Lennot ostettu, viikko ihanaa Italiaa edessä...sitä sitten odottelen tämän kevään. Kesätyöhakemuksia olen pistänyt menemään vaikka kuinka monta, toivotaan et joku natsaa. Oppari etenee ja elämä soljuu eteenpäin. Miehen kanssa suhde alkaa palailla raiteilleen, siis niille missä oltiin silloin vuosia sitten ennen hoitoja... Kroppa alkaa tuntua omalta, ei miltään hautomolta. Mä olen vähitellen palatumassa omaksi itsekseni ja nautin siitä. Suru tulee välillä, mutta ei enää päivittäin eikä niin vahvana...pienenä pistona sydämessä.
Löydän päivittäin iloa elämästäni ja nautin kaverin pikkuisen nuuskuttelusta...jotenkin ihanaa seurata miten se pikkuinen kasvaa ja muuttuu, miten persoonallisuus alkaa tulla esille. Käyntien jälkeen tulee noi pienet pistot sydämessä, mutta en jätä silti käymättä...sillä joka kerta se pisto on pienempi kuin aiemmin. Olemme ystävieni kanssa löytäneet toisemme uudestaan, juttelemme päivittäin watsapilla ja näemme useammin kuin ennen, olen huomannut että heiltä saan tukea huonoina päivinä ja he ovat onnellisia mun onnesta...
Tää viimeisten vuosien henkinen ja fyysinenkin helvetti on jättänyt jälkensä, mutta vähitellen askel askeleelta mä olen palannut ja palannut vahvempana kuin ennen. Vielä pari vuotta sitten ihmettelin miten voi sanoa että tällainen vahvistaa, mutta niin on käynyt. Jos mä olen tästä selvinnyt järjissäni, niin kyllä mä selviän muustakin...kun vielä toi endo saadaan hallintaan, niin kaikki on hyvin :)
ihana voimalintuni <3
VastaaPoista