Kaveri synnytti nätin pikku tytön, vaikka olen onnellinen hänen puolestaan (rehellisesti onnellinen) ja rakastan tuota pikkuihmistä koko sydämelläni, niin silti mielessä kävi "voi kun se olisin ollut minä..." ja heti perään "tuota minä en tule koskaan kokemaan..." yhdessä pienessä hetkessä mulla oli sekä onnellinen että surullinen olo yhtäaikaa. Minua niin harmittaa etten koskaan tule kokemaan raskautta ja synnytystä, minua harmittaa ettei minusta tule äitiä...samalla olen niin onnellinen että saan olla osa tuon pienen tytön elämää. Kuitenkin taas samalla pelkään että nyt mä tipun taas ulkopuoliseksi, sillä puheet tietenkin ovat vauvassa/vauvoissa, synnytyksissä ja imetyksessä...eli kaikessa mistä minulla ei ole tietoakaan, ei mitään sanottavaa tai puhuttavaa..
Mä oon taas se viimeisenä joukkueeseen valittava, seison vaan hiljaa erillään muista ja odotan että mut kutsutaan leikkiin mukaan. Tällä kertaa mä vaan en pääse mukaan vaikka kuinka kutsutaan, mä tuun aina jäämään sinne reunalle odottamaan kutsua...
Sitten kun olet käynyt tämän prosessin läpi niin voit ehkä ajatella lahjasoluhoitoja niiden avulla tämä olisi ehkä mahdollista. Tarkoitus ei ole pahoittaa mieltä vaan rohkaista.
VastaaPoistaLahjasoluhoidot on ihan rahasta kiinni meillä...ja miehen mielipiteestä. Opiskellessa ei mitenkään ole varaa, eli ainakin vuosi pitää odottaa ennekuin siihen lähdetään...enkä sit tiedä mitä mieltä vuoden päästä itse olen :)
VastaaPoista