Muutenkin on ollut vähän synkempi fiilis, menkat kaiten tulossa...ahdistaa kavereiden näkeminen, varsinkin ku kaikilla on lapsia...mun pitäis varmaan luoda uus kaveripiiri? Ku en tiiä miten noi saisin käsittää mitä mun päässä liikkuu? Lisäksi huomaan taas kulkevani raskautuneiden blogeissa ja tekisi mieli kommentoida ilkeästi...en vielä ole sitä tehnyt (ehkä sitten rööki huulessa viinilasin voimin teen?)
Kun vaan joku vois sanoo mulle et tää kaikki paska joskus helpottaa niin ois niin paljon helpompaa. Pelkään että vuoden päästä edelleen kirjoitan näitä samoja tekstejä etenemättä mihinkään...edelleen kipuja kärsien ja mielialat heitellen kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen...minkään muuttumatta. Samaan aikaan muualla raskaudutaan, lapsettomuusblogit muuttuvat mammablogeiksi tai plussan myötä hiipuvat, uudet bloggaajat tulevat ja minä edelleen etsin tietä hyväksymiseen. Tätäkö mun loppuelämä on?
Feeniks <3
VastaaPoistaTätä tää niin on, just tuota ;(
Olen miettinyt, että pitäs jotenkin saada kokonaan katse käännettyä pois tästä lapsettomuudesta. Voi kun vois vaan elää ja nauttia. Mutta koko ajan lapsettomuudesta muistutetaan; kun kaikilla kavereilla on lapsia, ja itsellä ei, niin tuntuu ettei siitä koskaan pääse eroon.Eikä niitä ihmisiä tarvitse edes nähdä oikeasti, kun riittää ett avaan facebookinkin, niin ensimmäisenä on siinä kuva kaveristani ja lapsistaan, hehkutetaan äitiyden onnea. Olen miettinyt, että jos koko ajan ei saisi näin muistutustaan joka puolelta omasta lapsettomuudestaan, ois niin paljon helpompi keskittyä siihen omaan elämään ja ihan muihin asioihin. Miten saisi sen loppumaan, ettei tästä lapsettomuudesta koko ajan saisi itselleen muistutusta?
Ja voi näitä mielialojen vaihtumisia, yhtä hormonihuurua koko naisen elämä sanon vaan.
Kyllä se helpottaa joskus! Tavalla tai toisella... <3
VastaaPoista