Olen viime viikot...ehkä jopa kuukauden tehnyt luopumistyötä, surutyötä...luopunut unelmistani ja etsinyt uusia. Pala palalta ruvennut kasaamaan itseäni kohti uutta elämää, elämää jossa voin olla onnellinenkin...tänään vaan tajusin että taidan tarvita ammattiapua ja joudun taas pyytämään lähetteen psykiatrille, jotta saan nämä asiat käytyä läpi ja pääsen elämään elämääni...
En usko että minulla on enää voimia lähteä yhteenkään IVF-hoitoon...en usko että siitä meille on mitään apua, koska ei ole mitään selitystä miksei munasolut hedelmöity, miksei alkiot lähde jakaantumaan, miksei homma toimi niinkuin pitäisi? En käsitä miten asiat voi mennä noin pieleen? Me ollaan kolmesti aloitettu hoitoja, yhteensä kaksi punktiota olen käynyt läpi, munasoluja tuli kummallakin kertaa kymmenisen kappaletta, alkioita meille on saatu 4kappaletta ja nekin hitaita(?) ja ainoastaan kahteen siirtoon ollaan päästy.
Mitä tämä kaikki sitten kertoo minulle? Meidän solut ei taida toimia yhteen? Minun munasolut on paskoja endon takia? Mun kohtu on paska endon takia? Mua ei ole luotu äidiksi? Ehkä mut on luotu uraohjukses...pikkusen oon ruvennu päässä pyörittelee ajatusta että muutaman vuoden päästä jättäisin tän maan, pakkaisin miehen ja koirat ja muuttaisin jonnekin päin eurooppaa...
tuttuja tunteita. Hassua, että toissapäivänä juttelin miehelleni, että mulla tekis mieli lähteä vuodeksi ees pois täältä.. Jonnekin kauas, afrikaan tai jonnekin. Hoitamaan norsuja tai ihan mitä vaan. Ehkä se on yksi tapa itselle mennä eteenpäin. Etsiä uusia suuntia elämälleen. Miettiä mitä elämä on kunjos niitä lapsia ei vaan tule.
VastaaPoistaTää uuden elämän aloittaminen on vaan niin perhanan tuskaista ja hidasta. Juttelu ammatti-ihmisen kanssa tekis kyllä terää itsekullekin.
Voimia <3 ja ps. siisti tatska!