääni kipuiluun tuhlata.

Mutta jee, huomenna möksälle viemään sänky ja kattoo paikat, loppuviikosta sit kunnolla pesiydytään sinne \o/

2 kommenttia:

  1. En ole pitkään seurannut blogiasi, joten en tiedä, mitä kaikkea olet kokeillut, mutta noista kovista kivuistasi ja leikkauksesta tuli mieleen, että oletko tutustunut endon hoitoon ruokavaliolla? Ainakin englanninkielisiltä sivuilta netistä näyttää löytyvän paljon asiaa aiheesta, suomeksi ei ehkä niinkään.

    Tsemppiä kovasti joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa teen aiheesta opinnäytetyötä ;) joten kyllä tässä alkaa aika hyvin asia tulla tutuksi, ihan täysin en ole vielä siihen syventynyt mutta joitain isompi muutoksia tein jo aiemmin ja näillä kivut vähän hellittivätkin ja osittain katosivat. Nyt viimeisen IVF:n jälkeen tää tilanne jotenkin karkas käsistä enkä oikein ite tiiä mistä tää nyt johtuu.

    VastaaPoista