ainakin melkein....
Meillä oli lettukesti-ilta kaveriporukalla suunnitelmissa ja vähitellen suunnitelmia hioessa ilmeni, että kaikkien (siis oikeasti kaikkien) lapset on mukana, eli paikalle tulisi kolme äitiä lapsineen, raskaana oleva kaverini ja minä...mahopaska. Ajattelin silti että kyllä mä siitä selviän...no toisin kävi, mitä lähemmäs tää ilta tuli sitä pahemmalta musta tuntu ajatus koko tapaamisesta, tilanne meni siihen pisteeseen et kotona asiaa pohtiessa purskahtelin itkuun ja lähestulkoon hyperventiloin. No sitten ilmoitin kavereille yhteisellä viestillä etten oikeasti pysty, nuppi leviää jo ajatuksesta jne...ja mitä vastasivat ymmärtäväiset ystäväni "et sä voi tehdä ohareita/et sä voi jättää väliin ku niin harvoin nähdään/eikö surkeina hetkinä kavereita tarvii?/ meidän ystävyys on heikentynyt mun lasten takia :( / jos et tuu niin varaa aika terapiaan jne jne
SIIIS MITÄ VITTUA??? enkö mä saa surra suruni ja sinä aikana vältellä lapsia, kyllähän niitä jokapuolella tulee vastaan, mutta miksi minä vapaaehtoisesti lähtisin itseäni kiduttamaan äitien kokoontumiseen. En ikinä siis oikeasti IKINÄ kuvitellut että mun kaverit voisi olla noin puusilmäisiä. Miks vitussa mun pitäis tukea ja kuunnella, kun kukaan ei näytä mua tukevan? Itkin sitten eilisillan miehelle, että nyt menee sit kaveritkin ku ei muuten ois mitään menetetty jo valmiiks...ja tänään muru laitto aika tiukkaa viestiä yhdelle kavereista. Ja tänään kiukkusin äitille samaa, onneksi äiti ymmärsi...vaikka se kai onkin äitin tehtävä <3 (tänään vielä kerran ilmoitin etten tule, en vaan pysty ja mun täytyy surra ensin ja sitten ruveta pienissä erissä lapsitilaisuuksissa käymään...kaksi kavereista sentään vastas asiallisesti ja toivoi mulle hyvää...jospa tää tästä)
Sitten muuta, vihdoin sain polille soitettua....maanantaina lekurille soittoaika, pyydän laparoskopiaan lähetteen ja sanon että näillä näkymin ensi vuonna vasta harkitaan jatkoa hoidoille jos ollenkaan. Haluan kuitenkin tietää mikä on mun sisuskalujen tilanne ennenku mitään edes harkitaan. Olo on surkea...käsittämättömän surkea. Onneks on töitä, muutto ja koulustressi...enpä mitään muuta ehdi tekemään seuraavaan viiteen viikkoon...ensi viikon "lomailen" muuttostressissä, sen jälkeen kolme viikkoa töitä ja siitä pääsen suoraan viikoksi kouluun. Tässä pitäisi lisäksi yhden kurssin tehtävät palauttaa ja opparia tahkoa.
Eikä... :( Uskomattoman tyhmästi käyttäytyvät sun kaverit! Tästä vaan näkee sen, että hei ei tosiaankaan ymmärrä mitä käyt läpi ja vähän myös tulee sellainen olo, että yrittävätkö he edes ymmärtää...? :/
VastaaPoistaIkävästi sanottu kavereiltasi. :(
VastaaPoistaVoi kiesus, todella törkeää :/.
VastaaPoistaMä lähdin yhdestä tämmöisesti "äitien kokoontumisajosta" kesken itku kurkussa viime jouluna kotiin. Valitettavaa noissa iltamissa on se, ettei siellä juuri muusta puhuta kuin lapsista/raskauksista/vauvakuumeesta/vauvankakasta jne.. ihan ymmärrettävästi, koska tietenkin näiden äitien elämä on just sitä. Mutta just siks, mun mielestä ystävien pitäisi ymmärtää, ettei se ole lapsettoman paikka. Ei niissä todellakaan ole helppo olla.
Jos ei tiedä mistä puhuu niin on parempi olla hiljaa. Nämä terveiset kaikille "hyvää tarkoittaville".
VastaaPoistaNiin tuttua! Oikein toimit, sinun pitää kuunnella itseäsi. Ja toiset lapselliset ei vaan voi ymmärtää, niin se vaan on!
VastaaPoistaItse olen jättänyt kertomatta koko yritys rumpasta melkein kaikille, koska ihmiset ei vaan ymmärrä.... Serkulle selitin jotain ja eka tuntuki tajuavan sitten lähtiessä pyysi käymään sitten kun heidän kuopus syntyy.?. Arvaa meninkö....
VastaaPoistaNo voihan jösses.
VastaaPoistaMä niin tiedän miltä susta tuntuu. Multa on jäänyt väliin synttäreitä, vauvakutsuja ja muita tapaamisia lapsettomuuden takia. Oon ehkä muutamissa jutuissa jaksanut käydä hammasta purren ja kironnut sitten autossa miehelle, että miksi mun tarvii osallistua kun joka kerta tuntuu, että sydän revitään rinnasta kun katson sitä onnea mitä meille ei olla suotu.
VastaaPoistaAlussa podin huonoa omaa tuntoa että vitsit kun oon huono ihminen, kun en lähtenyt juhliin, mutta talvella psykologi sanoi mun tehneen oikein - olen kuunnellut itseäni ja tehnyt omien voimavarojen mukaan. Jos ei ole kokenut lapsettomuutta, käynyt rankkoja hoitoja läpi tuloksetta, pumpannut hormoneja joka reikään, toivonut ja rukoillut lasta, itkenyt iltaisin itsensä uneen ja näitä kaikkia vuosia ja vuosia, on ihan turha tulla sanomaan yhtään mitään arvostelevaa. Toi on niin iso loukkaus sua kohtaan, ettei mitään rajaa! Ja mulla on valitettavasti ystävyyssuhteet joutuneet katkolle/katkenneet asian takia.
Mulla onneksi ne, jotka ovat tienneet, ovat ymmärtäneet - ainakin jotenkin, tarpeeksi. Mutta mä en ole kauheasti asiasta kertonut, koska ihmiset eivät todellakaan aina ymmärrä. Ihan muutama hyvä ystävä on tiennyt. Perheemmekin sai tietää vasta loppukeväästä, kun ilmoitimme lahjasoluvauvojen tulosta. Ja siinäkin kertoessani itkin niin, että meinasi naama irrota. Yksi läheinen siinä kyllä totesi - ilmeisesti ihan vakavissaan - että "mä niin tiedän miltä se pettymys tuntuu.. 8 kk yritettiin... joka kuukautinen pettymys..." Olin ihan että mitä vit... ootko tosissasi, sanotko tuon ihan oikeasti sellaisille, joilta meni 4 vuotta siihen teidän 8 kk sijaan. Mutta mä en jaksanut alkaa vääntää, oli sen verran rankka päivä avata se kipu ja tuska kerralla kaikille. Ja tuli varmistus asiaan, että kaikki ei ymmärrä. Ei todellakaan.
En tiedä onko lapsettomuus jättänyt muhun niin syvän haavan, etten vieläkään (raskaana) oikein nauti lähteä lapsikutsuille. Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja en osaa suhtautua lapsiin "oikein". Olen joutunut tukahduttamaan äitiyden tunteita niin pitkään. Kyyneleet tulevat niin helposti..
Tulipas pitkä stoori.. Sulla on oikein tuntea negatiivisia tunteita. Ne eivät ole vääriä vaan oikeita. Sä käyt läpi helvettiä, eikä kukaan voi tulla sulle sanomaan että hei, nyt skarppaa, onhan elämässä muutakin. Itse tiedät koska olet valmis tapaamaan lapsiperheitä ja ystäviä. Mutta jos sun ystävät on tota tasoa, ettei niiltä ymmärrystä tule, niin otapa vähän etäisyyttä. Se voi oikeasti tehdä ihan hyvää.
Kaikkea hyvää!<3